Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle.
Vieras |
#140120.07.2015 10:05Haluan, että kaikkein köyhimmiltä ei oteta lisää! Tässä on jo monella hengissäpysyminen kyseessä. |
Vieras |
#1402 Ihmisarvo20.07.2015 13:28En kerta kaikkiaan vieläkään tajua, ettei SSS miehet eivät edes aidon oikeasti ota tätä asiaa julkisesti omakseen. Voivatko sydämmensä todella olla niin välinpitämättömät? Ohimeneviä heittoja ovat kommenttinsa olleet. Ensinnäkin tässä koko "säästössä" ei mitään kunniallista tai sivistynyttä,. Toiseksi se vain osoittaa (uskovia piti Sipilän ja Soinin olla?) ihmisarvon vähäisyyden hallituksen silmissä. Ateismiin mieltynyt maamme, joka ei usko ylösnousemukseen ja tuomioon kuoleman jälkeen, mitäpä väliä jos hyödyttömät kuolee? Amerikassa Planned Parenthood tekee abortit niin, keskenmenneet ja abortoitujen kohdalla, että sydämmet esimerkiksi voidaan ottaa talteen ja siis uusio käyttöön jne...(loppu vaavista heitetään jätteisiin). Jokainen Luojamme luoma on suunnattoman arvokas, syntymättömästä vaavista, vanhimpaan vaariin, ja sellaisena, arvokkaana Jumala haluaisi jokaista kohdeltavan. Asumistuki on taannut monelle juuri sen vähäisen mahdollisuuden olla mukana arjessa ilman kurjan leimaa. Leikkauksen jälkeen monen psyyke tulee uupumaan. |
Vieras |
#140320.07.2015 15:19Pidän suunniteltua heikennystä vaarallisena vanhusten toimeentulon kannalta. Hyväosaisten poliitikkojen suurta itsekkyyttä, jota suuri osa kansasta varmasti vastustaa. |
Vieras |
#140420.07.2015 16:19On pidettävä omistaan huolta"sekä oikeus voittakoon |
Vieras |
#140520.07.2015 17:22Olen pien eläkeläinen asun yksin ja yritän elää pienellä eläkkeellä joudun ostamaan lääkkeitä moneen sairauteen, kaikista ei saa kortvausta, eikö se riittäänyt kun indeksikorotus vietiin nyt vielä tämä, Eikun köyden rasvaukseen |
Vieras |
#140620.07.2015 18:49Miksi kirjoitin tämän adressin? Siksi koska asun mummoni luona enkä halua että hän joutuu hoitokotiin koska ei ole rahaa asua omassa omakotitalossa. Koska meillä on jo nyt rahat tiukilla ja muutan opiskeluiden ja töiden peräs tampereelle, 850km päähän kotoa. Tätini ja hänen perhe haluaa mummoni hoitokotiin ja tiedän että jos mummoltani leikataan tämä niin se toteutuu koska jo nyt ottaa loppukuusta tosi tiukille. Jos leikkauksia ei leikata,mummoni 80v saa asua vielä pitkään kotonaan jossa hän on ollut töissä kotihoitajana,kasvattanut 2 lastaan,1 lapsenlapsen (eli minut),hoitanut sairasta miestään haudanlepoon asti. Hän on rakentanut tämän talon sukulaisten kanssa. Sen takia kirjotin tämän adressin ja lähden marssimaan helsinkiin 22. Elokuuta jos töistä lipeää aikaa siihen! |
Vieras |
#140720.07.2015 19:59Eläkkeen asumistukeen ei saa koskea |
Vieras |
#1408 Re:20.07.2015 20:06on ajateltava köyhyys rajan alapuolella olevia ihmisiä joitan onja pieni tulosia ihmisiä jotka ovat olleet köyhyys rajan ala puolen |
Vieras |
#140920.07.2015 20:22Olen itse työkyvyttömyyseläkkeellä ja myös mieheni on.Meitä pienen eläkkeensaajia on kuitenkin enemmän kuin suurta eläkettä saavien.Kuka meidän asioista huolta kantaa,ellei me itse sitä tehdä. |
Vieras |
#141020.07.2015 20:26Ne iäkkäät ihmiset joilla pieni eläke, heiltä ei voi vähentää yhtää enempää. Keksikää jostain muusta turhasta säästöt. |
Malyle1 |
#1411 Re:20.07.2015 20:59Siis mitä on 22.8, minulta on mennyt ohi tuo asia. Onko tarkoitus järjestää mielenosoitus? Missä sellaisesta on tiedotettu? |
työtön, sairas, tuleva eläke olematon |
