Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Jyväskylässä: EI kiristyksille!

Korkeimmat esimiehet ovat asettaneet ylivoimaisen suuret tavoitteet niin päiväkodinjohtajille, kuin lastenhoitajille ja lastentarhanopettajillekin. Näyttää siltä, että päätökset perustuvat ainoastaan eri tietokantojen kautta saataviin lukuihin, ei niihin palautteisiin, joita henkilöstö on antanut palautekyselyissä. Nk. Patu-kyselyt eivät kerro totuutta niistä asioista, jotka henkilöstöä puhuttavat, sillä ne on laadittu mittaamaan tottelevaisuutta annetuille ohjeille, ei sitä kuinka työ kuormittaa. Useat kyselyt selitetään pois, josta esimerkkinä ovat kesäpäivystyspalautteet.

Huolet, joita eri kyselyjen vastauksissa on nostettu esiin, poistetaan järjestelmän vastuista lähettämällä päiväkotienjohtajille ohjekirjeitä, joita ei voi noudattaa. Esimerkkinä tästä on kirje, jolla päiväkotienjohtajille asetetaan vaatimus, ettei suhdeluku saa ryhmissä ylittyä milloinkaan päivän aikana. Totuus on yhä se, että näin tapahtuu päivittäin.

Kauniita korulauseita meillä kyllä on, mutta niistä on vaikea tunnistaa oman kaupungin todellista tilannetta. Koulutusmahdollisuuksia, joihin velvoitetaan osallistumaan, on runsaasti, mutta osallistuminen vaatii sen, että lapsiryhmät jäävät toimimaan vajaalla henkilökunnalla, sillä sijaisia ei voi taloudellisen tilanteen vuoksi palkata. Varahenkilömitoitus ei valitettavasti pysty varmuudella venymään näihin sijaisuuksiin kuin ehdollisena, sillä sairaus sijaisuudet menevät oikeutetusti koulutusten edelle.

Rakenteet ovat hyvät, mutta henkilöstömitoitus on väärä. Tällä hetkellä 90 % päiväkodeissa täyttöaste on paljon yli 100 % ja käyttöaste jopa sen ylitse. Kuinka tällaisilla täytöillä voidaan esittää, että lasten suhdelukua tulee vielä entisestään nostaa? Kuka on päättänyt Jyväskylässä, että täyttöasteen tulee olla 105 %? Toivoisin päättäjien ja poliitikkojen tutkivan päivähoidon tilastoja ja nostavan keskusteluun hoidossa olevien lasten määrän suhteessa todellisiin paikkoihin. Lapsi on lapsi, ei suhdeluku!

Pohdintaa pyydän kiinnittämään myös lapsen mukana tuleviin muihin vastuisiin, kuten yhteistyöhön vanhempien, neuvoloiden, koulujen, psykologien, puhe- ja toimintaterapeuttien jne. kanssa, joiden onnistumiseen tarvitaan aikaa.

Älkää olko lyhytnäköisiä tällaisten valintojen äärellä! Tulkaa seuraamaan päivähoidon arkea! Astukaa kokouspöytien äärestä meidän arkeemme! Nähkää meidät! Kuunnelkaa meitä! Olkaa vastuussa lapsesta, siitähän tässä pitäisi olla kysymys!