KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Rapu |
/ #2398 Re: KKY:n jäsentiedotus olematonta10.10.2011 10:58#2393: Täysivaltainen KKY:n jäsen - KKY:n jäsentiedotus olematonta "Olen KKY:n jäsen, mutta en ole saanut mitään tietoa yhdistyksen toiminnasta sitten kevään jäsenlehden. Olen tilannut nettivujen kautta tiedotuskirjeenkin, mutta mitään ei ole koskaan tullut. Salaista toimintaa näyttäisi olevan. Jäsenistö pidetään pimennossa täysin!" Sama täällä. Olen tiedustellut Kanniaisen Nooralta, Heikkilän Sirkalta, Kattaisen Eijalta sekä Kanervon Tertulta lukuja tämän vuoden pelastetuista kissoista, mutten ole vastauksia saanut. Kai minulla olisi jäsenenä oikeus saada tietoa, millaista yhdistystä oikein tuen. |
|
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2304 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
2007 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18214 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
805 Luotu: 28.06.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
532 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4325 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
340 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
304 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
308 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
194 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
159 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13458 Luotu: 15.07.2023
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
129 Luotu: 25.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2734 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
109 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
690 Luotu: 02.04.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
76 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4790 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1483 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
59 Luotu: 28.09.2024