Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vaasan musiikkiluokkien puolesta.
Vieras |
#1026 Re:28.06.2012 16:38No tämä rehtori luultavasti munasi paikkansa keskuskoulussa ja vaihtoi koulua. Lähtökohta on kuitenkin se, että ongelmat alkoivat uuden rehtorin tultua virkaan. Lautakunnassa ei voitu noudattaa hyviä tapoja vaan sinne piti ottaa kaksi jääviä. Huonossa tapauksessa jos se tutkitaan saattaa päätös olla laiton. Mutta niin kauan kuin kukaan ei valita se pysyy, jos ei laillisena, niin päätösvaltaisena. Juri pyysi apua kouluvirastolta, ei tullut. Juri pyysi apua rehtorilta, ei tullut. Juri halusi keskustella, häneltä kiellettiin osallistuminen opettajain kokouksiin. Juri paikkasi yläkoulun opettajan tunteja, sai haukkumiset. Nuo ovat seikkoja joita ei synny ellei kyseessä ole jonkinlainen ajojahti. Lainaus "Kuvitteletteko todella, että joku käyttäisi työaikaansa viattoman, puhtoisen ja yhteistyökykyisen opettajan tahalliseen ajojahtiin, irtisanominen tähtäimessä?" Nyt alat päästä pikkuhiljaa asian ytimeen. Tästähän tässä näyttäisi olevan kysymys ja siksi sitä ei niin helposti tahdota hyväksyä. |
Vieras |
#1027 Re: Nyt tarvitaan tukea28.06.2012 16:41Menikö se näin oikeasti? Tämä on todennäköisesti Kadarin näkemys asiasta, mutta onko muiden asianosaisten näkemys samanlainen? Onko Kadarin totuus ainoa totuus? |
Vieras |
#1028 Re: Re: Nyt tarvitaan tukea28.06.2012 17:20#1027: - Re: Nyt tarvitaan tukea Menikö se näin oikeasti? Tämä on todennäköisesti Kadarin näkemys asiasta, mutta onko muiden asianosaisten näkemys samanlainen? Onko Kadarin totuus ainoa totuus? Niin kauan kun toista totuutta salaillaan meidän on tultava toimeen julkisella totuudella. Niin kauan kun tietoa salataan meidän tulee tulla toimeen niillä tiedoilla mitä meillä on. Meillä on hyvin vähän tietoa. Opettaja on kuitenkin oppilaita varten. Opettaja ei ole rehtoria varten. Jos oppilaat loppuvat, menee rehtorilta virka. Jos rehtori lähtee, mitään mullistavaa ei tapahdu. Mutta jos opettaja joka ei saa oppilailta eikä heidän vanhemmiltaan muuta kuin kiitosta, joutuu lähtemään rehtorin (joka ei saa kiitosta) määräyksestä, syntyy tilanne mikä nyt on syntynyt. Jokin ei täsmää normaalitilanteeseen. |
Vieras |
#102928.06.2012 18:11Myös musiikinopettaja on saanut muutakin kuin kiitosta, ja rehtori on saanut myös kiitosta. Opettaja ei ole rehtori, joka saa itsekseen touhuta mitä huvittaa. Ei missään koulussa. Kannattaakohan sitten hankkia myös sitä muuta tietoa, jos videolla esitetty on kaikki mitä tästä tiedetään? Sitä paitsi lautakunnan pöytäkirjassa lukee, että nämä "kokoukseen marssineet mainosmiehet" poistuivat tämän asian tullessa päätettäväksi. |
Vieras |
#1030 Re:28.06.2012 18:33#1029: - Myös musiikinopettaja on saanut muutakin kuin kiitosta, ja rehtori on saanut myös kiitosta. Opettaja ei ole rehtori, joka saa itsekseen touhuta mitä huvittaa. Ei missään koulussa. Kannattaakohan sitten hankkia myös sitä muuta tietoa, jos videolla esitetty on kaikki mitä tästä tiedetään? Rehtorin saama kiitos oppilaiden vanhemmilta olisi uusi asia muttei tietenkään mahdoton. Kokoukseen marssineiden mainosmiesten paikalla olo on ihmetyttänyt eikä äänestyksen ajaksi pois marssiminen sillä esittelijä pärjää yleensä ilman avustuskuntaa. He tiesivät hyvin minkä rajoissa voi liikkua. Hyvät tavat tai asiallisuus siitä tosin unohtui. Mutta jos he vielä olisivat äänestykssen ajan olleet olisi koko äänestys mitätöitynyt ja sitä he eivät tietenkään halunneet. Mutta oikein olisi ollut, että siellä olisi ollut vain yksi esittelijä ja hänkin olisi pitänyt olla Juri sillä Jurin oikaisuvaatimusta siellä käsiteltiin. Ei siellä käsitelty Swanljungin tai Lehmuksen tai muiden asioita. Silti he siellä olivat. Mutta läheisinä asianosaisina yhdelle olisi voinut olla paikka jos Juri olisi kutsuttu. Kun joku huomaa valittaa niin tuo lautakuntapäätös voi olla laiton juuri tuosta syystä. Mutta se ei muuttaisi mitään. Lautakunta tekisi saman päätöksen ellei mitään uutta ratkaisevaa ilmenisi. Juria syytetään rehtorin määräysten rikkomisesta. Me emme vieläkään tiedä mitä nämä määräykset ovat olleet. |
