Länsi-Herttoniemen kaavaehdotus HEL 2022-012662 muokattava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#403

Viheralueet ja puistot ovat elintärkeitä alueen asukkaille. Ne on ehdottomasti säilytettävä sellaisenaan. Eikö läheistä yritysaluetta voisi kehittää entisestään ja sinne mahtuisi nämä talot.
Myös Siilitien metroaseman viereinen parkkialue on ns. sisäänkäynti koko alueelle, joten mahdollisesti rakennettavan talon toivoisi noudattavan myös alueen ominaispiirteitä ja rakennustapaa sekä viereisten asuinrakennusten kerroskorkeutta. Nykyinen parkkipaikka on myös aina täynnä arkisin klo 7-21 ja nämä metroparkin autot eivät mahdu enää jo nyt täysille kadunvarsille.

Suvi Huttunen (, 20.08.2024)

#420

Aika lopettaa tämä eri alueiden omaleimaisuuden tuhoaminen ja väkisin täyteen ahtaaminen hirveillä betonitorneilla. Sinnemäki HERÄTYS.

Juuso Ahonen (, 20.08.2024)

#433

Puistot on suojeltava rakentamiselta!

Kaarina Leinonen (, 21.08.2024)

#434

Asuin vanhassa Herttoniemessä 18 vuotta. Kävin siellä koulut aina päiväkodista lukiosta valmistumiseen saakka. Olen järkyttynyt, että 50-luvulla kaavoitettua ja rakennettua yhtenäiseksi suuniteltua aluetta ja sen luonnontilaisia puistoja ruvetaan nyt räjäyttämään ja raivaamaan muutamien uusien asuntojen saamiseksi.

Hertta Leinonen (, 21.08.2024)

#435

Länsi Herttoniemi piitää säilyyttä sen idyllisen ja luonnon läheisyden takia. Puistot ja sen ympäristö pitää jättää rauhaan.
Luonto on tärkeä meille kaikkille lapsesta ikäihmiseen. ja puhtaan ilma puolesta jotka puut hoitavat.

Rose-Marie Martelin (, 21.08.2024)

#437

Järkyttävää, että tällaista edes suunnitellaan. Länsi-Herttoniemi on suunniteltu ja rakennettu valmiiksi jo vuosikymmeniä sitten. Alue on toteutettu aikoinaan loistavasti ja sitä perintöä on vaalittava. Olisi erittäin lyhytnäköistä täyttää rakennuksilla puistot ja metsät. Puita ja kalliota ei enää saa takaisin, jos ne räjäytetään ja kaadetaan. Luonnoneläimet ovat asettuneet näihin puistoihin ja metsiin ja olisi törkeää viedä heiltä kodit. Länsi-Herttoniemen ympärille rakennetaan jatkuvasti lisää asuntoja, joten lähiluontoa tarvitaan entistä enemmän. Nykyrakentaminen pihakansineen ei missään tapauksessa sovi tänne, vaan on suunnattava alueille, jossa niiden tieltä ei kaadeta metsää tai tuhota luontoa.

Kasperi Ahtojää (, 21.08.2024)

#445

Kuinka Helsingin kaupunki varmistaa ja korvaa ympärillä olevien vanhojen ja hauraiden talojen rakenteet räjäytyksiltä. Heka asuntotyömaan,entisen kirjaston tontilla, heilutti talomme jo silloin ja nyt työmaa tulisi vielä lähemmäs.

Päivikki Wesslin (, 21.08.2024)

#449

En aio sallia arvokkaan, historiallisen kulttuuriympäristön tuhoamista lyhytnäköisellä kaavoitusvimmalla. Helsingissä on oltava asuinalueita myös ihmisille, jotka haluavat asua väljästi ja vehreästi. Isojen ja kuuluisien viheralueiden sijaan arjessa ne kaikkein merkittävimmät viheralueet ovat juuri niitä mielestänne vähäarvoisia. Nämä rakentamattomat pienet maa-alueet ja väljät kadunvarret ovat verrattoman arvokkaita jokapäiväisiä koiranulkoituspaikkoja, luonnon havainnointipaikkoja ja paikkoja, joihin lasten kanssa pysähtyä kotimatkalla hetkeksi leikkimään. On sietämätön ajatus, että näiden rakkaiden viheralueiden tilalle saisimme rumaa, kolhoa ja kulttuuriympäristöön sopimatonta rakentamista, jonka irvokkuuden puutarhakaupunginosassa kruunaavat muovinurmikolla päällystetyt parkkiluolankannet pihoina. Vanha-Herttoniemi on jo täydennysrakennusvelvollisuutensa tehnyt. Nyt pöydällä oleva suunnitelma on tuhoamisrakentamista.