#141220.07.2015 22:59Tuntuu ettei täällä kukaan tajua koko uudistusta. Eli useimmat varmastikkin saisivat sitten lisänä toimeentulotukea. Ja sen laskennassa siis otetaan huomioon vuokra, lääkekulut, julkisen puolen sairaanhoitokulut, sähkö ja kotivakuutus. Sekä välillä kenkiä, silmälaseja tms. Jos nämä kaikki menot yhteenlaskettuna ylittävät tulot niin että käteen ei enää jää sitä n 500€ kuussa, niin on oikeutettu toimeentulotukeen ja silloin lääkekulut, julkisen puolen sairaanhoitokulut, sähkö ja kotivakuutus sekä satunnaiset muut kulut maksetaan sosiaalitoimiston puolesta. Eli jos on paljon esimerkiksi sairas- ja lääkekuluja, niin voi jopa tulot nousta vaikka asumistuki olisikin sama kaikille. Yleensä vuokra kuitenkin hyväksytään kokonaisena, kun ei kaikkia voi kadullekaan ajaa, kun eihän niitä edullisia asuntoja juuri ole, pääsääntöisesti yhden henkilön kuitenkin tulisi asua yksiössä, kahden kaksiossa jne. Olisi varmaankin parempi kaikkia ajatellen ajaa esim 1500€ kansalaistuloa kuin valittaa tästä, tai tukien yleiskorotusta sekä eläkekattoa. Kaikki sairaat eivät edes pääse eläkkeelle vaan joutuvat tappelemaan vielä te-toimistonkin ja lääkärien kanssa. Sitäpaitsi vaikkapa 1000€ eläke on paljon enemmän kuin työmarkkinatuki, joka on verojen jälkeen n 600€/kk. |
Pälvi Uusitalo |
#1413 Re: Re:21.07.2015 03:41Hei! 22.8.2015 järjestetään Helsingissä suurmielenosoitus hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Jos olet Facebookissa, sieltä löytyy ryhmä Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan. Tervetuloa mukaan! |
Vieras |
#141421.07.2015 03:47Se että vähimmiltä otetaan vähä pois on törkeintä. minkä tässä yhteiskunnassa voi tehdä. Kaikki eläkettä "nauttivat" suomalaiset ovat sen sniidun omalla työllään ansainneet. |
Vieras |
#1415 Re: Re:21.07.2015 06:56Ihan normaali tuki jos vuokra on n. 600€/kk , joka taas on ihan normaali vuokra kaksiosta. |
Vieras |
#141621.07.2015 09:11Asia on elintärkeä suurelle osalle suomalaisia jo nykyisin nälkärajaa lähestyville eläkeläisille. |
Vieras |
#141721.07.2015 09:32Hävytöntä toimintaa hallitukselta, jonka tärkein tehtävä on suojella heikompia. Aina on muita leikkauskohteita, joista voidaan ottaa, ajamatta ihmisiä todelliseen hätään. |
Vieras |
#141821.07.2015 09:34Ei ne käteen jäävät rahat siitä nouse, vaikka olisi mikä asumistuki, jos on enemmän lääkekuluja. (Toki ne otetaan huomioon toimeentulotuessa, kun ne on ensin maksettu ja toimitettu lasku/resepti + kuitti sossuun) Vuokraa ei hyväksytä kokonaisena, jos se ylittää sille määritellyt rajat. Esimerkiksi Tampereella yhden ihmisen maksimivuokra (mikä otetaan toimeentulotuessa huomioon) on 580e/kk ja sen lisäksi vesimaksua korkeintaan 25e/kk (esim. oma vesimaksu on 40e/kk vaikka asun ihan VTS:n asunnossa). Kaikki noiden ylimenevä osuus jää maksettavaksi siitä 485e/kk perusosasta (mistä maksetaan myös ruoka, puhelin, netti, vaatteet, bussikortti jne. Myös ne kengät, niihin ei saa erikseen rahaa.) Myöskään esim. pyykinpesukonetta toimeentulotuki ei korvaa (kokemusta on, taloyhtiössä on pesutupa. Kolmen talon yhteinen ja hyvä jos jonkun yksittäisen ajan saa joskus, että edes lakanat yms. ison saa pestyä. ) Olen sairaseläkeläinen ja pärjään nyt joten kuten. Joudun kuitenkin turvaantumaan useampana kuukautena vuodessa sossun apuun isojen lääke- ja sairaalakulujen vuoksi. Jos eläkkeensaajan asumistuki muuttuu yleiseksi, joudun joka kuukausi sossun asiakkaaksi. Olen takuueläkkeellä ja asumistuki tippuu n. 150e/kk. Mielestäni tuo yleinenkin asumistuki pitäisi olla kaikissa suurissa kaupungeissa samalla tasolla. Esimerkiksi saisin tällä hetkellä Helsingissä asuen nykyisellä eläkkeellä ja nykyisellä vuokralla asumistukea lähes 100e/kk enemmän mitä nyt Tampereella. |
Vieras |
