Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23493 Re: Medialukutaito ja todellisuuden tulkinnat30.10.2013 12:48#23491: - Re: Re: "Salajuoni" olikin vain jo aiemmin tutkittua julkista tietoa Vaikka Piho ja ehkä Aihiokin vetoavat osaltaan uskonnollisiin perusteluihin näissä mielipiteissään, ei kuitenkaan päästä siitä, että olemassa olevat yleiset ajatukset "salaliittohankkeista" suurimmalta osin ovat ihan maallisella tasolla, ilman uskonnollisuuden häivääkään. Havaintoja näistä voi valveutunut henkilö tehdä ihan itsekin. Tietenkin uskonnolliset piirit näkevät yhteiskunnassa ilmiöitä siinä missä muutkin, ja tekevät omien premissiensä pohjalta niistä tulkintoja. Eri tulkitsijoiden lähtökohdat ja tulkinnat eivät kuitenkaan hälvennä sitä tosiseikkaa, että yhteiskunnassa tapahtuvat ilmiöt ovat jossakin muodossa todellisia. Ne tapahtuvat. On siis tärkeätä osata lukea eri ympäristöissä syntynyttä havainnointi- ja analyysimateriaalia kulloinkin oikeassa valossa, eikä tuomita tekstin informaatiota sen sisältämän arvo- tai ideologiasisällön pohjalta. Kaikkea ei jokaisesta erillisestä katsantokannasta tarvitse eikä ehkä pidäkään ainakaan pureksimatta uskoa, mutta asian perusydin sieltä on osattava poimia. Tämä onnistuu parhaiten siten, että tutustuu asiasta mahdollisimman moneen eri katsantokantaan, ja sen pohjalta tekee ihan omat johtopäätöksensä, eli tekee itselleen tavallaan synteesin siitä, mistä puhutaan. Se vaatii tietenkin omakohtaista työtä paljon enemmän kuin vain aamuisen sanomalehden lukaisemista tai iltauutisten seuraamista, mutta se on valitettavasti ainoa tapa saada mahdollisimman objektiivinen kuva maailman todellisista tapahtumista. |
Vastaukset
Vieras |
#23494 Re: Re: Medialukutaito ja todellisuuden tulkinnat2013-10-30 13:15:33#23493: - Re: Medialukutaito ja todellisuuden tulkinnat Foliota syvemmälle vaan. |
Aihiota kerrakseen Vieras |
#23495 Re: Re: Medialukutaito ja todellisuuden tulkinnat2013-10-30 13:23:51#23493: - Re: Medialukutaito ja todellisuuden tulkinnat Vaikka Piho ja ehkä Aihiokin vetoavat osaltaan uskonnollisiin perusteluihin näissä mielipiteissään,
Miten niin "ehkä"?
|
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
13586 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
5473 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
4232 Luotu: 27.09.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
2374 Luotu: 09.03.2022
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
806 Luotu: 28.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1465 Luotu: 27.09.2024
Eteläisen Kouvolan koulujen säilyttämisen puolesta!
325 Luotu: 30.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
1210 Luotu: 28.06.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15147 Luotu: 20.10.2022
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13710 Luotu: 15.07.2023
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18464 Luotu: 11.09.2024
Vesangan lähikirjasto pitää säilyttää!
207 Luotu: 26.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
232 Luotu: 28.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
386 Luotu: 25.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4474 Luotu: 30.06.2024
Pihateiden auraus säilytettävä Kokkolan kaupungin vastuulla
116 Luotu: 03.10.2024
Vaadimme, että Suutarilan ala-asteen ja Suutarinkylän peruskoulun yhdistymisen jälkeiset luokkajärjestelyt otetaan uudelleen tarkasteluun
113 Luotu: 03.10.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2865 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
297 Luotu: 27.09.2024
Seinäjoen kaupungista koiraystävällisempi
150 Luotu: 22.08.2024