Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#26266 Re: Ihmisen synty?

21.12.2013 16:47

#26265: kyselijä - Ihmisen synty?

Evoluutio ei ole kehitystä "yhdessä putkessa", jossa aina parempi vuosimalli korvaa vanhemman. Apinoilla on ominaisuuksia, joiden avulla ne edelleen pärjäävät olosuhteissa, joihin ne ovat sopeutuneet. Ihmisen kehittyminen apinasta on tulosta sopeutumasta, jossa lajin sosiaaliselle älykkyydelle ja kyvylle tuottaa ja käyttää apuvälineitä itselleen on ollut erityistä hyötyä. Ihminen on luononoloissakin huomattavasti tehokkaampi esimerkiksi metsästämään kuin vaikkapa simpanssi, joka kuitenkin on ihmistä vahvempi ja kykenee kiipeilemään ihmiseen verrattuna ylivoimaisesti lehvästössä. Ihmisen vähentynyt kyky kiipeilyyn ja pystyasento viittaavat lajin sopeutumiseen savanniolosuhteisiin.

On myös huomattava, että ihmisestä kehittyi lukuisa joukko "beetaversioita", joiden kyky sopeutua muuttuvaan ympäristöön ei ollut samaa luokkaa kuin omamme. Viimeinen sellainen oli Neanderthalin ihminen, joka eli ihmisen rinnalla Euroopassakin vielä ehkä 40 000 vuotta sitten.

Mitä taas tulee apinan kehitymiseen, niiden kantamuotona pidetään pieniä otuksia mesotsooisen maailmankauden lopussa yli 65 miljoonaa vuotta sitten. Ne kehittyivät erilleen ilmeisesti varhaisista hyönteissyöjämäisistä nisäkkäistä. Kädellisten kantamuoto eli luultavasti maassa, liikkui yöllä ja muistutti melkoisesti nykyisiä päästäisiä. Tällaisista varhaisimmista kädellisistä ei tähän mennessä ole löydetty fossiileja.

Varhaisimmat tunnetut kädellisfossiilit on nimetty alkukädellisiksi. Tähän ryhmään kuuluvia lajeja eli liitukauden päätyttyä 65-54 miljoonaa vuotta sitten. Ne eivät muistuttaneet paljoakaan myöhempiä sukulaisiaan: niiden silmät olivat pään sivuilla, kuono pitkä ja aivot pienet.

Apinat kehittyivät vanhanmaailman apinoista noin 33-24 miljoonaa vuotta sitten. Niiden "evolutiivinen valtti" alkoi pikku hiljaa olla kätevä käsien käyttö ja vähitellen tämän tukemana myös älykkyys. Tässä suhteessa me ihmiset olemme tuon kehityksen korkein aste tähän mennessä.

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/bi/bi4/2_ihmisen_evoluutio/2.2_ihmisen_evoluution_vaiheet?C:D=hNcA.gWsP

Vastaukset


Vieras

#26270 Re: Re: Ihmisen synty?

2013-12-21 17:43:11

#26266: - Re: Ihmisen synty?

"Me ihmiset tuon kehityksen korkein aste" Joitakin ihmisiä katsellessa kaupungilla ei kyllä uskois. Tupakkaa ja mitä vielä.

Totuus sanoo viimeisen sanan

#26304 Re: Re: Ihmisen synty?

2013-12-22 08:03:51

#26266: - Re: Ihmisen synty?

Näet ihmisen ilmeisesti vain yhtenä eläimenä muiden joukossa. Vaikuttaa siltä, että jos ihminen ei halua uskoa Jumalan olemassaoloon tai siihen että kaikki luonnossa on luotua, niin aletaan keksiä mitä uskomattomampia teorioita (kuten evoluutio). Että ensin olisi ryöminyt kala vedestä,sitten muuttunut matelijaksi,sitten matelijasta dinosaurukseksi,sitten dinosauruksesta linnuksi .... tämä jos mikä vaatii mielikuvituksen lentoa.

Ai niin, sori, unohdin että jos teillä yliopiston tiedekunnassa hiiskahtaa sanankin siihen suuntaan että olisiko sittenkin olemassa Luoja, niin akateeminen tiedeura ylennyksineen päivineen tyssää helposti siihen. Ollaan vaan mukavasti yhteisessä valheessa, kukaan ei "keikuta venettä", ei haluta riskeerata työpaikkaa ja eläkettä mikä on toki ymmärrettävää jos on perhe elätettävänä. Näin oli maan tapa aikanaan itäisessä naapurissamme.