Vilja Ahtojää (, 21.08.2024)

#450

Nyt rakkaat päättäjät. Ei missään nimessä. Tämä ei ole ratkaisu niin monesta syystä. Teille on annettu kymmeniä syitä ja tässä yksi lisää. Vaikutatte ihan suoraan päätöksellänne nuorten aikuisten asunnon ostopäätökseen ja perheen kodin perustamiseen.

Olen asunut Hiihtomäentie 16 E:ssä (johon tämäkin päätös vaikuttaa ENITEN) yli 20 vuotta. Siitä asti kun olin itse 5 vuotias ja mieleeni ei olisi edes voinut tullakkaan, että joku lähtisi vajaavaisin selvityksin ja nykyisiä asukkaita kuuntelematta tekemään tuollaisia päätöksiä.

Olen pöyristynyt ja pettynyt.

Laura Knych (, 21.08.2024)

#456

Toivon ja oletan, että asukkaiden ääntä kuullaan tässä huonosti suunnitellussa ehdotuksessa!

Marju Mikkonen (, 21.08.2024)

#465

Tiivis asuminen on ohimenevä ideologinen trendi, joka vähentää asumismukavuutta. Kaikki avarat tilat, leikkikentät, pulkkamäet ja lähimetsät ovat hyvinvoinnille tarpeen.

Petteri Summanen (, 22.08.2024)

#468

Länsi-Herttoniemi on viheralueineen ja leikkipaikkoineen ainutlaatuinen kaupunginosa, jossa lapsilla on mahdollisuus lähiliikuntaan ja terveyden kannalta tärkeisiin luontokontakteihin. Päätöksenteossa tulisi painottaa lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia maamme elinvoiman varmistamiseksi, luonnon monimuotoisuutta unohtamatta.

Ari Saukkonen (, 22.08.2024)

#473

Herttoniemen puistojen kantokyky kärsii, jos asukasmäärä lisääntyy. Silloinhan kaupunki joutuu ehkä panostamaan enemmän puistosuunnitteluun ja puistojen hoitoon. Nyt esim. Suksipuisto on aika luonnonmukainen. Ehkä kerrostalojen ympäröimästä Suksipuistosta tulee rakennetun näköinen puisto...hui.

Ulla Koskelainen (, 22.08.2024)

#484

Täydennysrakentamisella te pilaatte Länsi-Herttoniemen. Vaikutukset ulottuvat niin ihmisten, muiden eläinten kuin kasvien elinoloihin. Koko Länsi-Herttoniemen vetovoima perustuu sen arkkitehtuuriin, luonnonläheisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Menetämme kaiken tämän turhalla täydennysrakentamisella ottaen huomioon kuinka paljon Helsingissä on kokonaan uusia kaupunginosia. Mm. Pohjois-Pasila, Kruunuvuorenranta, Kalasatama, Verkkosaari. Lisäksi Helsingin keskustassa seisoo tyhjillään asuntoja suurimman osan ajasta. Kehittäkää uusista asuinalueista toimivia älkääkä pilatko niitä kaupunginosia, jotka ovat jo toimivia ja houkuttelevia.

Janne Ruotoistenmäki (, 22.08.2024)

#485

Taas edustetaan ahneutta ja lyhytnäköisyyttä tällaisella nykyaikaisella, ahtaalla rakentamisella. Ihmiset asuvat Länsi-Herttoniemessä sen väljyyden vuoksi, koska arvostamme rauhaa. Jos haluaisin asua ahtaasti vieri vieressä, niin muuttaisin keskustaan tai jonnekkin Tikkurilaan. Tätä kaavaa katsellessa tekee kyllä mieli harkita uudelleen asuinpaikkaa, jos Helsinginkin kaavoitus menee tälle linjalle tulevaisuudessa. Ilmeisesti rakennusyhtiöiden toiveet menevät järjen ja asuinviihtyvyyden edelle.

Antti Selamaa (, 22.08.2024)

#492

Älkää pilatko sitä osaa Herttoniemestä, joka tekee Herttoniemestä erityisen.

Vera Tattari (, 23.08.2024)

#510

Suomessa mahdollisuus asua luonnon läheisyydessä mutta samalla palveluiden lähellä on ihailtu ja kadehdittu piirre ulkomailla. Tämä hanke palvelee ainoastaan rakennuttajia ja on täysin pois alueen asukkailta.

