On tullut mieleen omasta mielestäni ihan kiinnostavia ja hyviä kysymyksiä liittyen "tasa-arvoiseen avioliittolakiin." On aika suuri ero siinä nähdäänkö tämä lakiehdotus uudenlaisena kokeiluna tai ideana, siltä pohjalta että "miksei avioliitto voisi olla samaa sukupuolta olevillekin pareille", vai nähdäänkö nykyinen laki järkyttävänä epäkohtana, joka olisi pitänyt korjata jo kauan sitten.

Avioliitolla perheen perustamisen pohjana, suvun jatkamisen kanavana ja yhteiskunnan yksikkönä on pitkä historia. Yhtä pitkä kuin ihminen itse. Olisiko avioliiton pitänyt jo 1900-luvun alussa olla "tasa-arvoinen" ja homoparit yhdenvertaisesti huomioiva? Olko järjestelmä silloinkin järkyttävän syrjivä ja epätasa-arvoinen?
Entä antiikin aikana? Rautakaudella?
1000 vuotta sitten? 10 000 vuotta sitten?

Onko tässä oikeustaistelussa kyse hirvittävästä vääryydestä, jota nyt vasta älytään ryhtyä korjaamaan? Antiikin aikana tai varsinkaan rautakaudella tapahtuneesta syrjinnästä ja epätasa-arvosta ei voi ainakaan kristittyjä syyttää.

Avioliitto on muuttunut paljonkin joiltakin osin, mutta aina siinä on ollut oleellisena tekijänä lisääntyminen luonnollisella tavalla. Jos se merkitään epäoleelliseksi asiaksi, voi mielestäni kysyä tarvitaanko koko instituutiota ollenkaan, siis yhteiskunnan kannalta?
Tästä aiheesta luin artikkelin joku aika sitten. Ei mistään uskonnollisesta lehdestä vaan Tieteen kuvalehdestä, jossa käytiin läpi avioliiton merkityksiä, sisältöä ja normeja eri aikakausina, ja sitä mitä on jäljellä.

Onko yhteiskunnan tarpeellista pitää yllä jotain "rakkausrekisteriä" siitä kuka tykkää kenestäkin? Yhdessä asumisen suhteen taas ei pitäisi tai tarvitsisi olla aina vahvaa seksuaalisuus-olettamaa.

#6862: Avioliiton historia -

"Avioliitolla perheen perustamisen pohjana, suvun jatkamisen kanavana ja yhteiskunnan yksikkönä on pitkä historia."

Olet kai huomannut, että avioliitto on lähes koko olemassa olonsa ajan ollut sukujen kesken solmittu taloudellinen sopimus, jolla on turvattu sukujen keskinäisiä intressejä, lujitettu kauppasuhteita, ehkäisty sotimisia, varmistettu omaisuuden pysyminen halutuissa käsissä ja päästy eroon turhista elätystä vailla olevista naispuolisista jälkeläisistä. Romanttinen nykymuotoinen avioliittoihanne on modernia keksintöä. Historiallista taustaa vasten tarkasteltuna avioliitto ei siis missään tapauksessa ole ollut mainitsemasi "rakkausrekisteri".

Kaikissa ihmisyhteisöissä tapahtuu pariutumista eli hakeutumista tietynsisältöisiin ihmissuhteisiin universaalisti siten, että eri henkilöiden välille muotoutuu intiimisuhteiksi määrittyviä relaatioita pakottamatta ja ilman ulkopuolista ohjausta. Parisuhteita solmitaan ja perheitä perustetaan, vaikka asiasta ei olisi annettu minkäänlaista oikeudellista sääntelyä. Yhteiskuntien hiljalleen kehittyessä yhteisön edun mukaiseksi on muodostunut säännellä ja normittaa tällaisia yksiköitä. Mukaan on mahtunut kaikenlaisia kokoonpanoja. Toisin kuin kirjoituksesi perusteella annat ymmärtää, samaa sukupuolta olevien parien liittoja on tunnustettu tuhansien vuosien ajan ja niitä on solmittu erilaisten rituaalien ryydittämänä. Esimerkkejä voi lukea Wikipedian artikkelista: http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_same-sex_unions.

