Lapsille korkeatasoisemmat kouluruoat
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lapsille korkeatasoisemmat kouluruoat.
Aino Väisänen Kuopio |
#113.12.2006 21:12täytyy kyllä sanoa,että ajatuksesi ei toimisi käytännössä,koska ihmisillähän on eri lempiruoat.nytkin voi jossain olla iloinen koululainen,joka syö koulussa joka päivä,nauttien hyvästä ruoasta myöskin joka päivä. mutta täytyy silti sanoa,että olen suht koht samaa mieltä kanssasi. |
Nea Torniainen espoo |
#214.12.2006 17:30Minusta kouluissa voisi tehdä kyselyn siitä että mitkä oppilaiden lempiruokia ovat.Sitten niistä voisi tehdä sellaisen hyvän ruokalistan. Mutta kyllä meillä on englantiin verrattuna ihan hyvät ruoat. Lehdessä nimittäin oli juuri eettä englannissa vankien ruokaan käytetään enemmän rahaa kun kouluruokaan Mutta kyllä silti meillä voisi olla korkeatasoisemmat ruoat |
Elina Uutela Rovaniemi |
#305.01.2007 00:35Kouluruoan tarkoitus ei ole pelkästään maistua, vaan myös opettaa kokeilemaan uutta. Silti voin itsekin todeta, että jopa lukiotasolla kouluruoan laatu on vähintään kyseenalaista. Kouluruoka on tutkitusti ravitsevaa, mutta sen ulkomuoto on monesti luotaantyöntävä, siihen käytetyn lihan laatu herättää kysymyksiä (ei ole mukavaa järsiä jänteitä) eikä pieni lisämaustaminenkaan tekisi pahaa. Ainakin salaatit ovat mitä ihmeellisimpiä väkerryksiä (suolakurkkua ja vesimelonia - öh?!). Kouluruoka on ensimmäinen asia, johon pitää panostaa, kun käydään "taisteluun" diabetesta ja verisuonitauteja (=suomen kansantauteja) vastaan. |
Sara Salmi Veikkola |
#424.01.2007 20:44Meiän koulus on kyll kaikkee lihapullii ja sbagettii. :) Mut ne on tosi oudon makusii, ja lihapullat paistettu rasvassa ja ku painaa siit nii lautanen täyttyy rasvalta! |
Jaakko Lampinen Uurainen |
#525.01.2007 17:21Saanu tarpeeksi niistä nahkaperunoista ja "eksoottisista" kokeiluista. |
Julia Lappalainen Espoo |
#601.02.2007 17:32Niin. Itse olen käynyt englannissa viime kesänä (myös englantilaisessa koulussa) ja siellä oli todella hyvää (terveellistä) ruokaa. Oli eri vaihtoehtoja, sekä salaattia yms. Kyllä sen jälkeen jaksoi hyvin. Kannattan siis tätä ajatusta ja allekirjoitan. (Oletko muuten ajatellut luovuttaa tämän adressin jonnekin, että tämä voisi vaikuttaa?) |
Henkka S Hyvinkää |
#715.02.2007 12:10en tietenkään haluaisi että suomen koulujen ruokalat muuttuisivat amerikkalaisten koulujen roskaruokaloiksi mutta ruoassa olisi kyllä parantamisen varaa, itsekkin kärsin joka päivä koulussa nälkäisenä kun ei oikein toimi se tämän hetkinen ruokajärjestely... |
Miia Turunen Vihanti |
#817.02.2007 16:28Meidän koulussa ei enää saa muuta kuin pastaa ja kinkku tai jauhelihakastiketta. Mihin on kadonnut verilätyt valkeakastike ja perunat, rössöpotut ja lihakeitto?? Voin sanoa, että on ikävä oikeasti kunnon kouluruokia. Stroganoffissa on sieniä ja hillosipuleita ja muuta ällöttävää. En ole ikinä syöny niin huonosti mitä olen nyt joutunut syömään. Vatsa on alkanut oireileen , närästää ja kipuilee jatkualla syötöllä. Ei ihme tollasilla sapuskoilla. Viimeksi meillä tais olla kuukausi sitten perunaa ja sotain ällöttävää sienikastiketta..:( Ei hyvä! |
heidi jokihaara kiikoinen |
#919.02.2007 18:29edellisessä paikkakunnassa jossa peruskouluni kävin, ruokalassa syötettiin puoliraakoja perunoita. sieltä on myös peräisin muutamat ruoka myrkytykset sekä hiuksen syönnit keitoista ja puuroista. ammattikoulussa taas ei ollut esm. kasvissyöjille kunnon ruokaa lainkaan, on varmaan hyvää syötävää kun vedessä lilluu muutama kasvis, että nam nam. |
Heidi Nevala Tampere |
#1006.03.2007 22:55Meidän kouluruoista on löytynyt ainakin mato ja hämähäkki (molemmat eläviä), eli hyvää ruokahalua! Laatuun pitäisi todellakin panostaa. Kumiperunat ja rasvalihapullat on ehkä niitä kamalimpia ruokia. Onneksi meillä on sellanen järjestely, että kaikki syö pari kertaa viikossa lukion yksityisruokalassa, ja siellä on paljon paremmat ruoat. |
aatee jeah kuopio |
