"Osannet vastata mallisi mukaan muotoiltuihin kysymyksiin:

Että ihmiset läpi maailmanhistorian olivat ja ovat ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia kun eivät ole sallineet lapsille oikeutta lapsuuteen?

Vai olemmeko me nykypäivän ihmiset vasta ymmärtäneet mitä lapsuus, lasten oikeudet ja lapsen asema OIKEASTI ovat, ja meitä ennen eläneet ovat järjestään huonompia, ahdasmielisempiä ja tyhmempiä?"


Siis pointti on että en pidä lähtökohtaisesti aiempaa ajattelua huonompana kuin nykyistä. Ja jälleen on kysyttävä kuka sen päättää mitä rinnastuksia saa käyttää? Eli jos vastustaa avioliittolain muutosta, vastustaa myös lapsen oikeutta olla lapsi? Just.

Lapset ovat saaneet olla lapsia historian aikanakin: Jeesus puolusti lasten oikeuksia, eikä varmaan ollut ainoa. Eivät lapset ole läpi historian vain kärsineet kunnes tulivat "hyvät nykyihmiset" ja vasta nykyaikana vanhemmat osaavat rakastaa lapsiaan oikein. Ei se kyllä ihan niinkään ole, monessa asiassa voi ottaa mallia entisajoista. Itse kannattaisin entisajan kuritustakin ennemmin kuin nykyvanhempien välinpitämättömyyttä ja kaikessa periksi antamista.

Mutta nyt lasten vapauksissakin ollaan menty liian pitkälle. Lapset määräävät ja kaiken tulee olla "lapsilähtöistä". Samoin miehen ja naisen tasa-arvossa ollaan menty liian pitkälle. Ikäänkuin mitään sukupuolieroja ei enää olisikaan.

Ei missään nimessä voi ajatella että entisaikaan ihmiset olivat pahempia kuin nykyisin. Avioliitto miehen ja naisen välisenä ei tee suoraan pahaa kenellekään, kuten lasten kohteleminen aikuisina.

#10286: -

Ja jälleen on kysyttävä kuka sen päättää mitä rinnastuksia saa käyttää? Eli jos vastustaa avioliittolain muutosta, vastustaa myös lapsen oikeutta olla lapsi? Just.

No, jätetään ne olkinuket porstuaan. Kyse on instituutioiden ja käytäntöjen tarkastelusta eri aikakausilla. Vastasin suoraan pohdintaasi siitä, tulisiko koko ihmiskunnan historia nähdä täynnä "järkyttävää syrjintää". Vastaukseni on tietenkin kyllä. Näin ei ole pelkästään seksuaalivähemmistöjen kohdalla vaan myös esimerkiksi lapsien, naisten, kehitysvammaisten, etnisten vähemmistöjen jne osalta. Eikä se valkoisen lihaasyövän heteromiehenkään asema ole ollut mitenkään kadehdittavaa aikoina, jolloin ei ole vielä ollut sanottavaa perus- ja ihmisoikeusajattelua.

Lapset ovat saaneet olla lapsia historian aikanakin

Osittain kyllä, mutta on kiistaton tosiasia, että nykyinen modernin psykologian, lääketieteen ja pedagogian tukema näkemys lapsista ja lapsuudesta on luonut nykyajan lapsille huomattavasti paremmat lähtökohdat nauttia lapsuudestaan ilman "pikku aikuisen" elämää järjestetyssä avioliitossa, nelivuotiaana pellolla, lapsityövoimana tehtaassa, fyysisen kurituksen kohteena kotona, elävänä sosiaaliturvana, valuuttana velkojenmaksussa, sukupuolensa vuoksi syrjittynä, tapettuna tai suoraan abortoituna.. Lauseesesi "Vai olemmeko me nykypäivän ihmiset vasta ymmärtäneet mitä avioliitto OIKEASTI on" nojautuen voin vilpittömästi sanoa, että me nykypäivän ihmiset olemme historian mittakaavassa vasta hetki sitten paitsi ymmärtäneet myös tosiasiallisesti toimeenpanneet lasten oikeudet.

-------------------

Olet jo aiemmin postannut lähes identtisen viestin tähän ketjuun. Vastasin silloin seuraavasti (suluissa sitaatit viestistäsi):

"Avioliitolla perheen perustamisen pohjana, suvun jatkamisen kanavana ja yhteiskunnan yksikkönä on pitkä historia."

Olet kai huomannut, että avioliitto on lähes koko olemassa olonsa ajan ollut sukujen kesken solmittu taloudellinen sopimus, jolla on turvattu sukujen keskinäisiä intressejä, lujitettu kauppasuhteita, ehkäisty sotimisia, varmistettu omaisuuden pysyminen halutuissa käsissä ja päästy eroon turhista elätystä vailla olevista naispuolisista jälkeläisistä. Romanttinen nykymuotoinen avioliittoihanne on modernia keksintöä. Historiallista taustaa vasten tarkasteltuna avioliitto ei siis missään tapauksessa ole ollut mainitsemasi "rakkausrekisteri".

