Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Millaisia haitallisia ja kaikkia kansalaisia koskettavia seurauksia avioliittoinstituution juridisella uudelleenmäärittelemisellä väistämättä on?

Kuten selostan Avioliitto ja perhe -kirjani sivuilla 143–161, seuraavankaltaisia seurauksia on jo eri asteisesti havaittavissa kaikkialla siellä, missä – esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Espanjassa, Kanadassa ja USA:n osavaltioissa kuten Massachusettsissa – sukupuolineutraali ”tasa-arvoinen” avioliittolaki on astunut voimaan ja homoseksuaaleilla on ollut mahdollisuus solmia keskenään ”avioliitto”:

1. Muutos koskee kaikkia: kaikkien avioliitot muuttuvat juridisessa mielessä uuden lainsäädännön määritelmän mukaisiksi. Väite siitä, että ”tasa-arvoisen” lainsäädännön hyväksyminen vaikuttaa vain pienen vähemmistön laillisiin suhdejärjestelyihin, on täysin kestämätön ja harhaanjohtava.

2. Homoseksuaalit eivät juurikaan käytä hyväkseen uutta laillista mahdollisuutta ”avioliiton” solmimiseen ja homoliittojen purkautumisprosentti on poikkeuksellisen korkea. Avioliittolainsäädännön ”tasa-arvoistuminen” johtaa sen sijaan siihen, että heteroliittojenkin solmimisprosentti laskee entisestään ja avioliiton asema ylipäätään heikkenee.

3. Homoseksuaalisesta kokemuksesta muodostuu normatiivinen perusta ja yleispätevästi kaikkia avioliittoja muodollisesti ehdollistava malli sille, miten avioliiton julkista statusta ja tarkoitusperiä tulkitaan.

4. Luonnollisen vanhemman käsite poistuu lainsäädännöstä kokonaan ja sen korvaa juridisen vanhemman käsite. Biologia häviää vanhemmuuden käsitteestä kokonaan, josta seuraa se, että valtiosta muodostuu yhä laajemmin se taho, joka määrittää vanhemmuuden ylipäätään.

5. Avioliittolaki – jolla kaiken valtiollisen lainsäädännön tapaan on moraalis-pedagoginen julkinen vaikutus kansalaisiin – opettaa vastedes, että avioliitto on mikä hyvänsä sellainen tunnesuhde, jonka valtio – poliitikot, juristit – avioliitoksi määrittelee. Avioliitto olisi tällöin vain tunnepohjainen kumppanuus- ja ystävyysliitto, jollaisilla ei tarvitse olla minkäänlaisia pysyvyys- eikä lukumäärärajoitteita.

6. Avioliiton uudelleenmäärittely heikentäisi tämän erityisinstituution (a) yksiavioisuuden, (b) toiset pois sulkevuuden ja (c) elinikäisyyden ominaisuuksia eli juuri niitä avaintekijöitä, joiden myötä avioliitto on perinteisesti koko julkista yhteiskuntaa hyödyttänyt. Mielenkiintoista on se, kuten avioliittotutkija David Blankenhorn osoittaa kirjansa The Future of Marriage (Encounter Books 2009) sivuilla 127–169, että juuri näitä perinteisen avioliiton ominaispiirteitä ovat menneinä vuosikymmeninä vastustaneet ne akateemiset ja muut vaikuttajat, jotka ovat arvostelleet koko avioliittoinstituutiota ja jotka nyt esiintyvät ”tasa-arvoisen” avioliittoinstituution vankkoina puolestapuhujina argumenttinaan se, että homoliittojen hyväksyminen vahvistaa avioliittokulttuuria kokonaisuudessaan. Todellisuudessa käy – kuten Avioliitto ja perhe -kirjani sivuilla 111–141 avioliiton ja perheen rapautumista Pohjoismaissa käsitellessäni selostan – niin, että koko avioliiton käsite menettää lopullisesti merkityksensä yhteiskunnallisena instituutiona.

7. Paine sekä polygamian että polyamorian yhteiskunnalliselle hyväksymiselle kasvaa ratkaisevasti. Suomessa jo nyt Vihreiden nuorisojärjestö on usean vuoden ajan virallisessa ohjelmassaan vaatinut avioliittolain muuttamista sekä sukupuoli- että lukumääräneutraaliksi. Tämä luo pohjaa myös islamin taholta tulevalle lisäpaineelle moniavioisuuden yhteiskunnalliselle hyväksymiselle sharia-lain vaatimusten mukaisesti.