#1116.03.2007 23:19miksi edes tarjota koulussa ruokaa, kun lapsetkin vain lihovat. syökää kiviä hyvät ihmiset, älkääkä ruokaa!! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
24.03.2007 19:45- Poiston ajankohta: 20.11.2010
- Poistamisen syy:
Amanda Parviainen Siilinjärvi |
#1326.03.2007 17:39Allekirjoitin. Meillä tarjotaan kouluissa sellaista p*skaa, että sattuu. Onhan ruoka toki välillä hyvää, mutta kumilta maistuvat perunat ja ne oksettavasti valmistetut kastikkeet... Hyi olkoon. >.<' Yhdesti olin oksentaa ruokalassa, kun riisin kanssa tarjottiin sellaista mömmömäistä kastiketta, jonka takia sappi kiehahti... Semmoista sitä tarjotaan kouluissa, yök. "Kouluruoka on todella huonoa. Kumiperunat... Ja usein ruuasta löytyy hiuksia, keittäjät kauhoo ruokaa saunakauhoilla, ovat ilkeitä ja kärttyisiä. Ruuasta löytyy kaikkea, lihassa on sairaasti jänteitä, salaateissa on KOTILOITA, ja marjasopassa kuolleita matoja. Vesi otetaan poikien vessasta ja maito on todella epäilyttävän makuista. Leivät on kovia känttyjä, ja täällä säilytetään kaikki ruuat pakkasessa. Sitten kerran kuukaudessa on "tähdepataa," jossa on viikon tähteet ja ruisleivän paljoja päällä. Että hyvää ruoka halua... -.-" Pakko antaa myötätuntoa tuolle asialle. Omassa koulussani ruoka on useimmiten ihan siedettävää, mutta potut (jotka muuten potuttavat) maistuvat kumilta. Mitään elollisia olentoja (tarkoitan eläimiä) en ainakaan ole kouluruoastani löytänyt, onneksi. Joka tapauksessa pitäisi täällä meilläkin olla laadukkaampaa ruokaa. Siis ne perunat ovat kuin tehty kumista. Potuista valitan, koska ne tuntuvat pilaavan ateriat. Ja sitten tämä aatee jeah-tyyppi kirjusti: "miksi edes tarjota koulussa ruokaa, kun lapsetkin vain lihovat. syökää kiviä hyvät ihmiset, älkääkä ruokaa!!" Ei kaikki ruoka lihota. Ihiminen tarvitsee ruokaa keskipäivän aikaan, jos et sitä tiennyt. Koulussa olisi tarjottava ruokaa, ja hyvää sellaista. Kivien syömiseen ihmiset vain kuolisivat, usko pois. Ruokaa on ihmisillä sitä varten, että sitä voidaan syödä kun on nälkä ja ruoka-termikin tulee siitä, että elollinen olento syö jotain jota kutsutaan sanalla 'ruoka'. Huonolaatuinen kouluruoka häpäisee ruoan tarkoitusta, sillä ruokaa on tarkoitus syödä iloisin mielin, eikä yökäten. |
Pauli Lepistö Vantaa |
#1428.03.2007 21:25on sielläkyllä liian pahaa ruokaa ... perunat on ainakin aina pahjoja ja kaiken maailman kasvis kastikkeet... |
Inka N Oulu |
#15 Ällöä22.04.2007 22:41Oot oikeessa! hyi saat*** meillä oli koulussa yhtenä päivänä jälkiruokana jotain otuoa mössöä, kysyimme ruokalantädeiltä mitä se on, niin he vastasivat "se on meidän kokelu johon me alitettiin; pakaste puolukoita, piimä ja leseitä" voitte kuvitella! sitten kun se ei mennyt kaupaksi, niin sitä oli tarjolla varmaan koko viikon! ja monesti on näin että jos edellisenä päivänä on jäänyt lasagnea yli sitä saatetan tarjoilla seuraavana päivänä uudestaan.....ja jotain eksoottisia kokeluja yäk! kuka nyt esim. PAPRIKAISESTA MAKKARAVUOASTA pitää???? makkarakin on laikukasta jossa on ällöjä sitkeitä klönttejä?? ja Perunoissakin on aina jotain outoja mustia pilkkuja!! |
Milla Loimuvirta Tampere |
#16 Kouluruokaa ;<05.05.2007 09:39Minunkin koulussa kouluruyoka on oikeesti jotain todella etovaa. Meillä on ainakin kerran viikossa suikalepaistikastiketta ja kuuluisia kumiperunoita. kastikkeessa on ehkä hyvällä tuurilla yksi hyvä lihanpala muut täynnä läskiä tai jänteitä. Itse pidän keitetyistä porkkanoista TOSI paljon, mutta ymmärrän kyllä kun kouluun voisi laittaa tarjolle monenlaisia erilaisia kasviksia esim. jos on just jotain keitettya porkkanaa niin toisille voisi laittaa tuoreita porkkanoita tai vaikka porkkanaraastetta, mutt kummiskin sillain että kaikki sitten pitävät. Ja jos ruokana on vaikka kalaa niin se on yleensä jotain vihertävän keltaista kastiketta jonne on laitettu muutama kalanpala ja näkkileipää ei saa ottaa kuin vaan yhden. se on epäreilua, koska jos et satu pitämään ainiaisesta löihakastikkeesta ja perunoista niin voisit ottaa muutaman näkkärin, mutta ei. ALLEKIRJOITIN! |
