ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!

Israelin historian uuden arvioinnin taustalla on useita tekijöitä.

Ensinnäkin Libanonin sota 1980-luvun alussa rikkoi ensimmäisen kerran kansallisen yhtenäisyyden sodan välttämättömyydestä.*

Silloinen pääministeri Menachem Begin puolusti hallituksensa politiikkaa vertaamalla sitä Israelin ensimmäisen pääministerin David Ben-Gurionin politiikkaan.

Tästä sai alkunsa laaja keskustelu, jossa myös aiempien sotien ja ylipäänsä Israelin harjoittaman politiikan oikeutusta alettiin pohtia.

Palestiinalaisten vuonna 1987 alkanut kansannousu intifada vaikutti samaan suuntaan.

Välttämätön edellytys uudelle tutkimukselle on ollut se, että 1970-luvun lopulta alkaen monet aiemmin salaiset israelilaiset viralliset dokumentit alkoivat tulla tutkijoiden käyttöön.

Israelissa on omaksuttu brittiläinen 30 vuoden sääntö monien dokumenttien salassapitoon liittyen. Merkittävä ongelma tutkimuksessa on kuitenkin edelleenkin se, että monet arkistot ovat yhä suljettuja. Erityisesti tämä koskee luonnollisesti arabimaiden arkistoja.

*Ariel Sharon ei juuri kysellyt edes hallitukselta lupaa hyökkäys- ja etenemistoimissaan. Päinvastoin hän antoi hallitukselle harhaanjohtavia tietoja siitä, missä Israelin joukot muka sijaitsivat, ja mitä tekivät. Myös Sabran ja Shatilan pakolaisleirin verilöylyssä Sharonin toimet, jotka ennakkovalmistelivat tilanteen ja estivät sen pysäyttämisen, ovat kyseenalaiset.

Näistä syistä kansallinen yhtenäisyys sodan ja väkivaltaisuuksien välttämättömyydestä rikkoutui. Sharonin toimia ei hyväksytty edes Israelissa.