KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
jäsen vielä toistaiseksi |
#3953 Tassuttimelle05.04.2012 10:54Miksi nostat koko ajan tähän Kisu Ry:tä mukaan? Sillä ei ole mitään tekemistä KKY:n sisäisten ristiriitojen kanssa? |
Vastaukset
vastauksia kyselevä jäsen |
#3955 Re: Tassuttimelle2012-04-05 12:13:12#3953: jäsen vielä toistaiseksi - Tassuttimelle Minäkään en kyllä usko siihen, että KKY olisi talteenottanut ja sijoittanut uudelleen viime vuoden aikana 241 kissaa. Se ei ole millään mahdollista! Tuliko yhdistykselle ainuttakaan kissaan ensimmäisen puolen vuoden aikana ensikoteihin ? Korkeintaan yksi tai kaksi karkulaista tai sosiaalitapausta aivan kesän kynnyksellä. Vuosikokouksessa ollut ensikoti ja jäsen kertoi, ettei hän tai muut oppositioon kuuluvat tahot saaneet kissoja lainkaan hoitoonsa enää 2011 puolella Kanervon ja Revon hoitaessa sijoittajan tehtäviä. Repo oli myös itse myöntänyt tälle henkilölle, etteivät he edes pysty loukuttamaan kissoja ulkoa. Samaan aikaan Kanervo käännytti myös avuntarvitsijoita puhelimitse väittäen ettei ensikodeissa ole tilaa. Suurin osa ensikodeistahan kuului myös oppositioon ja he irtisanoutuivat tehtävistään KKY:stä viime vuoden vuosikokouksen jälkeen eli noin 30 ensikotia. Miten siis paikalle jäänyt pieni joukko ensikoteja olisi pystynyt kierrättämään tällaisen kissamäärän puolen vuoden aikana? Ei mitenkään! Osa pörssistä olevista kissoista meni myös entisten omistajien kautta, mutta tiedot olivat vain pörssissä. Kyllä Kanervo on nyt hyvin todennäköisesti rukkaillut tilastoansa aivan tahallisesti tai sitten on tapahtynut pienehkö laskuvirhe. Jospa hän on laskenut kaikki kissat kahteen kertaan? ;) Mitenkähän hallitus tämän asian selittää meille jäsenille? |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
3545 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
3312 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1074 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
996 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18284 Luotu: 11.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
362 Luotu: 24.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
317 Luotu: 28.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
315 Luotu: 22.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
305 Luotu: 25.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4356 Luotu: 30.06.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
230 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13483 Luotu: 15.07.2023
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
169 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2782 Luotu: 13.01.2023
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
1813 Luotu: 09.03.2022
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
138 Luotu: 28.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
325 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
127 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
716 Luotu: 02.04.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14959 Luotu: 20.10.2022