Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Vieras |
/ #313 Re: Suurehko purku-urakka28.10.2011 19:28#311: Alfa - Suurehko purku-urakka puhdistus ja purkutöistä puhuminenkin on tietoista harhaanjohtamista ja antaa kuvan kuin homma olisi ohi ja hallinnassa...reaktorinraatojen ja jätealtaiden jäähdyttämistä on kuitenkin koko ajan jatkettava, milloin tahansa voi tulla uusi maanjäristys ja homma karata käsistä jäähdytyksen pettäessä, tai rakenteiden pettäessä...eikä paikasta saada puhdasta koskaan sen paremmin kuin Tsernobylistäkään ja koko ajan radioaktiivisia aineita leviää ympäristöön. Tuo optimistinen arvaus "30 vuotta"on lähtöisin Three Mile Islandin tapauksesta, jossa polttoaine suli vain osittain ja pysyi reaktorin sisällä, paljon siistimpi homma. Joku on heittänyt kustannusarvioksi yli 200mrd$ purkuhommille...sitten tulee lisäksi kaikki muu, esim korvaukset ulkopuolisille taloudellisista menetyksistä ...niinpä, muita kuin taloudellisia menetyksiä ei voi korvata, ei esimerkisi sairastumisia
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19958 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1805 Luotu: 10.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
677 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
180 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
175 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
159 Luotu: 13.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
130 Luotu: 18.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
231 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
85 Luotu: 18.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
593 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
116 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024