#17272: fundis - Re: Re: Re: Re: Re:  

 

Kaksiteräinen miekka on kirjoituksesi, et puutu mutta silti puutut. Se vaikuttaa olevan aika monen fundisuskovan elämäntehtävä. Puhutaan Jumalan totuudesta ikään kuin olisi yksi absoluuttinen totuus. Olisi hyvä puhua kristillisestä totuudesta tai ehkä vielä kristillisen lahkon totuudesta sillä kaikella kunnioituksella uskoasi kohtaan, se on kuitenkin sinun ja samaan ryhmään kuuluvien totuus. Maailmassa ja Suomessakin on kuitenkin uskoja ja uskontoja muitakin jotka kukin uskoo totuutensa. Näin ollen absoluuttista totuutta ei ole eikä silloin homoasiakaan ole yksioikoinen. Minun on todella vaikea uskoa että perhetuttunne olisivat teille kuin ketkä vain tutut sillä muutoin et olisi täällä ehkä kirjoittelemassa näitä totuuksia. Ehkä kuitenkin vähän iltarukouksissanne toivotte että tyypit muuttuisivat ja saisivat armon. Mutta entä jos he eivät halua?

#17307: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:

 

Saanko koittaa vastata sivusta jotakin ?  Jos hetken aattelet,  onko puuttuminen  jonkun  yksityiselämään sama vai eri asia kuin mielipiteen ilmaisu keskustelupalstalla.

Se on totta,  että voi puhua kristillisestä totuudesta,  ja paljon tätä nykyisin käytetäänkin. Samoin voi vastaavasti puhua ateistisesta totuudesta ( tai sekulaarista/)  jotka nekin yhtälailla ovat uskonvaraisia.  

#17307: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Raamatun perusviesti on, että ollaan joko Jumalan puolella tai Häntä vastaan, koska ''vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan''.  Silloin se tarkoittaa myös sitä, että ei ole kuin mustaa ja valkoista.

Rukoilemme kyllä kaikkien ystäviemme, tuttujemme, sukulaistemme ja koko Suomen kansan puolesta, jotta Jumala kutsuisi näitä ihmisiä. -Ja jos Jumala kutsuu jotakuta, hänellä on valta joko ottaa kutsu vastaan tai olla ottamatta. Siinä on se paikka, jolloin ihminen tekee valintansa valkeuden tai pimeyden välillä, uskoako Raamattuun kokonaisena vai olla uskomatta.

Ns. uskonnollisia ihmisiä on myös paljon, sellaisia, jotka ottavat asian sieltä ja toisen täältä lukiessaan Raamattuaan. Näitä ihmisiä kirkkomme on pullollaan erityisesti jouluna ja pääsiäisenä. Uskonto on kuin kulissi, tunnelma, seurapiiri johon on hyvä jostain syystä kuulua. Useat pappimme kuuluvat tähän joukkoon myös, samoin osa ystävistämmekin. Lapsemme eivät halua edes joulukirkkoon... Yläpuolelle muiden en tällä ole itseäni korottomassa, vain kerron kuinka tämän uskontokentän koen, kun kerran kerroit myös oman käsityksesi asiasta. Olemme siis maallisesa mielessä hyvin yksin tässä 'kentässä'. -Emme kuitenkaan tunne yksinäisyyttä :)