Sionistinen myytti Israelin synnystä

http://www.ennenjanyt.net/1-03/juusola.htm

Israelin valtion syntyyn vuonna 1948 liittyy kaksi kilpailevaa kansallista myyttiä tai narratiivia, sionistinen sekä palestiinalainen tai laajemmin arabinarratiivi.

Perinteinen sionistinen tulkinta korostaa juutalaisten ikiaikaista historiaa Palestiinassa tai Israelin maassa (Erets Yisrael). Tämän narratiivin mukaan Palestiina oli sionistien tullessa käytännössä tyhjä ja hylätty kurja maa, yksinkertaisesti "kansaton maa maattomalle kansalle".

Sionistit toivat mukanaan hyvää maan takapajuiselle väestölle, johon he suhtautuivat positiivisesti ja rauhantahtoisesti.

Maan arabiväestö ei kuitenkaan hyväksynyt sionistien oikeutta palata Palestiinaan eikä maan jakoa. Kun YK marraskuussa 1947 ehdotti silloisen Britannian mandaattialueen jakoa juutalaisvaltioon ja arabivaltioon, arabiväestö ryhtyi hyökkäykseen juutalaisia kohtaan; ja kun Israel julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1948, ympäröivät arabimaat yhtyivät hyökkäykseen Palestiinan arabien rinnalla tarkoituksenaan ajaa juutalaiset mereen.

Urhoollisesti taistellen ja suurin uhrauksin pieni juutalainen David pystyi kuitenkin ihmeenomaisesti lyömään arabi-Goljatin.

Satojen tuhansien Palestiinan arabien pako kodeistaan johtui arabijohtajien kehotuksista ja suoranaisista määräyksistä, joiden tarkoituksena oli oikeuttaa arabivaltioiden hyökkäys ja tehdä sille tilaa. Arabit lähtivät, vaikka juutalaiset pyysivät heitä jäämään.

Sodan jälkeen Israel osoitti jatkuvasti halua sovintoon, mutta arabijohtajat torjuivat ja edelleenkin torjuvat Israelin rauhantahdon.

Arabimyytti on oikeastaan puhdas peilikuva tästä sionistisesta myytistä.

Siinä sionismi yhdistetään imperialismiin ja kolonialismiin ja sionistit esitetään verenhimoisina roistoina, jotka ajoivat viattomat arabit kodeistaan alkuperäissuunnitelmansa mukaisesti käyttäen hyväksi Holokaustin aiheuttamaa kansainvälistä sympatiaa.

Kummankin myytin tarkoitus on antaa oikeutus harjoitetulle politiikalle ja luoda kansallista yhtenäisyyttä, ja – kuten kansalliset myytit aina, ne edustavat vähintäänkin yksinkertaistettua ja valikoivaa tulkintaa historiasta.

Israelin synnyn jälkeisinä vuosikymmeninä israelilainen historiankirjoitus on hämmästyttävän hyvin heijastanut edellä lyhyesti kuvaamaani sionistista myyttiä.

Taustalla on luonnollisesti se, että monet nuoren maan historioitsijoista olivat itse mukana osallisina valtion synnyssä, sekä se, että historiankirjoitus on pitkälti perustunut prosessissa mukana olleiden poliitikkojen ja sotilaiden muistelmiin.

Arabipuolella kriittinen, länsimaistyyppinen historiankirjoitus on yleisemminkin puuttunut, eikä tutkijoilla ole juuri ollut mahdollista esittää vallitsevasta kansallisesta historiasta poikkeavia näkemyksiä.

Länsimaiset tutkijat puolestaan ovat usein seuranneet joko israelilaista myyttiä tai arabimyyttiä.

Israelin historian uuden arvioinnin taustalla on useita tekijöitä.

Ensinnäkin Libanonin sota 1980-luvun alussa rikkoi ensimmäisen kerran kansallisen yhtenäisyyden sodan välttämättömyydestä.

Silloinen pääministeri Menachem Begin puolusti hallituksensa politiikkaa vertaamalla sitä Israelin ensimmäisen pääministerin David Ben-Gurionin politiikkaan. Tästä sai alkunsa laaja keskustelu, jossa myös aiempien sotien ja ylipäänsä Israelin harjoittaman politiikan oikeutusta alettiin pohtia.

Palestiinalaisten vuonna 1987 alkanut kansannousu intifada vaikutti samaan suuntaan.

Välttämätön edellytys uudelle tutkimukselle on ollut se, että 1970-luvun lopulta alkaen monet aiemmin salaiset israelilaiset viralliset dokumentit alkoivat tulla tutkijoiden käyttöön.

