Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#22459: - Re: Suuri homokysely

Kiitos laajasta vastauksesta, vaikket vastannutkaan siihen, mitä kysyin. Kuten itsekin totesit, näihin asioihin on jo palstatilaa käytetty, eivätkä ne siitä etene, kun virallinen tutkimuskin kiertää olennaisuuksia etsiessään todisteita sille, miksi homous olisi normaalia, muttei juurikaan tutki mikä siinä mättää. Ihan vastaava tilanne kun 911-komissiolla, joka käytti tuhansia sivuja yrittäessään löytää selityksen, joka jollakin lailla puolustaisi virallista mediassa julistettua "totuutta". Tai ilmastonmuutoksen ihmisvaikutusten tutkiminen.

Olen ottanut kantaa joihinkin mainitsemiisi asioihin jo tuolla edellä, jos mielipiteeni kiinnostaa, joten en vastaa tässä kaikkeen.

"...kysymys, miksi hetero ei voisi olla homo." Kyllä, olet ihan oikeassa, tämä on yhtä aiheellinen kysymys, ja mielessäni kävi myös todeta tämä. Tämä on sellaista tervettä itsetutkiskelua "miksi minusta tuli tällainen". Uskon, ettei moni heterokaan ole miettinyt miksi hänestä tuli hetero.

Silti uskon, että laillani moni hetero on kokenut vaiheen elämässään, jolloin on muodostanut sydänystäväsuhteita saman sukupuolen edustajaan, mahdollisesti harrastanut kimppaitsetyydytystä kavereiden kesken ja jopa joutunut tilanteisiin, jossa fyysinen suhde samanneuvoisen kanssa olisi voinut toteutua molempien niin halutessa. Poika- ja tyttökoulujen aikana tämä oli käsittääkseni ihan arkipäivää. Enkä usko selitykseen, että tämä kuvio selittyisi kaikkien tapauksessa biseksuaalisuudella (vaikka se kyllä puhuu sen puolesta, ettei ihminen ole syntyessään "valmis tapaus"), sillä jokainen, joka on kokenut aitoa ja pidättelemätöntä kiimaa tietää, että tarve on pakottava, ja sen purkautumistieksi saattaa etsiä periaatteessa minkä tahansa saatavilla olevan mahdollisuuden. Uskon kuitenkin, että jos tälle tielle on lähtenyt, sillä voi olla myös helppo jatkaa, sen kummemmin asiaa miettimättä.

Itse olin nuorena tilanteessa, että oikeasti pelkäsin vastakkaista sukupuolta, vaikka minulla lapsena olikin vastakkaisen sukupuolen leikkikavereita, ja minulla oli teini-iässä vahvoja tunnesiteitä saman sukupuolen edustajiin. Olin siis mahdollisesti vain sattuman päässä siitä, että homoudesta olisi tullut minulle tapa ilmentää seksuaalisuuttani. En ollut itse tarpeeksi rohkea tehdäkseni aloitetta, eivätkä ystävänikään olleet fyysisellä tasolla kiinnostuneita. Minulle "maalaisjärki" on ollut vahva ohjenuora läpi elämäni, haluan nähdä asiat niin kun ne oikeasti ovat ja toimivat, ja minulle sukupuolisuus on aina ollut luonnollisesti "penis kuuluu pimppiin" -pohjainen toiminto. En siksi näe homoutta kuin häiriönä tästä kuviosta, keskeneräisenä kehityksenä.

Tästä syystä koin sisäistä tarvetta rohkaista itseni tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen, ja onneksi löysinkin ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä kumppaneita, jotka auttoivat minua kasvamaan henkisesti ja antoivat aikaa tutustua heihin ja siinä samalla myös itseeni. Vapauduin heitä kohtaan tuntemasta outuoden pelosta, ja "havaitsin heidät hyväksi".

Uskon siis, että alkuun ihminen ei ole vielä "lyönyt lukkoon", mitä sukupuolisen halun suuntausta hän edustaa. Tämä valinta tulee eteen viimeistään, kun hormonit herättävät hänessä sukupuolisen toiminnan tarpeen, ja siinä vaiheessa suuntaukseen vaikuttaa erittäin merkittävällä tavalla henkisen kiinnittymisen kyky ja suuntaus. Jotkut eivät alusta alkaen osaa ajatella minkäänlaista suhdetta johonkin tiettyyn kohderyhmään, kun taas toiset ovat avoimia kaikelle. Joillekin vaikuttaa suuressa määrin se, miten joku tietty kohderyhmä on häntä kohdellut ja millaisen vaikutelman tunnepohjaisesti läheiset mies- tai naismallit hänelle antavat. Ihmisen psykologiseen kehitykseen vaikuttavat niin monet, ja usein myös näennäisen vaatimattomat seikat. Se voi olla pienestä kiinni, miksi ihminen lopulta ilmentää itseään siten kuten hän tekee. Niin pienestä, ettei tieteellinen tutkimus sitä ehkä edes tajua kysyä, eikä ihminen itse sitä välttämättä edes itsessään havaitse.

