#25043: - Re: Re: Suhteet, soidinmeno, orientaatio ja fiksaatio

"Ystävystyminen tai rakastuminen - onko siinä oikeasti mitään muuta eroa kuin seksuaalinen ulottuvuus?...."

"Esittämiesi esimerkkien valossa on hyvin epäuskottavaa väittää, ettei näillä asioilla olisi merkittävää eroa. Seksuaalinen kiinnostus ja henkisen yhteyden haku voivat tapahtua samaan aikaan kohdistuneena samaan hankilöön tai olla toisistaan tyysti erossa."

Olemme oppineet pitämään "ystävyyden" ja "rakkauden" erillään, mutta minä yritän kiinnittää huomion siihen, ettei kyseessä välttämättä ole mitkään psykologisesti erilliset ilmiöt. Tulkitsemme rakkauden yleensä syvemmäksi, mutta todellisuudessa ystävyys voi olla vähintään yhtä syvää, lujaa ja rakkaudellistakin (eli "kiinnittymistä"). Väitän, että monille ihmisille tänä päivänä "rakkaus" on oikeastaan vain "ystävyyttä" (eli "kiintymistä", tuota lievempää muotoa), jossa on mukana sukupuolisen tarpeen tyydyttäminen.

Moni ihminen ei edes ole tietoinen siitä, että on olemassa lujemmankin luokan henkistä sitoutumista (eli tätä "kiinnittymistä"), sillä he eivät ole sitä koskaan päässeet omakohtaisesti kokemaan.

Kirjoitit myös aiemmin, että "...ystävystyminen voi muuttua rakastumiseksi. Siinä kuitenkin on selkeä sääntö, jonka mukaan rakkauden kohde on aina myös seksuaalisen orientaation mukainen".

En myöskään ole valmis allekirjoittamaan tätä "sääntöä" sellaisenaan, koska katson sen liittyvän tähän samaan aikakautemme ja kulttuurimme käsitykseen. Oikeastaan kyseessä on vain tottumus käyttää tiettyjä termejä tietyissä yhteyksissä. Selvästi heteroksi itseään kokeva voi kokea ihan yhtä voimakkaita molemminpuolisen henkisen sitoutumisen kokemuksia saman sukupuolen edustajan kanssa kuin seurustelusuhteidensakin kanssa, eli tunne on aivan perustellusti kutsuttavissa "rakkaudeksi", vaikkei siinä olisi mukana seksuaalista tasoa. Samoin voi hetero kokea vastakkaiseen sukupuoleen ihan rakkauteen verrattavia tunteita (lue: "rakkautta") ilman seksuaalisia tuntemuksia.

On siis totta, mitä sanoit ensimmäisessä lainauksessani ("Seksuaalinen kiinnostus ja henkisen yhteyden haku..."), ja tämä on hyvä huomio, sillä se auttaa meitä näkemään, että seksuaalisuus on ihmissuhteista irrallinen taso (vaikka liittyy niihin vahvasti). Sen sijaan jälkimmäisessä lainauksessani mainitsemasi "sääntö" voisi ehkä pikemminkin toimia toisinpäin, eli "seksuaalinen orientaatio on yleensä rakkauden kohteen mukainen". Näennäisesti sama asia siis, mutta syntyhistorialtaan toinen.

Osaamme siis "rakastua" tai ainakin "kiintyä", jos osaamme, ja seksuaalisen tarpeen suuntaamme mieluusti siihen kohteeseen, joka meitä tunnetasolla miellyttää. On olemassa esimerkkejä siitä (kuten jo aiemmin olen maininnut), että tilaisuus ja tarjonta ovat vaikuttaneet ihmisen seksuaalisen tarpeen kohdistamiseen. Silti ihminen mieluimmin muodostaa pareja ja harrastaa seksiä heidän kanssaan, joihin kokee henkistä yhteenkuuluvuutta. Yhden illan suhteet puolestaan puhuvat sen puolesta, ettei seksuaalisen halun tyydyttäminen aina edellytä henkistä yhteenkuuluvuutta.