8. Hyväksyttäessä LGBT-liikkeen edustamat käsitykset seksuaalisen orientaation käsitteestä avioliiton rakennetta ja olemusta sääteleviksi julkis-juridisiksi periaatteiksi hyväksytään samalla se, että homoseksuaalinen orientaatio ylläpitää sukupuolineutraaliuden elementin oleellisuutta lainsäädännössä ja johdonmukaisesti myös se, että biseksuaalisen orientaation tunnustaminen tulee puolestaan väistämättä painostamaan lainsäädäntöä kohti ryhmäavioliittojen hyväksymistä.

9. Homokulttuurin normien hyväksyminen avioliittoinstituution julkisen yleiseksi perustaksi ja biseksuaalisen orientaation mukaisuuteen taipuminen polyamorian ja polygamian hyväksymisineen tulevat heikentämään aviollisen uskollisuuden käsitettä ratkaisevasti avioliiton elementtinä. Homoavioliittojen hyväksyminen ei mitenkään palvele ajatusta avioliittoinstituution yleisestä vahvistumisesta yhteiskunnassa. Ei siitäkään huolimatta, että jotkut konservatiivipoliitikot kuten Britannian David Cameron ovat vahvan vasemmistoliberaalin paineen alla taipuneet ”tasa-arvoisen” avioliittolain aktiivisiksi edistäjiksi, kuten käy ilmi MailOnline -lehden artikkelista ”The Evidence that blows apart MR Cameron’s claim that gay marriage will strenghthen families” 22.5.2013

10. Avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraalin ”tasa-arvoiseksi” tarkoittaa käytännössä homoseksuaalisen käyttäytymisen julkista hyväksymistä ja sitoutumista myönteisyyteen tällaista kohtaan, ”Suomen on tultava ulos kaapista muiden Pohjoismaiden tapaan” -tyylisin eduskuntapuheenvuoroissakin nyt esiintynein iskulausein. Tämän seurauksena homoseksuaalista käyttäytymistä – jonka useimmat homotutkijat tulkitsevat konstruktivistisista ja omaa valintaa ja tietoista suuntautumista painottavista lähtökohdista – alkaisi ilmetä enemmän ja tällöin myös homoseksin harjoittamisen heteroseksistä poikkeavat haitalliset lääketieteelliset seuraukset alkaisivat ilmetä entistä laajamittaisemmin rasittaen entistä enemmän julkista terveydenhuoltoa ”ilmaispalveluineen”. Yhteiskunnan julkisen edun mukaista ei ole tukea terveydelle haitallista riskikäyttäytymistä.

11. Avioliiton käsite ja lasten tarpeet etääntyisivät toisistaan ja biologisten isien ja äitien merkitys lasten kannalta tulisi julistetuksi täysin merkityksettömäksi seikaksi. Kuitenkin 60-luvulta alkaen tehdyt laajat perhesosiologiset tutkimukset osoittavat, että biologisen isän ja äidin muodostama ehyt perhe on paras kasvuympäristö lapsille. Tämän ideaalin virallis-julkisen juridisen romuttamisen ja jopa epäsuotavaksi leimaamisen seuraukset koituvat koko yhteiskunnan haitaksi ja maksettaviksi: perheen tehtävät siirtyisivät entistäkin kattavammin julkiselle vallalle eli valtiolle ja lisääntyvään asosiaalisuuteen, kouluhäiriöihin, huumeongelmiin ja rikollisuuteen jouduttaisiin panostamaan entistäkin enemmän, kaikkia veronmaksajia yhä raskaammin rasittaen.

12. Avioliiton julkinen merkitys muuttuu oleellisesti sosiaalisesta instituutiosta yksityiseksi aikuisten väliseksi tunnejärjestelyksi. Tämä merkitsisi julkista poliittista tukea yhteiskuntatieteellisesti virheelliselle väitteelle, jonka mukaan lapsi ei mitenkään erityisesti tarvitse isää eikä äitiä.

