Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#36126 Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 20:09

#36118: - Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

Sinähän  se voit kertoo Ruotsista!  

Vaikka näkökulma on senverran erilainen,  että tarinakin olisi.
Mutta hyvä olisi,  jos Pohjoismaissa olisi toimittu toisin.   että yhteiskunnan keskusteluilmapiiri säilyisi vapaana.
Miten vaan tuntuu,  että niinkuin Norjakin,  Pohjoismaat  ovat  aika kattavasti vetäneet päälleen tuon relativismin kaiken harmaaksitekevän viitan,  siis,  ettei ole hyvää eikä pahaa,  ei oikeaa eikä väärää.
Ei saa reagoida mihinkään suuntaan,
ja suvaitsevaisuus arvo-normeja  ohittavaan todellisuuteen on pyhä lehmä,  jonka edessä kaikkien on kumarruttava syvään. Jostain syystä,  oikein keulakuvaksi tällaiselle aatemaailmalle kiteytyy mielessäni Norjan  pääministeri ........  joka ei,  kun nyt ei saa,  voinut lohduttaa kansaansa Breivik-tragediassa yhtään millään syvemmällä sanomalla.  Ei mitään mihin tarttua.  Se on äärettömän tyhjää.   Vain ihminen,  ja hänen suppeat mahdollisuutensa.
Mikä tomusta on syntynyt on tomu!


No nyt menin yli aiheen,  mutta tämähän siellä pohjalla piilee.


Vieras

#36127 Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 20:18

#36124: - Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

 

Tuo lista syntyi pääosin varmaan Massashucettin pohjalta, ja vähän muunkin englantia puhuvan maan tilanteesta, eikä siinä  kyllä ole asiat  edes tärkeysjärjestyksessä,  ja se on hyvin puutteellinen,  mutta osa siitä on kiteytynyt kyllä,  ja näyttää olevan samaa ylirajojen.  
Itseasiasssa listan tärkeimmät asiat ovat sen häntäpäässä.

Pohjoismaiset yhteiskunnat,  etenkin  tästä länteenpäin ovat tietysti maailman maallistuneimpia,  ja "arvotyhjiöisempiä"- sallittakoon sanahirviö.
Eiköhän tuo sosiaalitanttojen Sverige,  ole tässä huippua.  (Pikkusen asenteellisuutta joukossa,  mutta eipä paljon mene todellisuudesta ohi,  voi olla että jää jälkeenkin "kehityksestä" = rappeutumisesta.)

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 20:28


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 20:32


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 20:35



Vieras

#36131 Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 20:53

#36128: - Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

Niin että verraten aikaisempiin valtionpäämiehiin,  heillä oli useilla,  ei kaikilla,  oma henkilökohtainen usko ja luottamus,  josta saattoivat jakaa vaikeana hetkenä.  Usko on nimittäin sanojensa mittainen,  siitä ei puhua enempää kuin omistaa. 

Kyllähän esim Suomen  sota-ajan presidentit ovat olleet syvällä tavalla Jumalaan luottavia monet,  ja tämä on heidän askelissaan kaikunut,  vaikkei aina sanallisestikaan ole ilmaistu,  mutta jo Jumalaa kunnioittavassa asenteessa on hiven lohdutusta.  
No eihän Norjan pääministeri sitä yhtäkkiä  hyllyltä voi otttaa mitä ei ole.  Se on luonnollista.
Tiukassa se oli Suomessakin. Esim.  Eshtonian aikana.  Piispa Huovinen se muiden mukana kyseli,  missä Jumala oli?   Sensijaan olisin tahtonut kuullla Viron Hengen miesten rohkaisua siinä hetkessä.  He  ovat koko elämänsä olleet kovilla valtion suhteen,  ja sen kuulee ja näkee noissa nöyrissä Jumalan palvelijoissa nöyränä,  mutta sitkeänä rakkautena.