"Avioliitto on muuttunut paljonkin joiltakin osin, mutta aina siinä on ollut oleellisena tekijänä lisääntyminen luonnollisella tavalla. Jos se merkitään epäoleelliseksi asiaksi, voi mielestäni kysyä tarvitaanko koko instituutiota ollenkaan, siis yhteiskunnan kannalta?"

Parisuhde ja perhe muodostavat ihmisille tietynlaisen, muita sosiaalisia vuorovaikutusssuhteita merkittävämmän, kiinteämmän ja niistä usein aivan erityisellä tavalla poikkeavan toimintaverkoston ja ihmissuhdeympäristön, jonka lainsäätäjäkin tunnistaa. Parisuhteeseen ryhtymällä tavoitellaan usein hellyyttä ja emotionaalista tyydytystä ja monesti siinä pyritään lisäksi pysyvään elämänkumppanuutta. Tällainen side hyödyttää paitsi sen osapuolia myös yleisemmin yhteiskuntaa. Pysyvät ja pitkäkestoiset läheissuhteet on nähty luonteeltaan yhteiskuntaa vakauttavina, minkä vuoksi on luontevaa, että lainsäädäntö paitsi huomioi myös osaltaan kannustaa tämänkaltaisen kiinteän kanssakäymisen muodostamiseen.

Lainsäädäntö tunnistaa erilaisten ihmisten välisiä parisuhteita ja jakaa vaikutuksiaan sen mukaan, millaisia piirteitä niihin liittyy. Tällainen järjestely mahdollistaa eriävän lainsäädännön aina sen mukaan, mitä erityispiirteitä kyseiseen ihmissuhteeseen liittyy. Esimerkiksi avoliittolaki (laki avopuolisoiden yhteiselämän purkamisesta) koskee avosuhteisia parisuhteita ja avioliittolaki avioparisuhteita. Avoparien erityispiirteenä muihin parisuhteisiin nähden on yhteisasumisesta syntyvä taloudellinen yhteys ja synergiahyöty, jonka lainsäätäjä huomioi ja kohdistaa tällaisiin pareihin tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia.

On aiheellista kysyä, miksi järjestelmämme jakaa juuri samaa ja eri sukupuolta olevat virallistetut parisuhteet kahteen eri luokkaan. Kuten sitten vaikkapa ylläolevasta linkistä huomataan, kaikissa avioliitoissa lisääntyminen ei ole ollut oleellinen tekijä. Nykyäänkään asia ei ole niin.

Lainsäädännön pitkäaikainen erkaantuminen kristillisestä arvopohjasta on tehnyt mahdolliseksi sen, että parisuhdelainsäädäntö ei enää typisty pelkän lisääntymisen ja totunnaisten sukupuoliroolien ja -odotusten normittamiseen. Naisten aseman parantuminen ja naisen kontrolli omasta lisääntymisestään ovat voimakkaasti muokanneet niitä perhesääntelyn rakenteita, joilla ennen pyrittiin hallitsemaan toista sukupuolta, varmistamaan omaisuuden siirtyminen omalle jälkeläiselle, kontrolloimaan vaimon seksuaalisuutta ja siten lastensaantia. Tätä taustaa ei liene yllättävää, että Raamattukin osoittaa ehkäisyterveyttä edeltävää aikaa kuvatessaan huomattavaa kiinnostusta naisen kuukautisten julkista kontrollointia kohtaan.

Avioliittoinstituution tarpeellisuuden puolesta puhuu yhteiskunnassamme edelleen vallitseva innostus ja halu virallistaa parisuhteita sen suojissa. Lisääntyä voi puolestaan aivan ilman kyseistä instituutiotakin.