#141921.07.2015 13:29Ja taas niille pieneläkeläisille, joille viime vuonna viimein saatiin lupa "tienata" aina 750euroon asti kk, jos jotain työtä löytävät, (ja työstä veroa maksavat muuten enemmän kuin muut) tämäkin laki muutos oli sitten ihan turhaa, sillä sossun asiakkuus vie tuon mahdollisuuden, vain sellaista "jotain" 50 euron edestä korkeintaan voi tehdä ei verollisena, ilman että taas sotkeentuu asiat moneksi kuukaudeksi eteenpäin, kun laskelmat ja maksut yleensä laahaa 2-3kk perässä.. Esim jos mummo on katsonut lastenlasten perään koulun jälkeen tms ja siitä on ihan kunnolla maksettu, niin nyt sekin on pakko olla "harmaata taloutta" tai ei mitään. Lapset jää ilman hoitajaa, ja mummo ilman ehkä 100 euroa kuussa. Ja joku kohta kuitenkin sanoo, miksi olla eläkkellä jos voi tehdä työtä? Esimerkkinä eräs tuttu oli kirjanpitäjä, joten hän teki eläkeläisenä 2kk vuodesta töitä kun yritysten veronilmoituksia teki...eli ei siis ihan sillä eläisi..jne... Koko tän asumistuen leikkaus lienee joku euroopan yleislinjan mukainen tapa ajaa eutanasiaa tms.. joskus pistää niin vihaksi. Silti kalliiksi tämä tulee masentumisina, talvella kun joutuu huonojalkaiset käymään sosuissa ja kelalla, liukastumisina, jne...ei voi kun vaan ihmetellä; missä järki ja armo? |
Vieras |
#142021.07.2015 15:47Miksi otetaan aina pois ihmisiltä joiden on vaikea puolustautua ja hakea muita tukia josovat edes niistä tietoisia. Säästöä saisimme paljon vähentämällä turhia eduskuntalaisia 200:sta 50:neen he, kun unohtavat lupauksensa heti päästyään eduskuntaan. Miksi otetaan pakolaisia, kun ei rahaa ole edes huolehtia Suomen talouden rakentajista 80-luvun hyvinvointivaltioon, tämäkö on hallituksen kiitos vanhoille eläkeläisille???? vähentäkää omaa palkkaanne ellette parempaan pysty!! |
Vieras |
#142121.07.2015 16:49elintärkeä asia monille ihmisille. |
Malyle1 |
#1422 Re: Re: Re:21.07.2015 19:33#1413: Pälvi Uusitalo - Re: Re: Ok. En ole Facebookissa, siksi en näemmä ole kuullut koko asiasta. Laitan ylös, vielä kun saan tiedon lähempänä tuota päivää, mihin aikaan ja tarkalleen missä. |
Vieras |
#142321.07.2015 19:40Siksi koska huonompiosasten puolia ei pidetä! Vaahdotaan vain syrjäytyneistä nuorista ym..yksin asuvan eläkeläisen asema huonoa huonompi |
Vieras |
#1424 Re:22.07.2015 06:24#1412: työtön, sairas, tuleva eläke olematon - Ensiksikin eläkeläistä ja työtöntä on turhaa vertailla.Työttömänähän harvemmin ollaan vuosia/kymmeniä vuosia,kuten eläkkeellä ollaan.Tavoitehan tulee olla että työllistyy,ennemmin tai myöhemmin.Työtön voi hakea tilapäiseksi ratkaisuksi lisäksi toimeentulotukea.Eläkeläinen ei varmasti saa vuosia toimeentulotukea jos kohtuulliset asumisen menot ylittyvät,kun niitä halpoja vuokra asuntoja ei kaikille varmasti ole.Ja tämä adressi on eläkkeensaajan asumistuen säilymisen puolesta,miksi tässä monet vertailevat työttömiä,opiskelijoita,pienituliosia jne eläkeläisiin.Tiukkaa varmasti on monilla muillakin kuin eläkeläisillä mutta helpottaako se muiden pienituloisten elämää että eläkeläiset ajetaan kodeistaan ja leipäjonoihin. |
Vieras |
#1425 Re:22.07.2015 07:20Lainaksi ei enää voida elää |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
872 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
307 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
851 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12505 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
130 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
127 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
550 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
810 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
256 Luotu: 16.12.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
27 Luotu: 24.01.2025