#12437: p. - Re: Re:

Tuossa laajoin kaarin etenevässä tekstissäsi olin lukevinani perusolettaman, joka täällä on moneen kertaan osoitettu paikkaansa pitämättömäksi. Se on tuo jälkipolviin liittyvä turmeltuneisuus - missään muussa suhteessa kuin siinä, että jälkipolvesta tulee vanhempiaan suvaitsevaisempia. Ja tätähän taas ei olla voitu osoittaa huonoksi kehitykseksi.

Toisaalta tuo väite, että Teille kullekin on Jumala on antanut käskyn ruveta sortamaan homoja, on käsittämätön ja kiertoilmaus sille, että käytätte Jumalaa omien asenteittenne käsikassarana. Jumalan vihan voidaan toki ajatella koskevan sitä, kun ihmiset ryhtyvät tekemään pahaa toisilleen tai raiskaamaan luontoa. Tässä tapauksessa kumpikaan tuntomerkki ei täsmää.

#12441: - Re: Re: Re:

Me - meidän !   Kritiikkisi oli aiheellista tämän persoonamuodon suhteen. Itseänikin se häiritsi. En oikein löytänyt tilanteeseen sopivaa muuta ilmaisua,  ja toisaalta on tieto yhtymäkohdista niin monien kanssa, että koen että on perusteltua ilmaista asia näin.

Se on tosi viisautta, että tunnustetaan perustavanlaatuiset lähtöasetelmat:  tämä on meille luovuttamaton asia.  Ehkä rauhanneuvotteluissakin tehdään näin.  Silloin voi lakata taistelemasta tuulimyllyjän vastaan.   No tässä meidän keskinäisessä kysymyksessä se ei taida silti tehdä tilannetta helpommaksi.  Mutta vähentäiskö turhia hikipisaroita.

Sitten se sorto. -  Tässä tunnen kyllä tulleeni täydellisesti väärinymmärretyksi. Mutten kykene saattamaan ilmoille mitään, millä voisin saada perille ajatukseni.  Tämä kuuluu selkeästi hengellisyyden alueeseen. Ja siksi on mahdoton ymmärtää sitä yhteiskunnallisessa yhteydessä.  Jos asia hautuis, saisinko paremmin ilmaistuksi?

Kuitenkin voin sanoa, että homonkin paras ystävä on ehdottomasti Jeesus!  Mutta se aukeaa vasta siitä, kun otetaan pitempää perspektiiviä elämään.  Moni on joutunut kohtaamaan tuon todellisuuden, että Jumala/Jeesus toimii omien lakiensa mukaan.  Hän ei tule niinkuin tasa-arvoinen työmarkkina osapuoli toiselle puolellen pöytää!  Ihminen ei pääse tästä,  niinkuin  edellä osuvasti sanottiin - ihmisen oikeasta paikasta.  Se on yhtä suuri ero kuin valtavan maailmankaikkeuden  ja ihmisen mitta-ero.

Juuri kuulin jostakusta suuren elämäntyön tehneestä ateistista, joka viime metreillään Jumalan kohdattuaan sanoi: "Polttakaa kaikki työni,  näen edessäni Pyhän".   Ihminen tyytyy ja tyyntyy  hänen suuruutensa ja ihmisrakkautensa edessä vaikka joutuisi antamaan pois jotain todella rakastakin

#12441: - Re: Re: Re:

Hei nyt löysin tämän, joka jäi vähän puutteellisesti vastattua.  En ollenkaan sitä perusolettamaa nostanut esiin, tätä asenteiden muuttumista seuraavissa sukupolvissa,  vaan aivan konkreettinen huoli tulevista sukupolvista. Mutta sitten en ymmärrä tätä,  että Jumala olisi antanut tehtävän  sortaa.... Mitenkä tämä olisi käsitettävä?