KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

Ensikoti

/ #2151 Pakko myös kommentoida

28.07.2011 16:01

#2148: Ari Sandberg -  

 On häpeällistä väittää ettei KKY:n hallitus erota ketään jos sanoo sanottavansa. Nimenomaan koko valtava kiista lähti siitä että joku sanoi  sanottavansa hallituksen jäsenille. PISTE

Kuvaa ei vain haluta antaa vaan se on myös totta. toinen PISTE

Erottamisille ei ole ollut mitään pätevää syytä, kaikki on keksittyä ja valheellista. Tai sitten pärstäkertoimella valittuja.

 Tiedän KKY:n asioista paljonkin, ei siellä mikään kovin paljoa ole muuttunut puolessa vuodessa. Kissoja vain otetaan vähemmän. Paljon pitäisi tapahtua että kky saisi hyvän maineen kaiken pottuilunsa ja häpeällisen käyttäytymisensä jälkeen.

Vaikka tämä kirjoittelu ei olekaan mitenkään rakentavaa, niin koska KKY:ssä on haluttu mitään rakentavaa? Ainoastaan muutaman henkilön mielipiteet olivat olleet rakentavia ja heidätkin potkittiin pois toiminnasta. PISTE