Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#12022 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus29.04.2013 06:40#11996: taku - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus Ja huomaatko, että noiden vuosien jälkeen seurasi SOTA. Vai meinasitko, että olisit elänyt juuri nuo vuodet 1919-1939 eli 20 vuotta, et pidempään? Et kokenut mitään sen jälkeen? Tämä menee nyt niin käsittämättömän utopian puolelle, että väkisinkin suututtaa. Minä olen ikäni kuullut omien isovanhempien tarinoita aina 1900- luvun alusta lähtien ja pidän ensinnäkin vääryytenä sen ajan ihmisiä kohtaan väittää, että silloin oli helpompaa kuin nyt. Toiseksi pidän vääryytenä vähätellä sitä yhteiskuntaa, jonka sukupolvet ennen meitä meille loivat. Monet nykyajan ongelmat ovat nykyajan ihmisten aikaansaamia, eivät ajan vika. Tutkimusten mukaan mielenterveysongelmia ei tuohon aikaan juuri diagnosoitu. "Hullut" olivat vaivaistaloissa, tai kuten eräässä perheessä, jossa mies sitoi hullun vaimonsa sängynjalkaan kiinni, ettei tappaisi lapsia. Ja tauteihin KUOLI silloin PALJON enemmän ihmisiä kuin nykyään. Espanjantauti tappoi maailmassa 30-100 MILJOONAA ihmistä, Suomessakin 25 000!! Mutta onhan meillä nytkin tuo sikainfluenssa. Hui. |
Vastaukset
taku |
#12024 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus2013-04-29 07:39:45#12022: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus Mitenköhän tämän nyt ilmaisisi.En varsinaisesti sanonut että olisin halunnut elää tuohon aikaan tai että tuolloin olisi ollut helpompaa.Toki tajuan että jos olisin syntynyt vaikka 1919 niin olisin joutunut kokemaan sodan.Ajattelin sanoessani millainen Suomalainen yhteiskunta oli tuolloin ja millaista POLITIIKKAA Suomessa tuolloin tehtiin.Ja että Suomi oli aidosti itsenäinen Se mitä tarkoitan on että lainsäädäntö on kehittynyt lähes pelkästään huonompaan suuntaan.Avioliitto on mitätöity elämää ei kunnioiteta ja olemme vieraantuneet luonnosta.Arvokonservatiivinen oikeisto hallitsi Suomea. Lähes kaikki tuon ajan johtajat olivat hyviä.Esimerkiksi Sfinnhuvud oli presidenttinä aivan loistava.Ihmisten arvot olivat kohdallaan.Se mitä tauteja maassa on ei ole riippuvainen siitä millaista politiikkaa maassa tehdään millaisessa yhteiskunnassa eletään tai millainen lainsäädäntö on. Jaan mielessäni Suomen historian seuraaviin vaiheisiin ennen itsenäistymistä eli vuotta1917 vuosi 1918kansalaissota vuodet 1919-1939 täyden itsenäisyyden aika 1939-1945 sota -aika sitten vuodesta 1945- jonnekkin 1980-lle Neuvostoliiton vasallivaltio sitten 1980 lta vuoteen 1995 toinenaidon itsenäisyyden aika vuodesta 1995 nykyaika Jos mietimme näitä ajanjaksoja niin aika ennen itsenäistymistä tuntuu niin kaukaiselta etten jaksa sitäajatella.Sota aikaa kukaan tuskin haikailee. Olisimyös aika epäisänmaallista haikaillaaikaajolloinolimme NL:n vasallivaltio.Jäjelle jää siis kolme ajanjaksoa. Minulle Suomen itsenäisyys merkitsee paljon.Seon yksi asia.Muita ovat sitten että arvot ovat menneet päin en viitsi sanoa mitä ja lainsäädäntökin on ihan jotain miten sen sanoisi.Minun mielestäni aito hyvinvointi ei synny materiaalisesta hyvinvoinnista.Puhdasluontoisänmaan itsenäisyys yhteiskunnassavallitsevat arvot ja se ettäarvokonservatiivinen oikeisto hallitsee maataovat paljon arvokkaampia kuin tietokoneet,televisiot,kännykät ja raha.Monet nykyajan ongelmista ovat tosiaan arvoliberaalien sekularistien aikaansaannoksia siis sellaisten jotka haluavat maallistaa yhteiskuntaa jotka eivät kunnioita elämää vaan kannattavat Holannin mallista armomurhalainsäädäntöä sukupuolineuutraalia avioliittolakia abortteja jne |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2254 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
1917 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18210 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
791 Luotu: 28.06.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
470 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4324 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
340 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
304 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
308 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
190 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
159 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13457 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2734 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
107 Luotu: 27.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
104 Luotu: 25.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
76 Luotu: 24.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
689 Luotu: 02.04.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4790 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1483 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
58 Luotu: 28.09.2024