Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Terzi69
Vieras

#11687 Re: Re: Re: Re: Re:

27.04.2013 16:35

"Työ ette näytä sitä ihanuutta suavan niistä samoista välineistä, vaikka kunka yritätte, niin ei se vua auta vaikka ois mikä liitto, Teillähän on jo rekisteröitynnä se parisuhde, niin eihän se voi mittää illoo viiä teitä pois. Sehän on niin, jotta työ ette sitä illoo sua, kun oikea puolisko puuttuu, suahan sitä sitten narista. Luin, että oikeuvetkiin on melekein yhtä hyvät siinä teijän suhteessanne. Sitä oikeeta illoo ei sua kuin toisenlaisen "

Kiitos kunnioittavasta teitittelystä. Minä olen jo tosin sen ikäinen, että teitittelyyn on tottunut. Toisaalta sen myötä avioliittohaaveet minulta tyrmättiin jo varhaisnuoruudessa vallitsevan yhteiskunnan puolelta. Sen vuoksi haluankin, että tulevilla nuorilla on mahdollisuus haaveilla tulevaisuudestaan ja rakentaa sitä vapaasti ilman luokittelua meihin ja teihin. Heillä tulee olla oikeus tuntea olevansa osa samanarvoista yhteiskuntaa kuin kaikilla muillakin seksuaaliseen suuntaumukseen katsomatta. Tasa-arvoinen avioliitto on tässä avainasemassa. Tällä vähennetään ainakin pienen väestönosan turhaa pahoinvointia ja mahdollistetaan heidän kasvaminen tasa-arvoisina tähän yhteiskuntaan. Ja kun tämä kakki ei ole keltään mitään yhtään pois vaan kaikille lisää.

Vastaukset

naisen ja miehen avioliitto on ja pysyköön

#11692 Re: Re: Re: Re: Re: Re:

2013-04-27 16:51:42

#11687: - Re: Re: Re: Re: Re:  

"Sen vuoksi haluankin, että tulevilla nuorilla on mahdollisuus haaveilla tulevaisuudestaan ja rakentaa sitä vapaasti ilman luokittelua meihin ja teihin. Heillä tulee olla oikeus tuntea olevansa osa samanarvoista yhteiskuntaa kuin kaikilla muillakin seksuaaliseen suuntaumukseen katsomatta. Tasa-arvoinen avioliitto on tässä avainasemassa. Tällä vähennetään ainakin pienen väestönosan turhaa pahoinvointia ja mahdollistetaan heidän kasvaminen tasa-arvoisina tähän yhteiskuntaan. Ja kun tämä kakki ei ole keltään mitään yhtään pois vaan kaikille lisää."

Tasa-arvo on vain peitehanke jolla homoliittoja yritetään nyt väen väkisin runnoa läpi. Kyse on aivan jostain muusta. Pieni 0,6 % marginaaliosa ja heidän puolestaan barrikaadeille nousseet paljon suurempi joukko SETA:n väkeä ja homoaktivisteja luulee että suomalaisia voidaan huijata miten vaan. Tällaista samaa sukupuolta olevien homoliittojen iljettävyyttä ei kaivata suomalaisessa yhteiskunnassa.

Onneksi on tällainen erinomaisen hyvä adressi, jolla voidaan vaikuttaa siihen, että avioliitto on ja pysyy naisen ja miehen välisenä julkisena liittona täällä Suomessa.!