Kaikkea "vapaamuotoista seksuaalisen suuntauksen kohdistamista" ei välttämättä voi selittää biseksuaalisuudella, mutta jos voi, se olisi vain merkki siitä, että ihmisellä on luontainen kyky biseksuaalisuuteen, ellei jokin sisäinen voima tee ajatusta mahdottomaksi. Näin ollen voisi esittää, että "puhdas" homous tai heterous olisi pikemminkin ahdistusneuroottista estyneisyyttä kuin todellinen seksuaalinen suuntaus. Tämä ajatus liittyy ja sopii hyvin teoriaan siitä, että ihminen olisi alkujaan "kiinnittymätön" myös seksuaalisesti, eli joidenkin psykologisten ja/tai fyysisten vaikuttimien pohjalta "valitsee" (yleensä tiedostamattomalta pohjalta - ja tunnepohjaisen "kiinnittymisen" avulla) kenestä pitää ja myöhemmin sitä kautta seksuaalisen halun suuntautumisen kohteet.

"Tulkintasi asiasta on totaalisen spekulatiivinen, puuttuvalla miesmallilla ei ole välttämättä mitään osuutta lapsen nais- tai miesmäisyyteen. Tyttöpoika saattoi yhtä lailla olla reippaampi sen takia, että hän sai olla sellainen, kuin oli ja äiti osasi siinä häntä jopa tukea paremmin kuin veljeä. Asialla ei ole välttämättä mitään yhteyttä siihen, miksi pojat olivat erilaisia."

Enemmän spekulatiiviseksi koen ohjelmassa esitetyn väitteen, että isän puuttumisella ei olisi mitään vaikutusta asiaan. On yleisesti tunnettua, että lapset omivat henkisiä piirteitä ja käyttäytymismalleja vanhemmiltaan ja muilta roolimalleilta ympäristöstä. Ellei isää ole, ei hänen antamia vaikutteita myöskään ole tarjolla. Lapsilla on toki oma synnynnäinen "temperamenttinsa", oma perusluonteensa, mutta ohjelman kaksoispojista eivät kummatkaan antaneet ainakaan minulle mielikuvaa "miesmäisistä" käyttäytymispiirteistä, vaikka toinen heistä selvästi yritti tavoittaa sellaista noiden "sotaukkeleiden" kautta, joita keräsi.

Uskon mielelläni, että kyseinen äiti osasi paremmin tukea "huomiota herättävämpää" poikaansa (joka saattoi antaa erityisyyden kokemusta myös äidilleen "erityisyytensä" kautta), johon siksi saattoi kokea suhteessaan suurempaa merkityksellisyyttä, samalla kun "machomiehen" kaipuussaan koki varmasti kaipausta saada olla "machomiehen" naisellinen vastapari. Tästä syystä hän osasi paremmin olla tukena ja eläytyä "tyttöpoikansa" asemaan kuin olla tukemassa "machomiehen" korvikettaan (eli toista lastaan), joka kuitenkin vaikutti hyvin epävarmalta ja huonosti viihtyvältä vaativassa roolissaan. Mitä hän oikeasti voisi käyttää todellisena roolimallinaan? Nuo sotilasukkojen edustamat roolimallit ovat pojalle kuitenkin vain etäinen ja kieroutunut miesmalli, jota ei oikein mitenkään voi soveltaa lapsen ja perheen todellisessa elämässä.

Olen varma, että isällisen isän läsnäolo tässä perheessä olisi voinut tehdä kaikille osallisille hyvää. Vaimo olisi saanut miehensä, jota kaipasi, ja lapset samaistumisen kohteen, jotta eivät olisi tarvinneet eläytyä erikoisuutensa rooleihin voidakseen kokea olevansa jotakin, mitä heidän haluttiin olevan.

"Teet taas karkeita tasojen sotkemisia puhuessasi yleisestä sopeutumisesta ja seksuaalisen identiteetin synnystä."