13. Sosiobiologinen tosiasia, jonka mukaan vanhempien sukupuolella – sex ja gender liittyvät ratkaisevasti toisiinsa eivätkä ole käsitteellisesti täysin eriytettävissä – on väliä lapsen ja hänen kehityksensä kannalta, joutuisi julistetuksi poliittisesti epäkorrektiksi. Darvinistisesti ilmaisten tällainen poliittinen korrektius pakottaa uskomaan varsin fantastisesti, että satojen vuosimiljoonien biologisen evoluution muokkaama geneettinen perimämme vaikuttaa meihin vähemmän kuin 20000 vuoden kulttuurievoluutio ja sen viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut konstruktivistinen vasemmistoliberaali poliittinen manipulaatio.

14. Paine valtiorahoitteisten keinotekoisten lisääntymisteknologioiden kehittämiselle ja niiden julkiselle ”ilmaiselle” saatavuudelle ”hyvinvointipalveluina” kasvaa: jos biologinen isyys ja äitiys eivät ole oleellisia ja jos jokaisella aikuisella on ”oikeus” lapsiin, tulee tällainen teknomekaaninen ja futuristis-tieteisuskoinen utopiapyrkimys ylittää ihmisen biologia kokonaan jopa lastenhankinnassa vahvistumaan ratkaisevasti entisestään. Tällaisia poliittisia pyrkimyksiä edistävät jo nyt Vasemmistonuoret virallisissa feministisissä ohjelmissaan, joissa suhtaudutaan myönteisesti esimerkiksi kyborgifeminismiin.

15. Avioliiton valtiollis-laillinen uudelleenmäärittely uhkaa uskonnonvapautta, sananvapautta ja mielipiteenvapautta. Julkinen perinteisen avioliiton puolesta puhuminen ja pitäminen normatiivisena tulee olemaan määritelmällisesti ”syrjivää”, ”julmaa” ja ”rasistista” eikä tällaista ”viharikollisuutta” tulla sallimaan kirkoille eikä uskonnollisille yhteisöillekään. Avioliittolakia ja homoseksuaalisuutta koskevien eriävien mielipiteiden julkista esittämistä ja perustelemista tullaan pitämään määritelmällisesti ”loukkaavana” ja tullaan edellyttämään, että on pakko ei vain hyväksyä uusi valtiollinen normi vaan myös sitoutua sen aktiiviseen positiiviseen edistämiseen. Tällainen kehitys vaikuttaisi etenkin julkisin verovaroin ylläpidetyissä kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuvan opetuksen ja kasvatuksen sisältöön ja kotikoulujen olemassaolon mahdollisuuksiin.

16. Heteronormatiivisen avioliittokulttuurin edistäminen muuttuisi laittomaksi ja syrjiväksi. Avioliiton uudelleenmäärittely asettaisi universaalin enemmistön syrjityksi vähemmistöksi, jolla kuitenkaan ei olisi ”positiivisen syrjinnän” tuomaa valtiollista turvaa takanaan.

17. Kansallisen suomalaisen ja eurooppalaisen tulevaisuuden kannalta tuhoisa lisääntymättömyyskulttuuri vahvistuisi entisestään: avioliitossa tapahtuva lasten hankkiminen ja näiden hoivaaminen kestävissä perhekunnissa häviäisi ideaalina kokonaan ja ajatus valtiosta vanhemmuuden säätelijänä sekä vanhempien ja perheen tehtävistä ensisijaisesti vastaavana tahona vahvistuisi entisestään: jo nyt kriisitilassa olevan hyvinvointivaltion taloudelliset menot paisuisivat entisestään, valtion velkataakka räjähtäisi lopullisesti käsiin ja samalla tällaisen kriisin sosiaaliset oireet saisivat aikaan varsin radikaaleja yhteiskunnallisia ongelmia.

Ylläesitetyt 17 konkreettista ja jo osiltaan muualla realisoitunutta seurausta osoittavat, että on täysin harhaanjohtavan valheellista ja absurdia väittää, että sukupuolineutraalilla tavalla ”tasa-arvoisen” avioliittolainsäädännön hyväksyminen ”ei ole keneltäkään pois” eikä ”vaikuta mitenkään” heteroseksuaaliseen suureen enemmistöön.