A) Homoksi ei tulla homoutta katselemalla, en niin ole väittänytkään. Mutta identiteetiltään epäselvä hahmo, mies naisen kehossa tai nainen miehen kehossa, on lapselle hämmennyksen paikka. Jos homosuhteessa on kaksi tällaista hahmoa, toinen "isänä" ja toinen "äitinä", mitä lapsi silloin kokee? Mikäli lapsi onnistuu säilyttämään kontaktin sisäiseen minuuteensa, hän kyllä löytää itsensä vaikka vastassa olis' ketä. Mutta mikäli kontakti omaan itseensä on heikko tai puuttuu kokonaan, mitä hän silloin ottaa itsensä rakennusmalliksi? En voi edes tasa-arvon nimissä nähdä tätä onnellisena ratkaisuna. Haluan kuitenkin korostaa, että tällainen tilanne voi ihan yhtä hyvin olla lapsella edessä heterosuhteessakin, joten homous itsessään ei ole se suuri ongelma, vaan perhesuhteissa elävät ihmiset yleensä.

En siis ole huolestunut pelkästään homoperheistä, vaan yleensä kaikista perheistä, jossa ei ole tervettä aikuisuutta. Lapsia ei pitäisi koskaan kasvattaa perheissä, jossa ei ole vastuuntuntoista aikuisuutta. On aivan hölmöä. että adoptoimiseen on tarkat vaatimukset, mutta lapsia saa väsätä kuka tahansa millä perusteella ja millä taidoilla tahansa. Tämä on se todellinen ongelma.

Homouden "julkistaminen" ei kuitenkaan paranna tätä tilannetta, vaan on omiaan hälventämään kuvaa entisestään.

Lasten syntyvyydestä kannan huolta lähinnä siinä mielessä, että vaikka ihmisellä on rajoittamisen tekniikka hallussaan, silti väestö kasvaa koko ajan. Se on todellista typeryyttä. Sitten on ihmisiä, jotka toden teolla ajattelevat, että koska ihmisiä on liikaa, meitä pitäisi tappaa pois kuleksimasta. Se menee jo mielenhäiriöiden puolelle.

Rakkautta on vain yhtä lajia, ja se on tunne ja halu ajatella ja tehdä hyvää. Se, mistä kirjoitit, on erilaisten kiintymyssuhteiden tasoja. Sitä kutsutaan arkikielellä "rakkaudeksi", kuten niin paljon muutakin, ja toki sillä on usein rakkauden kanssa tekemistä. Olennaista on kuitenkin tässä asiassa se, mihin ihminen kykenee kiinnittymään. Vanhempien ja lasten välinen suhde ja kiinnittyminen on muuten koko "rakkausprosessin" eli kiinnittymisen kyyvyn muodostumisessa avainasemassa, ja siksi olisi tärkeätä, että lapsella olisi kummankin sukupuolen HENKISESTI LÄSNÄ OLEVA edustaja kasvuvaiheensa aikana. Miksi homoja aina ilmestyy, ja aina on ilmestynyt? Olisiko tässä siihen yksi syy, sanoivat tutkimukset mitä tahansa? Valitettavan harvalla meistä on nimittäin ollut kaksi selkeää, läsnä olevaa sukupuoli-identiteettiä vanhempinaan. Ihmekös sitten, että oma sukupuoli-identiteettimme on hakusessa?

Katson vielä, jos sattuisin saamaan alkuperäisiin kysymyksiini vastauksia, mutta en ole tähänkään asti missään saanut, ja ymmärrän, että asia on vaikea. Harva edes tuntuu todella ymmärtävän kysymyksiäni sillä tasolla, millä ne on tarkoitettu. Ymmärrän toki, että harva meistä myöskään haluaa julkisesti lähteä analysoimaan itseään, mutta voin myös kuvitella, että se saattaisi julki tullessaan jopa voida herättää runsaampaa kriittistä huomiota homouden todellista taustaa kohtaan.

Me haluamme olla sitä, mitä koemme olevamme, sillä sen kyseenalaistaminen tuntuu oman itsensä kyseenalaistamiselta. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan se on tie itsensä rehellisempään tuntemiseen. Vain itsensä tuntemisen kautta voi elää läsnä omassa elämässään, niin kuin se on meille tarkoitettu. Valhe erottaa meidät aina totuudesta eli todellisuudesta. Ymmärtämättömyys ja tietämättömyys ei ole sinänsä valheessa elämistä, mutta aiheuttavat saman todellisuudesta erkaantumisen.

Siksi haluan kannustaa itsensä todelliseen tuntemiseen. Siksi haluan kysyä "epämiellyttäviä" kysymyksiä itseltäni ja muiltakin.