KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Kulissien takaa |
#2149 Re:28.07.2011 13:09Et ole ollut päivääkään ensikotina, kissansijoittajana tai käytännön eläinsuojelutyössä maastossa. Ensikotina olo on vähän muutakin kuin oman lemmikin pitoa. Se eroaa siitä aika paljon. Voitko olla siis keulimatta. Väittämällä että tiedät näin hyvin muita paremmin millainen on laadukas Ensikoti loukkaat meitä jotka sellaisena toimii. Erottamislappujen mukana ei tullut mitään perusteluita miksi erotetaan, joten ne pitää sitten jokaisen päätellä. Mitä erotetut teki ainoastaan oli julkinen hallituksen linjan vastustaminen. Joten se on sitten se syy. Näin tapahtui siis kaikilla erotetuilla, jotka tietooni tuli! Pelkkä kirje että nyt loppu toiminta. Olitte vain unohtanut osan kohdalla että kodeissa oli vielä ensikotikissoja. Ne sitten jäi näiden kotien hoidettaviksi löytää uusi koti. Eikö näin käynytkin? Tässä on yli 2000 viestiä, joista äkkiä näkee mikä on ollut hallituksen reaktio rakentaviin ajatuksiin. Niitä löytyy tästä aikas paljon! Etkä ole ainoa joka KKYn asioista tietää. Kyllä me muutkin osataan pitää silmät ja korvat auki. ONNEKSI olen käyttänyt nimimerkkiä ja ette siksi ole erottanut minua vielä ensikotitoiminnasta. |
Vastaukset
Valehtelijoiden klubi Vieras |
#2152 Re: Re:2011-07-28 17:36:04Ensikotien/jäsenten erottaminen näyttäsisi olevan jonkin sortin paniikkireaktio; yhdistyksen varat piti saada nopeasti opposition ulottumattomiin. KKY hallituksen toiminta muistuttaa firmaa, joka hoitaa huonosti henkilöstöpolitiikkaansa. Kaikki toisinajattelijat ja potentiaaliset "uhat" potkitaan pellolle, kysymättä mitä heiillä olisi ollut annettavaa näille hädänalaisille kissoille. Laaja eläinsuojelutyökokemus, uudet hyvät ideat ja nuoret asiasta innostuneet ihmiset eivät merkinneet KKY:n hallitukselle mitään. Nyt sitten ihmetellään käsi poskella mistä saataisi uusia, asiansa osaavia vapaaehtoisia. Kissojen auttamistyö tulee vasta kaukana KKY:n tärkeyslistalla - kuuliaisuus ennen kaikkea.. |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2078 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
1647 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18198 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
760 Luotu: 28.06.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4318 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
336 Luotu: 24.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
325 Luotu: 27.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
304 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
307 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
185 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
156 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13446 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2727 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
97 Luotu: 27.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4789 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
76 Luotu: 24.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
682 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1481 Luotu: 02.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14897 Luotu: 20.10.2022
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1375 Luotu: 08.05.2024