Israelissa on omaksuttu brittiläinen 30 vuoden sääntö monien dokumenttien salassapitoon liittyen. Merkittävä ongelma tutkimuksessa on kuitenkin edelleenkin se, että monet arkistot ovat yhä suljettuja. Erityisesti tämä koskee luonnollisesti arabimaiden arkistoja.

#729: El Reino - Re: Re: Re: Re: ISRAEL ELÄKÖÖN - JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma
 Helsingin Senaatintor 

Breivikiä luonnehdittiin äärikristilliseksi islaminvastaiseksi Israelin ystäväksi. Suomessa hän ihaili Jussi Halla-ahoa ja Hannu Takkulaa, molemmat ovat suuria Israelin ystäviä.

Breivikin arvomaailma ja ideologia kuitenkin jollain tapaa tulee mieleen, kun lukee täällä fundien juttuja.

#759: Tiedoksi: - JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma "....Me tuemme kaikkien kansojen ja uskontojen avoimen vapaata pääsyä Jerusalemiin suvereenin Israelin valtion pääkaupunkina."

 Tuo on aika erikoinen, ekumeeninen ja synkretistinen vetoomus!

Mitä sanoo Israelin Jumala tuohon touhuun?

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

#760: Tiedoksi: - Re: JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma 

 Jumalaa ei ole

#760: Tiedoksi: - Re: JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma

 +++

Miksi solidaarisuustapahtuman järjestäjät velvoittavat Israelia pitämään kaikkien muiden uskontojen jumalat ja pyhät paikat kuin ominaan ja tasavertaisina todellisen Jumalan kanssa?

Palestiinalaisten exodus

http://www.ennenjanyt.net/1-03/juusola.htm

Yksi keskeisimmistä Israelin valtion syntyyn liittyvistä kysymyksistä on mandaatti-Palestiinan arabiväestön kohtalo.

Arviolta 700000 tai 750000 Palestiinan arabia pakeni tai karkotettiin kodeistaan vuosina 1947–1949, eli Israelin itsenäistymissodan yhteydessä. Vain kymmenisen prosenttia israelilaisten valtaaman alueen arabiasukkaista jäi paikoilleen.

Sisällissota Palestiinan arabiväestön ja nopeasti kasvaneen juutalaisväestön välillä alkoi heti YK:n jakoehdotuksen jälkeen vuoden 1947 lopulla.

Israelin julistauduttua itsenäiseksi toukokuun 14. päivä 1948 sota muuttui Israelin ja sinne hyökkäävien arabimaiden (Transjordania, Egypti, Syyria, Libanon, Irak) väliseksi sodaksi, joka jatkui aina kevään 1949 aseleposopimuksiin saakka. Israel selvisi voittajana sekä sisällissodasta että sitä seuranneesta valtioiden välisestä sodasta.

Kuten sanottu, pakolaisongelman synnystä on kaksi vastakkaista kansallista tulkintaa. (katso kohdasta "Sionistinen myytti Israelin synnystä"  #753 )

Vuonna 1987 Benny Morris julkaisi teoksen The Birth of the Palestinian Refugee Problem 1947–49, jossa ensimmäistä kertaa käytettiin hyväksi vastikään tutkijoille avattuja dokumentteja.

Morrisin mukaan ei ole näyttöä siitä, että Palestiinan arabijohto tai arabijohtajat muualla olisivat yleisesti kehottaneet arabeja lähtemään kodeistaan esimerkiksi radiolähetyksin.

Päinvastoin myös hepreankielisissä radiolähetyksissä mainittiin arabijohtajien pyrkimykseksi estää pako.

Tosin paon alkuvaiheessa arabijohtajat eivät toimineet aktiivisesti paon estämiseksi.

Morris esittää Palestiinan arabiväestön paon takana olleen monisyisen kokonaisuuden. Pako johtui ennen kaikkea juutalaisten joukkojen hyökkäyksistä arabikohteisiin (arabit lähtivät juutalaisten hyökättyä kuhunkin kohteeseen tai välittömästi sen jälkeen), tähän liittyvästä pelosta, hyökkäyksiin toisinaan liittyneistä raakuuksista, karkotusmääräyksistä ja huhuista, jotka liioittelivat juutalaisten raakuuksia.

Mutta pako johtui myös Palestiinan arabien poliittisen johdon kyvyttömyydestä: poliittinen johto oli se, joka poistui maasta ensimmäisenä. Myös taloudellisilla tekijöillä oli merkitystä. Palestiinan arabien talous oli kehittymätöntä ja monet olivat Britannian vähitellen romahtaneen mandaattihallinnon palveluksessa. Israelin konkreettisten toimien merkitys kasvoi prosessin myötä. Palestiinalaisten exoduksen alku tuli sen sijaan yllätyksenä, toki mieluisena, myös sionistijohdolle.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana lisää arkistomateriaalia on avattu tutkijoiden käyttöön.