Kun piispa Wikström airueineen laski mereen seppeleitä/ruusuja Eshtonian uppomiskohdalle,  hän tai
joku muu luki raamatusta:

...Vaikka minä tuonelaan vuoteeni tekisin,
sielläkin sinä olet! 
Ja,    virtenä veisattiin,  mikä on enemmänkin kuin laulua,   paremminkin  rukousta) 
tähän tapaan:  

"Elämä on meri,  
meri kauhistaa,  
kun se aaltopäinä,
kiehuu,  raivoaa!

...kaipaa jatkoa!


Vieras

#36132 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 20:56

#36127: - Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

Et siis osaa kertoa konkreettisia muutoksia ja lukuja edes naapurimaastamme Ruotsista, vaan toistelet jenkkihihhuleiden propagandaa.

 

 

 

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:00


res.matr.

#36134 Sairaudet voitetaan lääkkeillä

13.06.2014 21:01

...ja lääketiede kehittyy jatkuvasti ja aina vain tulee entistä parempia ja tehokkaampia lääkkeitä.Näin sairaudet on voitettu ennenkin.Parisuhde jota kunnioitetaan puolin toisin ja josta ei kumpikaan siksi tee syrjähyppyjä on tietenkin hyvä ja varma tae sille ,ettei kumpikaan saa mitään sukupuolitauteja parisuhteen ulkopuolisilta henkilöiltä,mutta anteeksi nyt vain, sanon silti että vähän kummalta kuulostaa tuo sinun väitteesi ,jonka mukaan AIDS siis häviäisi maailmasta sillä jos esim. sinä ja kumppanisi olette tuollaisessa kuvailemassasi ´onnellisessa parisuhteessa´.
Hyvä ,toki , jos niin on ja onneksi olkoon vain suhteellenne,mutta lääkkeeksi kenellekään Aids-potilaalle teidän onnellisesta parisuhteestanne (olipa se sitten vaikka yhtä auvoa aamusta iltaan)ei taatusti ole ja hullua sitä sellaiseksi on täälläkään ehdottaa.AIDS-potilaan asemaa ei helpota vähääkään se,että että hänen tautinsa leimataan "homohiviksi"-niin kuin täällä päivittäin eräiden ahkerien kirjoittajien toimesta tehdään.
Myöskään se miten ´tasa-arvoinen ´ tai (´ei-tasa-arvoinen´ )puolisojen keskinäinen suhde on liitossaan,ei oikeastaan ole edes koko aiheessa-tätä keskustelua ajatellen.
Emmehän me täällä ole keskustelemassa siitä miten taloustyöt jaetaan, tai siitä kumpi jossain tietyssä suhteessa enemmän käskee ja kumpi enimmäkseen vain tottelee tms. Nämä ovat vain ja ainoastaan (niin kauan kuin mitään lakia ei rikota) aivan puolisojen keskenään keskusteltavia ja päätettäviä asioita , jotka eivät yhtään kuulu ulkopuolisille (...eivätkä kyllä välttämättä yhtään ulkopuolisia kiinnostakaan )
.Parisuhdekeskusteluja toki käydään monellakin palstalla ja siellä voi kyllä avautua liittonsa ongelmakysymyksistä, mutta tänne jossa keskustelemme nyt siitä saavatko myös homot liitolleen avioliiton statuksen niinkuin jo kaikissa muissa pohjoismaissa ovat saaneet,on turha tuoda mitään omia parisuhdejuttujaan.Puhukaa ne mielummin vain puolisonne kanssa, kuin että tuotte niitä tänne.Selvittäkää siis ne omat asianne keskenänne ja sillä siisti.
Älkääkä nyt, hyvät ihmiset, yrittäkökään väittää etteikö olisi olemassa onnettomiakin avioliittoja-paljon enemmänhän me niistä saamme lukea ,kuin niistä ´onnellisista´avioliitoista joissa kaikki sujuu aina ´niin kuin Strömsössä´ja aina kuin laulaen rakkauden siivittäminä ´yhteistä lemmenduettoa´...