Mari Oikarinen Lohja |
#17 Syökööt itse mössönsä!05.05.2007 15:17Samaa mieltä kouluruoka sucks! Kuka haluaa käydä kouluruokalassa syömässä jos ruoka on pahaa, kamalan näköistä yms. Kaikenlisäksi puuropäivinä pizzataksi vierailee opettajien huoneessa tiheään, niin miksi meidän pitäisi syödä vettynyttä liisteriä? Esim. pinaatti letut ovat ihan hyviä ja jotkut kalaruoat mutta miksi esim. lihapullat lilluvat rasvassa(siis toooosi houkuttelevaa. YÖK!) Se ei ole koulun keittäjien vika, (Ainakaan useimmiten) eiväthän he tee päätöksiä, että mitä minäkin päivänä syödään. Madot salaatissa yms. on sitten taas toinen asia, se on keittäjien vika. |
Roosa Huttunen Suonenjoki |
#19 ruuan laadussa paramtamisen varaa.19.05.2007 20:31Minusta ei ole mitään valittamista siinä mitä on ruokana vaan siinä miten huonosti ruoka tehdään. Isojen koulujen keittäjillä ei ole aikaa eikä koululla rahaa tehdä parempaa ruokaa. Vain pienten kylä koulujen ruoka on huolella tehtyä ja hyvää ja nämäkin koulut ovat kohta kuoleet sukupuuttoon lakkautuksien takia. |
Katariina Mäntylä Vantaa |
#2025.05.2007 22:46Allekirjoitin, olen saanut tarpeekseni homeisista, ylikypsistä kumiperunoista, näkkileivästä ja lihapullista, joiden sisältä löytyy makarooneja. |
Miika Salonen keminmaa |
#21 KOULU RUOKA ON PER**STÄ!25.05.2007 23:06Siis hyi stana minkälaista mössöä meillekkin syötetään... kukapa ei tykkäisi kumiperunoista jotka pomppaavat maahan heitettyä takaisin lautaselle !? Tai "kantripossusta" jossa on isoja keltaisia läskin paloja ja rustoja, HYI VI*TU, nämä koulun kokeilut ovat oikeastikkin aika mielenkiintoisia... meillä on nykyään joka ruuassa porkkanaa tai muita kasviksia sotkettuna ruokaan. Leipä on sitä samaa näkkäriä ja flooraa, HYI STANA!!! välillä on pehmeätä leipää mutta kusipäiset 7 luokkalaiset syövät ne ennen kuin niistä ehtii edes unelmoida... Huoh... mitä voi enään sanoa KOULU RUOKA ON KONKREETTISESTI SANOEN PERS**STÄ! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
08.06.2007 00:20- Poiston ajankohta: 23.08.2014
- Poistamisen syy:
Aada Lahikainen Espoo |
#2308.06.2007 10:31KOULURUOKA ON PAHAAA!!!!!!!!!! |
Alpo Leppänen Laukaa |
#2415.07.2007 07:01Olen ollut työharjoittelussa koulukeittiössä ja sain huomata että aika köyhää touhua se on, enimmäkseen vaan otetaan jotain pakasteesta ja lämmitetään uunissa. Siitä paljon puhutusta terveellisyydestä ei näy jälkeäkään, pakastaminen ja säilöntäaineet kyllä tuhoavat ravintopitoisuuden aika perusteellisesti, ja toisekseen kun ei sitä moskaa jaksa kukaan syödä niin paljon iloa vaikka olisikin terveellistä. Tämän seurauksena sitten pennut lihoo ja sairastuu vitamiinien puutteesta, ja vielä kun koulupäivät ovat suhteettoman pitkiä(plus läksyihin kuluva aika kaiken lisäksi) niin ei kyllä yhtään ihmetytä että suomi voi näin surkeasti. Ja pitäisi vielä iloita ilmaisesta kouluruoasta!!! O___O No öh, ittellä jääny kyllä yli 90% kouluaterioista syömättä ja mieluummin omia eväitä purrut kuin läpi mustuneita perunoita tai epäilyttävää mössöä josta ei saa selvää mistä se on tehty. Pizzerioissa ja kahviloissa kuluivat omat ruokatunnit tai sitten en syönyt ollenkaan. :-) |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
27.07.2007 07:26- Poiston ajankohta: 11.05.2012
- Poistamisen syy:
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
872 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
311 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
851 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12505 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
130 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
127 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
550 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
810 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
256 Luotu: 16.12.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
27 Luotu: 24.01.2025