Yleisesti ottaen Morrisin alkuperäisen julkaisun jälkeen esiin tullut materiaali vahvistaa Palestiinan juutalaisyhteisön (yishuv) ja Israelin valtion osuutta palestiinalaispakolaisuuden synnyssä, kuten Morris itsekin on myöntänyt.

Suoranaisten karkotusmääräysten ja raakuuksien merkitys oli ilmeisesti selvästi suurempi kuin Morris esitti 1980-luvulla.

Esimerkiksi Pohjois-Galilean osalta meillä on nyt käytössä konkreettinen tyhjennysmääräys, jonka pohjoisen rintaman komentaja Moshe Karmel antoi (lokakuu 1948).

Raakuuksien kohdalla ongelmana on edelleen se, että Israelin armeija ja puolustusministeriö eivät ole yleensä avanneet tutkimukselle niitä dokumentteja, jotka sisältävät konkreettisten karkotusten kuvauksia ja niihin mahdollisesti liittyviä raakuuksia.

Edelleen esimerkiksi kesällä 1948 kirjoitettu armeijan tiedustelupalvelun raportti vahvistaa sitä kuvaa (johon jo Morris päätyi), ettei arabijohtajien määräyksillä ollut merkittävää osaa arabiväestön paossa. Tämä joitakin vuosia sitten esiin tullut raportti tosin mainitsee, että jossain tapauksissa arabijohto on kehottanut siviiliväestöä – erityisesti naisia ja lapsia – väistymään väliaikaisesti taistelujen tieltä.

Arabien siirtoa koskevat ajatukset olivat yleisiä sionistijohtajien keskuudessa, vaikka julkisissa puheissa luonnollisesti esitettiinkin muuta.

Tältä osalta tutkimuksella on vielä valtavasti tehtävää. Eri puolueiden, niiden johtajien ja karkotuksia konkreettisesti suorittaneiden sotilaiden jättämän kirjallisen aineiston huolellinen tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää. On vaikea osoittaa, onko arabiväestön karkottamista tai siirtoa pohtineilla puheilla suora yhteys siihen, mitä konkreettisesti tapahtui. Toistaiseksi tutkijoiden käytössä ei mielestäni ole mitään sellaista, joka osoittaisi sionisteilla olleen valmis suunnitelma, jonka perusteella Palestiinan arabit olisi järjestelmällisesti karkotettu tai siviiliväestöön kohdistuneet väkivaltaisuudet oikeutettu.

On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi Ben-Gurion oli aina hyvin varovainen siinä, mitä hän kirjallisesti ilmaisi. Vaikkei yleistä suunnitelmaa olisikaan ollut, on selvää, että syntynyttä tilaisuutta ja mahdollisuutta käytettiin hyväksi ja yleinen karkotusmyönteinen ilmapiiri epäilemättä vallitsi sionistien keskuudessa.

Tätä osoittaa myös hallituksen päätös kesällä 1948 estää pakolaisten paluu sekä tyhjentyneiden arabikylien ja viljelysten järjestelmällinen tuhoaminen.

Samaten armeijan komentaja Yigal Yadin ilmoitti elokuussa 1948, ettei Israel ollut kiinnostunut arabeista Israelissa ja että näiden paluu tulisi estää kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Eri alueilla ja eri komentajien alaisuudessa tilanne ilmeisesti kuitenkin käytännössä vaihteli huomattavasti. Usein eri väestöryhmiä kohdeltiin myös eri tavoin, tosin ei johdonmukaisesti. Druuseihin suhtauduttiin muita selvästi positiivisemmin.

#763: Uusi historian tutkimus - Israelin synty (1948) uudessa tutkimuksessa

No entäs ne 800 000 juutalaista pakolaista, jotka pakotettiin samaan aikaan lähtemään kodeistaan arabimaissa, parin päivän sisällä. He joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa sekä lähtemään henkensä uhalla. Onko uusi historiantutkimus niin moderni ja uudistettu että se unohtaa tällaiset Israelin pakolaisuudet kokonaan. En kyllä ihmettele kun seuraa nykypäivän sekulaaria keskustelua Lähi-idän tapahtumista. En ole ainakaan täällä kenenkään havainnut ottavan asiaan esille. Onhan kysymyksessä mittava väestön pakkosiirto ja pakolaisuus. Älköön taas joku kertoko tämän jatkona taas niistä erilaisista totuuksista. TÄMÄ ON TAPAHTUNUT TOSIASIA.

#768: Unohdettu totuus - Re: Israelin synty (1948) uudessa tutkimuksessa 

Kirkon ulkomaanavun johtaja:Israelin tukeminen menee välillä äärimmäisyyksiin

Tahdon siunata Israelia

#773: -  

Voi voi, yksisilmäisiä teitä.