Kuolema ON luonnollista ja kaikilla edessä. Mutta hei....  niin on surukin aivan luonnollista !!!  Myös silloin kun 100-vuotias hyvän elämän elänyt ikäihminenkin kuolee ja jättää muille kaipauksen. Silloinkin usein tunnetaan surua, vaikka kaikki on äärettömän luonnollista ja kaunista. Miksi ihmeessä juuri lapsensa menettäneiden pitäisi olla tuntematta surua?  

Tämän adressin alla ei ole enää kysymys vanhemman menetyksen pelosta. Vaan lasten kuolemasta. Lapset ovat jo vapaasti syntyneet ... ja kuolleet.  Suru ei tarkoita, että vanhempi tahtoisi lapselle kärsimystä.  Hyvin erikoinen vääristynyt ajatus sinulla vieras siitä. Moni pidempään lapsensa kärsimystä katselemaan joutunut on kokenut huojennusta siitä, että kuolema lopettaa kärsimyksen, jota mikään muu ei enää poista. Siitä huolimatta, vanhempi tuntee surua. On valmis ottamaan sen kärsimyksen (surun) itselleen kunhan lapsen ei tarvi enää kärsiä. 

En ymmärrä vertailuasi tässä kohtaa. Huumeongelmat on tragedia sinänsä.  Mutta vanhempien suru kuolleista lapsistaan ei ole huumeongelmaisilta pois, eikä suruttomuus heitä yhtään auttaisi. Jokainen elää elämäänsä ja kokee ja tuntee itsessään. Näen huumeongelmat kuten minkä tahansa muun sairauden. Sitä voidaan hoitaa, siitä voi toipua tai sitten siihen kuolee. Niin kauan kuin elää sairautensa kanssa, on toivoa.  Kärsimystähän se on kuten mikä tahansa sairaus tai koko elämä. Mutta mikä siinä sitten niin kamalaa sinusta olikaan, kun elämähän on kärsimystä suruineen. Kärsimys kuuluu elämään LUONNOLLISENA.

Vieraan mukaan kuolleet lapset on onnellisia ja heidän vanhempienkin pitäisi olla. Jos kuolema on sinusta vain hyvä asia ja pelastaa meidät elämältä ja kärsimykseltä, pitäisi kai meidän toivottaa toisillemme joka päivä nopeaa kuolemaa eikä hyvää päivää. Pitkää ikää toivottaessammehan me toivomme toiselle vain pitkää kärsimystä ja syntymäpäivinä pitäisi enemminkin pahoitella jokaisesta kärsimyksen lisävuodesta.  Ilmeisesti se itsemurhakin mielestäsi olisi sitten oikea vaihtoehto lopettaa kärsimys eli elämä?

#53: siiri - Kärsimys ON luonnollista elämään kuuluvaa

 #53 viestini siis tarkoitettu vastineeksi viestiin #52 vieraalle

#53: siiri - Kärsimys ON luonnollista elämään kuuluvaa

 Onko kärsimys luonnollista vai mielen luomaa? Se on asia jossa lääketiede on vasta aluillaan, tutkiessaan vanhemman mielen vaikutusta lapseen. Vaihtoehtoiset hoitomuodot, esim Kiinalainen lääketiede, homeopatia sen jo tiedostaa, että kodin ja ympäröivän maailman stressit sairastuttavat lasta. Kyllä minä ymmärrän näitä kaikkia kommentteja, koska vielä 5 vuotta sitten olisin sanonut aivan samaa. Nyt sanon eriä, mutta ei se sulje pois muiden näkemyksiä.