Lanu Markus (, 24.08.2024)

#512

Apua!!! Helsingissä on niin vähän tämmöisiä alueita, jossa on vihreää ja puistoja!!! Miksi niihin halutaan rakentaa yhtään mitään? Onko kaavoittajat käyneet koskaan alueella, ja nähneet miten paljon puistoja käytetään ja hyvinvointia puistot lisäävät? Entä luonnon monimuotoisuus, jos ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta? Eikö alueella voisi panostaa mieluummin ullakko ja kellarirakentamiseen?? Ja lisätä puistoihin penkkejä? Mitä pitäisi tehdä jotta nämä puistot säilyisivät ennallaan? Pliiiiiis säilyttäkää puistot!! <3

Katariina Karjalainen (, 24.08.2024)

#537

Länsi-Herttoniemen luonnon ja ihmisten arvot ja arvokkuus on tunnustettava ja lähimetsät ja puistot on säästettävä eikä tuhota.

Hannele Ilves (, 25.08.2024)

#543

Kaavaehdotuksessa eistetty täydennysrakentaminen aiheuttaa suurta ahdistusta, sillä luonnonläheinen Herttoniemi ei voi menettää yhtäkään puistoistaan. Kaavailtu täydennysrakentaminen ei voi toteutua rakennushistoriallisetsi merkittävällä alueella tuhoten lähes alkuperäisessä kaavassa olevan historiallisetsi merkittävän alueen ominaispiirteitä, kuten yhtenäistä arkkitehtuuria sekä monella tapaa tärkeitä puistoja.

leena pohjaniemi (, 25.08.2024)

#581

Länsi-Herttoniemi on erittäin haluttu ja suosittu asuinalue ja lapsiperheiden suosiossa. Kaavaehdotuksesta ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia. Nyt kaavaehdotus suuntautuu alueen asukkaille ja erityisesti lapsille tärkeisiin puisto- ja viheralueisiin. Esimerkiksi kaavaehdotuksessa oleva suunnitelma talon rakentamisesta Oravapuiston viherkentällä veisi merkittävän osan tärkeästä ulkoilualueesta. Talvisin tämä on myös tärkeä pulkkamäki alueen lapsille ja kokoontumispaikka asukkaille.

Tämä kaavaehdotus johtaisi myös alueen viheralueiden voimakkaaseen karsimiseen. Tämä on voimakkaasti ristiriidassa ilmastokriisin kanssa, jolloin viheralueita tulisi suojella ja lisätä, ei vähentää. Viheralueet ovat myös aina olleet Länsi-Herttoniemen alueelle merkittävä asumisviihtyvyyttä lisäävä asia, jota asukkaat erityisesti arvostavat. Viheralueet auttavat myös osaltaan edes hieman vähentämään Itäväylän aiheuttamaa liikennemelua.

Vetoan siihen, että Helsinkiä rakennetaan fiksummin, ihmislähtöisemmin ja ilmastoa ajatellen viheralueiden osalta.

Sanna Tiihonen (, 27.08.2024)

#584

Alueelle kohdistuu jo merkittävää uudisrakentamista (mm. metro-kortteli, itäväylän eteläpuoli) täydennysrakentaminen metsien, puistojen ja virkistysalueiden kustannuksella ei ole järkevää, etenkin kun kaikki uudisrakentamisen kautta alueelle tulevat uudet asukkaat myös kuormittavat jo olemassa olevia viheralueita.

Sami Viljanto (, 27.08.2024)

#589

Mitään alueen puistoista ei tule missään nimessä lisärakentaa - etenkään lasten rakastamaa Oravapuistoa.

Alueella on jo nyt valmiiksi tiivis ja asukasystävällinen kaupunkiympäristö. Helsinkiin rakennetaan jo valtavasti uusia, tiiviitä alueita - myös aivan nyt tiivistyskaavoitetun alueen viereen Herttoniemen teollisuusalueelle. Tämän vastapainoksi meidän tulee vaalia väljempiä ja puistoisempia alueita.

Tiivistysrakentamista suunnitellessa on jätetty huomiotta iso osa Mona Schalinin selvityksen suosituksista.

Erilaisten teknisten selvitysten lisäksi kaupungin tulee tehdä Oravapuistoon osoitetusta tiivistysrakentamisesta lapsivaikutusten arviointi, jotta rakentamisen sosiaaliset vaikutukset voidaan ymmärtää.

Ville Sinisalo (, 27.08.2024)

#595

Herttoniemen minimetsät ja puistot tekevät alueesta yhden viehättävimmistä Helsingissä. On käsittämätöntä, että halutaan rakentaa tukkoon juuri ne alueet, missä lapset pääsevät turvallisesti leikkimään luonnossa, eläimet ja eliöt asuvat ja kaikki muutkin asukkaat voivat nauttia rauhasta ja puhtaammasta ilmasta. Tämä ei ole alueen suojelua, vaan lyhytnäköistä toimintaa, jossa rahan mahti määrää - ei kaupunkilaisten hyvinvointi:(

Hilma Camus (, 27.08.2024)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…