Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #33329 Re:

03.04.2014 15:02

#33307: -

"Jeesuksen opetus oli tarkoitettu yksinomaan juutalaisia varten, kun taas Paavalin julistama pelastus
pakanakansoille oli salaisuus siihen asti,  kunnes Jumala ilmoitti sen apostoleille."

Poikkeuksellisen typerää jälkikäteistä selittelyä! Jeesuskultti oli aluksi juutalaiskristillinen. "Salaisuus" syntyi, kun kristillisyyttä ruvettiin harrastamaan ja levittämään juutalaisuuden ulkopuolelle. Salaisuus oli sitten kyllä kovankin debatin kohteena Pietarin ja Jaakobin ja Paavalin välillä. Miksi Jeesus olisi tällaista salaisuutta pihtaillut saadakseen uskonveljet riitelemään keskenään?

“Minulla on vielä paljon sanottavaa, mutta te ette voi sitä vielä kantaa. Mutta kun Pyhä Henki tulee, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.”

Miksi tämän lausuman pitäisi sisältää väittämäsi oivalluksen? Normaalisti sen on oletettu tarkoittavan messiaanisia ja lopun aikoja koskevia ennustuksia, ei juutalais-pakana-kysymystä. Väitettäsi vastaan sotii myös tarina Kaananin naisesta, jota Jeesus ei halunnut ottaa huomioon, koska katsoi tehtävänsä koskevan vain juutalaisia - vaikka jopa opetuslapset häntä siihen kehottivat.

Niin ovat onnettoman ohuet nuo logiikan linjat, joilla yritätte oppia yhtenäiseksi selitellä.