Kukaan ei kiellä vanhemman surua, kuin vanhempi itse. Isäni kuoli juuri ja korttipakkani hänen kanssaan oli puhdas ja vaikka kuolema oli yllätyksellinen, en ole juurikaan surrut isäni kuolemaa, itkenyt kyllä silmäni päästä jos ja missä. Kerran tuli ikävän tunne, muutoin kiitollisuus kun hänellä on nyt hyvä olla. Suru on ihmismielen, uskonnon ja yhteiskunnan luoma tapahtuma ja jokaisen mieli tekee siitä juuri sellaisen millainen maailmankatsomus on tai mitä itkemättömiä suruja on taustalla. Kuoleman hienoin puoli on se, että ihminen vihdoin saa luvan itkeä ja surra. Huolestuttavaa on se miten paljon itkuja jätämme itkemättä ihan niissä pienissäkin elämän tilanteissa tahtoessamme olla niin vahvoja.

Kuolemassa ihminen vapautuu kaikesta maallisesta. Minulla meedioystäviä, jotka pystyvät olemaan yhteydessä isääni, itsekin yhteyden isääni olen saanut nyt monesti hänen kuollessaan. Kuolleet ovat edelleen sidoksissa rakkaimpiinsa ja kulkevat heidän mukanaan niin pitkään, surren heidän kanssaan, kun heistä pidetään kiinni. Ja mikä siinä. Oma neuvoni lastensa menettäneille on aidosti sukeltaa tunteisiinsa ja nostaa pintaan todellinen syy pahaan oloon. Myöskin se, että ei ota ylimielistä asennoitumista muita kohtaan -ethän sinä tiedä mitään kun et ole menettänyt lastasi- ajatuksella. Se karkoittaa tärkeät ihmiset läheltä, jotka aidosti tahtoisivat yhtyä suruun ja ehkä surra toisen kanssa omia surujaan, ihan yhtä tärkeitä sellaisia. Lapsen kuolema pysäyttää kaikki. Antaako lapsensa menettänyt tilaa läheisilleen yhtyä suruun? Antaako heille mahdollisuuden puhua omista peloistaan, jotka herää kun lähellä lapsi kuolee? Yhdessä itketty suru on tervehdyttävintä varmasti ja tämä liputus antaisi ihmisille aidosti syyn puhdistaa pelkojaan, ei vain surra niitä jotka ovat jo autuaimmilla vesillä meitä odottamassa.

#53: siiri - Kärsimys ON luonnollista elämään kuuluvaa

 Siirille vielä jotain: Kyllä jokaisen tulisi saada olla onnellinen. Ei suru sulje pois onnellisuutta, tai onnellisuus surua. Kaikkia tunteita tarvitaan joka elämän saralla. MOni ei vaan lapsena saanut tuntea kuin iloa, kun kiellettiin itkemästä tai olemasta vihaisia. Aikuisena niitä sitten paikkallaan. Pitkää ikää, miksi pitäisi sitä toivottaa? Miksi emme vain ole tässä hetkessä onnellisia että ihminen on olemassa? Pitkä ikä on melkoinen toivomus. Voisi tarkoittaa vaikka sitä että toinen makaa 20 vuotta laitoksessa. Ehkä enemmänkin toivoisin terveyttä, sisäistä rauhaa ja hyvää oloa elämän jokaiselle päivälle. Mahdollisuutta olla aidosti se kuka on. Itsemurha on ihmisen oma oikeus. Emme voi mitata toisen kärsimystä ja jos joku tahtoo niin tehdä, niin voimmeko estää. Myös eutanasia lapsille on asia josta enemmän taistelisin kuin siitä että pidetään sairaita väkisin hengissä, kun nähdää että kärsivät päivästä toiseen, eivätkä voi hyvin. Lääketieteen kehittyminen on monessa voitto ihmiskunnalle, mutta paljossa, paljossa tappio. Väkisin ylläpidetään ihmisten henkiä, ja luodaan samalla sivuoireita, jotka vain pahentavat elämän laatua. Olen itse sitä tehnyt lapseni kanssa, enkä enää tee. Jos lapseni oireet palautuvat, vaikka mieleni puhdistin ja sain rauhan hänen elämäänsä, vain kuolleen ruumiini yli hän joutuisi samaan sairaala- ja piikinpistorumbaan mihin hänet alistimme vain koska epätoivoisesti tahdoimme pitää toisen luonamme.