Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.

Lasta kiusataan - mitä siinä on tehtävissä? Olen tämän kokenut oman lapseni osalta. Jouduin tilanteeseen, johon en koskaan olisi kuvitellut joutuvani. Minun, sanavalmiin ja sosiaalisesti neuvokkaan äidin, lasta kiusattiin. Lapseni on poikkeuksellisen "sisäisesti kaunis" ja kaikille aina hyvää haluava ja äärimmäisen tottelevainen (jopa minua se joskus hermostuttaa). Aluksi yritimme valmistella lastamme kohtaamaan kiusaamistilanteen ja opetimme valmiita lauseita, joita hän voisi käyttää. Mutta eihän se niin mene; vaikka kiusaamisen alussa voisikin sanoa opittuja lauseita, niin siitä eteenpäin lauseet pitää muodostua lapsen itsensä sisältä tilanteeseen sopivana. ... Ja jos siihen lapsi ei kykene juuri siinä ja silloin ja vieläpä uskottavasti, niin kiusaaminen vain jatkuu, syvenee ja raaistuu. Päiväkodin henkilökunnan ja opettajien henkiset resurssit ovat pitkälti lopussa liian suuren työkuormaa tai sitten vain huonon johtamisen aiheuttaman tylsistymisen johdosta. Useimmat vanhemmat reagoivat vahvan kielteisesti ajatukseen, että heidän lapsensa olisi kiusaaja. Toisaalta se on luonnollista.

Mielestäni kiusaaminen on Suomessa julkinen salaisuus. Kiusaamisesta puhutaan päiväkodissa/koulussa vain pakon edessä eli vasta silloin, kun sitä jo tapahtuu. Silloin ollaan jo myöhässä. Useimmiten kiusaamistilanteissa olevat tahot ovat ensikertalaisia ja siksi he joutuvat itse keksimään JOKA KERTA PYÖRÄN UUDESTAAN - miten tässä tilanteessa tulisi toimia... Sen sijaan että jo ennen mitään kiusaamista asiasta olisi käyty arvokeskustelu kaikkien tahojen kanssa (vanhemmat, hoitajat ja opettajat) ja kaikki siten ymmärtäisivät asiat samalla tavalla ilman tarvetta olla kiusaamisen kohteen tai puolustajan asemassa. 

Tällainen käytäntö voidaan vain saada aikaan poliittisen tahtotilan kautta. VaSut, KiVat ja henkilöstöpolitiikkaan ym. kaikki tulee virittää kiusaamista ENNALTAEHKÄISEVÄÄN asentoon. Tästä tulee lisää kustannuksia kyllä, mutta yhteiskunnan kokonaiskustannukset pienenevät tai ainakin kouluista tulee ulos yhteiskuntakelpoisimpia yksilöitä. ARVOSTAN SUURESTI PRESIDENTTIÄMME, Sauli Niinistöä, koska hän on ottanut kiusaamisen esille teemana, jonka estämiseen meidän kaikkien tulee antaa oma panoksemme.

Oman lapsen osalta taistelimme voimalla työpaikkaansa suojelevia hoitajia vastaan. He omalta osaltaan väheksyvät kiusaamisen määrää ja ilmenemismuotoja. Vanhemmat aktiivisesti joko sulkivat silmäänsä tai joo-joo kommentoivat asiaa ja kotona sitten lapsensa kuullen totesivat meidän olevan liian herkkänahkaisia. (Miten määritellään kiusaaminen; se täytyy yhdessä käydä läpi ennen kuin mitään on edes tapahtunut). Se mitä me pystyimme tekemään oli olla kotona lasta kannustava, vahvasti ja ehdoitta lasta rakastava ja ennenkaikkea lasta herkällä korvalla kuuleva ja kiusaamiseen liittyvässä keskustelussa johdonmukainen ja sen tuomitseva. Lapsemme maailma ei ole romahtanut ja hän tuntee kodin tuen. Kiusaajat ovat itse asiassa pikku hiljaa ajautuneet huonompiin ja huonompiin seuroihin ja ruvenneet jopa kiusaamaan toinen toisiaan. Tähän, sinänsä onnelliseen olotilaan, olemme päätyneet lapsemme itsensä ansiosta - hän joutuu kohtaamaan kiusaajaksi itse ja me vanhemmat voimme vain antaa kohtaamiseen työkaluja. Niin ja vielä, lapsemme urheilee paljon ja saa siitä itsekunnioitusta. Terve mieli terveessä kehossa ja sitten sitä RAKKAUTTA.

Poliitikot - tuntekaa vastuunne ja antakaa varhaiskasvatuksen ja kouluun tarpeelliset resurssit!