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:01



Vieras

#36136

13.06.2014 21:09

 

 

http://www.seurakuntalainen.fi/filebank/news/images/leftSideArticle_4649.jpg...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vieras

#36137 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:10

#36131: - Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

Eshtonian

 

Mikä tämä "Eshtonia" oikein on?

 

 

 

res.matr.

#36138 Re: Sairaudet voitetaan lääkkeillä

13.06.2014 21:12

#36134: res.matr. - Sairaudet voitetaan lääkkeillä

Tämä kirjoitukseni on vastaus # 36105:lle. Unohtui mainita sen yhteydessä.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:13



Vieras

#36140 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:13

#36132: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

 

Pohjoismaiden tilanteeseen vois paneutua kyllä,  miten se  suhteutuu näihin.   "Hen" - sukupuoleton kasvatus tietysti kertoo pahasta vinksahtamisesta asiassa,  muttei kylläkään koske koko Ruottia!  
Koulutuksessahan oli myös paljon päiväkotitasolta asti,  ja täälläkin niistä väänsitte.  

No,  millaisena koet Ruotsalaisen keskusteluilmaston,  voidaanko siellä lausua ääneen kaikenlaisia vai vaan yhdenlaisia
mielipiteitä?

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:16



Vieras

#36142 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:16

#36137: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

 

No,  se oli suuri virolais-ruotsalais-suomalainen laivaturma Itämerellä syksyllä ...hetkinen mahtooko joku muistaa.  Se oli ennen vuosituhannen vaihdetta ,  oisko ollut 1997?    Yli 800 ihmistä menehtyi.
Oli 1994.

Oliskohan tuo  h jäänyt  enklannin eshtonishment-sanasta.  Muisti ollut hiukan oma-alotteinen.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:21


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:22



Vieras

#36145 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:22


Vieras

#36146 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:24

#36142: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

Matkustaja-autolautta M/S ESTONIAN uppoaminen tapahtui 28. syyskuuta 1994 kello 1.50.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Estonian_uppoaminen


Vieras

#36147 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:25

#36143: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

Onhan se rajua puuttumista lasten kasvuun,  että sukupuoli mystifioidaan joksikin,  jolle ei ole lapsen mystisessä mielessä
mitään realistista selitystä.  Se menee niinsanotusti yli hilseen.  Ja taitaa nousta paremminkin joidenkin aikuisten omista probleemeista tällä alueella.  


Vieras

#36148 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:27

#36140: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

Pohjoismaiden tilanteeseen vois paneutua kyllä

 

Niin, jospa saisit nyt annettua niitä tarkkoja faktoja siitä, kuinka Ruotsissa tasa-arvoinen avioliittolaki on "kääntänyt yhteiskunnan kumolleen".

 

 

 

 


Vieras

#36149 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

13.06.2014 21:28

#36146: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Homo avioliittoja ei tarvita

 

http://evl.fi/Virsikirja.nsf/9ad7eb11ddd5ed45c2256dc300524ade/1679ae9a10d2ca92c2...



1.
Elämä on meri,
meri kauhistaa,
kun se vaahtopäinä
kiehuu, raivoaa.
Mistä turvan löytää
mieli levoton?
Kuka auttaa voisi,
yö kun synkkä on?

2.
Isä, sinuun katson
tuskan tulessa.
Sinä tahdot aina
kantaa minua.
Sinulle saa huutaa
henki rauhaton.
Löydän lohdutuksen,
yö kun läsnä on.
3.
Murheen musta laakso
silloin valkenee.
Askeleita ottaa
arka rohkenee.
Kanssasi en pelkää,
Isä, yötäkään.
Kanssasi voin käydä
tuskan pimeään.

4.
Siunaa elämääni,
siunaa työtäni.
Auta, että tunnen
läsnäolosi.
Anna lampun loistaa,
mieli tyynnytä.
Isä, öin ja päivin
pidät kädestä.

Georg Kiviste 1934. Suom. Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.

 

 

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.06.2014 21:28