ulkopuolinen havainnoitsija |
#1031 Eteenpäin28.06.2012 20:37Jurin pitäisi nyt katsoa eteenpäin. Suuri yleisö ei tiedä eikä sen tule tietääkään kaikkia potkuihin johtaneita asioita. Suuri yleisö ei ketään erota eikä palkkaa virkoihin. Jos ei voi ammattiaan harjoittaa asetusten ja pykälien mukaan niin siitä vaan omaa musiikkikoulua perustamaan. Itse kun johtaa ja opettaa niin varmaan hyvä tulee. Tukipalautteesta päätellen oppilaita olisi varmaan tulossa sankoin joukoin. Onkilahden musiikinopettajan ura on takana, nyt kohti uusia haasteita tohtori Kadar! |
Vieras |
#1032 Re:28.06.2012 21:43Kyllä niin vain tapahtuu,eikä se puhumalla muuksi muutu! |
Vieras |
#1033 Re: Eteenpäin28.06.2012 22:15#1031: ulkopuolinen havainnoitsija - Eteenpäin Suuri yleisö ei tiedä eikä sen tule tietääkään kaikkia potkuihin johtaneita asioita. Potkut ovat nöyryyttävä tapahtuma. Varsinkin jos kyseessä ovat laittomat tai väärin perustein annetut. Harva kansalainen jaksaa alkaa peräämään oikeuksiaan. Siitä tulee tuskallien ja aikaa ja rahaa vievä toimenpide. Mutta nyt meillä on hyvin aikaa miettiä, että onko oikein, että virkamies saa leikkiä meidän rahoillamme. Häviötilanteessa Vaasa menettää 40000-70000 euroa. Ennen oikeudenkäyntiä pitäisi olla vielä jokin sovitteluporras mutta uskon, että Juri 3 vuotta sovittelua yrittäneenä näkee sen tien käydyn loppuun. Aikaahan on kyllä ollut mutta sen käyttö on munattu. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:32- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:33- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:33- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:33- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:33- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:35- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 06:36- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
29.06.2012 09:47- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Vieras |
#104829.06.2012 13:20Nuo botit loppuvat kohta. Voitte kirjoittaa ihan normaalisti. Ne jäljitetään ja poistetaan ja omat viestinne jäävät jäljelle. |
Vieras |
#1049 Re:29.06.2012 18:37 |
Katsoja |
#1050 Laiton päätös eikä kukaan reagoi?29.06.2012 21:04Ihme ettei kukaan reagoi siihen, että lautakunnan päätös näyttää olevan laiton. Paikalla oli kaksi kutsumatonta muttei asianosaista. Lautakunta käyttää samaa kaavaa kuin hallinto-oikeus jossa molempia osapuolia kuullaan. Mutta ei siinä kaikki. Swanljung oli Pohjalaisessa kertonut olevansa Nummelan kansa jäävi. Sinänsä se on ihan ok mutta ei jäävi saa marssia lautakuntaan. No se siitä mutta molempia osapuolia ei kuultu ja silloin käytäntö molempien osapuolten kuulemisesta ei täyttynyt ja päätös on ainakin sääntöjen vastainen mutta luultavasti laiton. Se on nyt sivuseikka sillä hallinto-oikeus jatkaa tapausta mutta miksei kukaan reagoi asiaan? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101340 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
557 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
488 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
306 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
274 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15361 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2655 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
770 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1068 Luotu: 15.07.2023
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
51 Luotu: 11.12.2024