KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Jäsen vielä |
/ #2265 Anteeksi, Timo !24.09.2011 16:40Luulin , että halusit puheenjohtajaksi. Kuitenkin se on totuus, että ne joita on ehdotettu tai , jotka itse ovat ilmaisseet halukkuutensa puheenjohtajiksi, niin he ovat aina olleet Tertun mielestä hankalia persoonia. Kissafanissa 3/2011 s.68 KKY ry:n puheenjohtaja Terttu Kanervo sanoo, että ristiriidassa on luultavasti kyse vain rahasta ja vallasta. Kenellähän se on vallanhimo???? Eiköhän se ole puheenjohtajalla itse, kun ei hyväksy muita puheenjohtajaksi ja Tertun entiset kannattajat taas eivät haluaa vanhaa ihmistä loukata ja kannattaa nuorempia. Noin alas siis on menty KKY:ssä. Kyse ei todellakaan ole vallanhimosta muilla kuin Tertulla, hallituksen päätöstä vastustavat haluavat vain auttaa hädänalaisimmassa asemassa olevia kissoja. Loukuttaa voi yksityinen ihminenkin villejä/puolivillejä kissoja, mutta ennen loukutusta tulee kuitenkin ottaa yhteyttä viranomaisiin lähinnä virkaeläinlääkäriin ja sopia käytännöstä hänen kanssaan. Loukutettuja kissoja voi itsekin siis hoitaa, jos pystyy, mutta kissoista tulee aina ilmoittaa paikkakunnan löytöeläinhoitolaan. Karanteenipaikka olisi hyvä asia ja itse kannattaisin Pirjon asuntoa karanteenipaikaksi, koska Pirjo pyytääkin kissoja. Valitettavasti vain Tertun klaani erotti aktiivisimman jäsenen, mitä enemmistö jäsenistöstä ei hyväksy. Jäsenistön enemmistö haluaa, että rahoja käytetään kissojen hyväksi eikä taloudenhoitajan palkkaan. Laadukas ruoka, matolääkkeet, hiekka, eläinlääkäri jne maksaa , kukaanhaan ei ole halunnutkaan palkkaa . Mielestäni on myös oikein, että loukutusreissujen bensakulut korvataan, jos sama henkilö ajelee paljon. (Ei kilometrikorvauksia, vaan bensakulut.) |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen" tähän luetteloonAdressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2195 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
1845 Luotu: 27.09.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18206 Luotu: 11.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
786 Luotu: 28.06.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
429 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4321 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
340 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
304 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
307 Luotu: 18.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
189 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
159 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13453 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2733 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
104 Luotu: 27.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
80 Luotu: 25.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4789 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
76 Luotu: 24.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
686 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1482 Luotu: 02.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14897 Luotu: 20.10.2022
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.