Kaikissa ihmisyhteisöissä tapahtuu pariutumista eli hakeutumista tietynsisältöisiin ihmissuhteisiin universaalisti siten, että eri henkilöiden välille muotoutuu intiimisuhteiksi määrittyviä relaatioita pakottamatta ja ilman ulkopuolista ohjausta. Parisuhteita solmitaan ja perheitä perustetaan, vaikka asiasta ei olisi annettu minkäänlaista oikeudellista sääntelyä. Yhteiskuntien hiljalleen kehittyessä yhteisön edun mukaiseksi on muodostunut säännellä ja normittaa tällaisia yksiköitä. Mukaan on mahtunut kaikenlaisia kokoonpanoja. Toisin kuin kirjoituksesi perusteella annat ymmärtää, samaa sukupuolta olevien parien liittoja on tunnustettu tuhansien vuosien ajan ja niitä on solmittu erilaisten rituaalien ryydittämänä. Esimerkkejä voi lukea Wikipedian artikkelista: http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_same-sex_unions.

"Avioliitto on muuttunut paljonkin joiltakin osin, mutta aina siinä on ollut oleellisena tekijänä lisääntyminen luonnollisella tavalla. Jos se merkitään epäoleelliseksi asiaksi, voi mielestäni kysyä tarvitaanko koko instituutiota ollenkaan, siis yhteiskunnan kannalta?"

Parisuhde ja perhe muodostavat ihmisille tietynlaisen, muita sosiaalisia vuorovaikutusssuhteita merkittävämmän, kiinteämmän ja niistä usein aivan erityisellä tavalla poikkeavan toimintaverkoston ja ihmissuhdeympäristön, jonka lainsäätäjäkin tunnistaa. Parisuhteeseen ryhtymällä tavoitellaan usein hellyyttä ja emotionaalista tyydytystä ja monesti siinä pyritään lisäksi pysyvään elämänkumppanuutta. Tällainen side hyödyttää paitsi sen osapuolia myös yleisemmin yhteiskuntaa. Pysyvät ja pitkäkestoiset läheissuhteet on nähty luonteeltaan yhteiskuntaa vakauttavina, minkä vuoksi on luontevaa, että lainsäädäntö paitsi huomioi myös osaltaan kannustaa tämänkaltaisen kiinteän kanssakäymisen muodostamiseen.

Lainsäädäntö tunnistaa erilaisten ihmisten välisiä parisuhteita ja jakaa vaikutuksiaan sen mukaan, millaisia piirteitä niihin liittyy. Tällainen järjestely mahdollistaa eriävän lainsäädännön aina sen mukaan, mitä erityispiirteitä kyseiseen ihmissuhteeseen liittyy. Esimerkiksi avoliittolaki (laki avopuolisoiden yhteiselämän purkamisesta) koskee avosuhteisia parisuhteita ja avioliittolaki avioparisuhteita. Avoparien erityispiirteenä muihin parisuhteisiin nähden on yhteisasumisesta syntyvä taloudellinen yhteys ja synergiahyöty, jonka lainsäätäjä huomioi ja kohdistaa tällaisiin pareihin tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

On aiheellista kysyä, miksi järjestelmämme jakaa juuri samaa ja eri sukupuolta olevat virallistetut parisuhteet kahteen eri luokkaan. Kuten sitten vaikkapa ylläolevasta linkistä huomataan, kaikissa avioliitoissa lisääntyminen ei ole ollut oleellinen tekijä. Nykyäänkään asia ei ole niin.

Lainsäädännön pitkäaikainen erkaantuminen kristillisestä arvopohjasta on tehnyt mahdolliseksi sen, että parisuhdelainsäädäntö ei enää typisty pelkän lisääntymisen ja totunnaisten sukupuoliroolien ja -odotusten normittamiseen. Naisten aseman parantuminen ja naisen kontrolli omasta lisääntymisestään ovat voimakkaasti muokanneet niitä perhesääntelyn rakenteita, joilla ennen pyrittiin hallitsemaan toista sukupuolta, varmistamaan omaisuuden siirtyminen omalle jälkeläiselle, kontrolloimaan vaimon seksuaalisuutta ja siten lastensaantia. Tätä taustaa ei liene yllättävää, että Raamattukin osoittaa ehkäisyterveyttä edeltävää aikaa kuvatessaan huomattavaa kiinnostusta naisen kuukautisten julkista kontrollointia kohtaan.

Avioliittoinstituution tarpeellisuuden puolesta puhuu yhteiskunnassamme edelleen vallitseva innostus ja halu virallistaa parisuhteita sen suojissa. Lisääntyä voi puolestaan aivan ilman kyseistä instituutiotakin.