Ihminen on kokonaisuus, ja vaikka eri tasoja hänestä voi ja joskus kannattaakin tarkastelun helpottamiseksi erotella, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eri tasoilla välttämättä olisi eri syntyhistoria tai kehitysmekanismit. Tieteen "uudet" (eli tieteelle uudet) havainnot "kiintymisen" kemiallisesta mekaniikasta avaa kuitenkin ovia ymmärtämään paremmin sitä, että tunnetaso ja lopullinen olomuotomme ihmisyksilöinä on kiinteämmässä yhteydessä toisiinsa kuin mitä nyt fyysisen tason tutkimuksen aikakaudella olemme tottuneet uskomaan. Tunteemme (jotka pääosaltaan itsekin ovat fyysisiä ilmiöitä) vaikuttavat paitsi käyttäytymiseemme myös fysiikkaamme lukuisin eri tavoin, ja olisi outoa ajatella, että niinkin tunneperäinen ilmiö kuin seksuaalisuutemme ei olisi olemukseltaan ja kehitykseltään jotenkin kytköksissä tunnepuoleemme (ja sitä kautta yksilötason kokemuksiimme kehitysvaiheessa).

"Alkoholistiesimerkissäni ajattelin raitistunutta, joka kyllä hallitsee tilanteen, mutta ei silti ole lakannut olemasta alkoholisti."

Näin myös ymmärsin, mutta korostin että "alkoholismi" eli alkoholista riippuvaisuus on alkoholistille vain korvikkeen kaltainen suuremman piilotarpeen "sijaistoiminto" (eli tavallaan "väärän nälän ruokkimista" tai pikemminkin "oikean nälän ruokkimista väärällä ravinnolla"). Siksi alkoholin käytöstä tiedollisesti pidättäytyminen ei oikeasti paranna mitään, vaan on yhtä lyhytjänteistä kuin laihduttajan jatkuvat dieetit tai särkylääkkeiden jatkuva syönti päänsärkyyn selvittämättä päänsäryn todellista syytä.

Totta kai viinan juonnin tarve pysyy, vaikka lopettaisikin juomisen, ellei itse viinan himon perimmäiselle syylle tee jotakin. Yksi vaihtoehto on korvikkeen antaminen (kuten lukuisat tupakanpolton sijaistuotteet), mutta sekään ei poista sisäistä tarvetta. Todellinen ratkaisu on vasta se, että purkaa sen pakonomaisen mekanismin, joka alun perin on juomisen tai muun riippuvuuden pohjalla. Sen jälkeen ihminen voi suhtautua yhtä vapaasti alkoholiin kuin kaikkeen muuhunkin, eikä enää sorru ylenmääräiseen "korviketyydytykseen". Hänen ei tarvitse juoda saadakseen kaipaamaansa tyydytystä. En väitä, että tämä olisi helppoa, mutta tämä on riippuvaisuuden takainen mekanismi, jota ymmärtämättä riippuvaisuuksia ei voi menestyksellä hoitaa.

"Riippuu addiktion tai fiksaation syvyydestä, onnistutaanko hänelle vahingollinen toimintatapa 'opettamaan pois'."

Tähän on tietysti houkutus pistää loppuun, että homous ei kuuluu parannettavissa oleviin eikä myöskään parannuksen tarpeessa oleviin fiksaatioihin tai addiktioihin. Eri asia on, että seksistä voi tulla jollekin homolle addiktio - kuten myös heterolle"

Addiktion syvyys tietenkin vaikuttaa ainakin hoidon vaativuuteen ja kestoon, mutta luulen, että hoidon onnistuminen on pikemminkin kiinni hoidettavan omasta halusta muuttua, ja käytetyistä menetelmistä.

Ei homoutta tarvitse "parantaa", mutta on myös liian aikaista varmuudella sanoa (ja mielestäni kokonaan harhaa), etteikö tätä seksuaalisen halun suuntausta voisi muuttaa joksikin toiseksi itse niin halutessaan, ja oikein keinoin muutoksen eteen toimiessaan.