Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#24835: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Hesarin tärkeä artikkeli sitoutumisesta

"Vaikka psykologiatieteessä kaikkea ei ole varmasti löytynyt ihmismielestä, kannattanee yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuitenkin edetä sen tämänhetkisten tulosten eikä keittiön pöydän ääressä harrastettujen fundeerausten perustalta."

Niin, noin kai se menee, sekä hyvässä että mahdollisessa pahassa. Näen kuitenkin "keittiöpsykologisoinnin" ja "mutu-ajattelun" ei tieteen vihollisena vaan itse asiassa eräänä tieteellisen ajattelun aktivoivana ilmiönä. "Musta tuntuu" on juuri se ajatus, joka löytää kysymyksiä ja aktivoi perehtymään asioihin tarkemmin.

"Voisitko sitten selittää, mihin pyrit sillä väittämällä, että homoperheiden tutkimus on vääristynyt, koska heille lasten saanti on nykyään niin suuri lottovoitto...? Ja jos tässä suhteessa ei ole eroa homo- ja heteroperheiden välillä, aihe ei kuulu tänne vaan sinne kaks plus-lehden keskustelupalstalle."

Halusin tällä vain korostaa näiden pienten otosten pohjalta tehtyjen, ja otosten luonteeltaan korostuneiden luonnepiirteiden pohjalta tehtyjen tutkimusten kyseenalaista informaatiosisältöä. Antaumuksellisten kasvattajien tutkiminen antaa luonnollisesti antaumuksellisen kasvatuksen suuntaisen lopputuloksen, eli on kuin tutkisi oluen alkoholiprosentteja käyttämällä vain vahvoja oluita, jolloin lopputuloksena olisi oluen alkoholipitoisuuksista hyvin vääristynyt kuva.

Tältä pohjalta ei voi tietenkään myöskään väittää, että homot keskimäärinkään olisivat heteroita huonommin lastenkasvatukseen soveltumattomia. Olen myös korostanut, että heteroiden kirjavassa joukossa on huonoista kasvattamisominaisuuksista valitettavan runsaasti näyttöä. Mutta kuten homojenkaan osalta ei heteroidenkaan kasvatuskyvykkyydestä voi tehdä yleistyksiä, vaan on katsottava koko joukkiota tapaus kerrallaan.

Heterot ovat toisaalta jo "näyttäneet kyntensä" koko oletusjoukkonsa voimin, mitä homot eivät ole niinkään vielä käytännön syistä voineet tehdä. Olemme vasta nähneet tuloksia homojen "valiojoukoista", jos näin voi leikkisästi sanoa. Jos homot saavat avio-oikeuden ja sitä kautta avoimen adoptio-oikeuden (mikä myös varmasti tulee mahdollistamaan ja siksi lisäämään omaehtoisten lastenhankintatapojen käyttöä), tämä suhde tulee varmasti huomattavassa määrin muuttumaan.

Homotkaan eivät ole mikään homogeeninen massa, jotka kaikki olisivat samanlaisia olemukseltaan tai kyvyiltään. Poikkeaako sitten homojen joukko heteroiden joukosta kvaliteettiensa puolesta, tai muutenkin kuin pelkän kiinnittymisen ja seksuaalisen käyttäytymisen suhteen?

Heteroiden joukossa on yksilöitä, jotka eivät selvästikään ole ihanteellista vanhempainmateriaalia. Miten lienee homojen joukossa? Homojen eduksi lienee tässä asiassa toki myös laskettavissa, ettei kovin suuri osa homoista ehkä lopultakaan edes halua lapsia.

Täytyy tunnustaa, että oma mielikuvani homojen - tai sanotaan jatkossa "Setalaisten", sillä tämä muutos koskee heitä kaikkia  - itsestään julkisuudessa luomasta vaikutelmasta on melko pessimistisiä ajatuksia herättävä. Joukko on ulospäin iloinen, värikäs ja innokas, mutta heijastaa läpi kuitenkin paljon piirteitä, joita en laskisi aikuisille ihmisille - ja varsinkaan lasten kasvattajille - välttämättä eduksi.

Korostan, että aikomukseni on vain verrata kahdesta eri ihmisryhmistä saamiani mielikuvia toisiinsa, eikä tehdä luonnehdintaa erillisistä "Setalaisista" ihmisinä. Vaikka havaintoni ovat ihan henkilökohtaisesti omiani, ne eivät silti edusta minun näkemyksiäni Setan edustamista ihmisryhmistä (tämä tarkoittaa, että vaikka olen ollut huomaavinani tällaista, se ei silti tarkoita, että katsoisin tämän olevan välttämättä ainakaan koko totuus asiasta), eikä niistä siksi kannata loukkaantua, mutta kyseenalaistaa ja kommentoida saa mielellään.

Näistä "läpikuultavista piirteistä" on paljon havaittavissa jo tämänkin palstan yhteydessä - joskin kuvaa saattavat toki sotkea myös ne heterot, jotka täällä ponnekkaasti ajavat homojen asiaa. Verrattuna kantaväestöön, yleisenä mielikuvanani on "Setalaisten" (eli kaikki ne, jotka kannattavat Setan ajamaa asiaa) keskimääräistä herkkänahkaisempi suhtautumistapa. Se lienee osaltaan positiivistakin "herkkyyttä", joka saattaa ilmetä mm. taiteellisuutena, luovuutena ja ihmissuhdeasioissa vaikkapa empaattisuutena ja suvaitsevaisuutena, mutta myös haavoittuvuutena, marttyyriutena, ärsytysherkkyytenä ja sitä kautta myös (piilo)aggressiivisuutena, kieroiluna ja muina tunnetason oikkuina (josta on ollut jo puhetta "agendan" yhteydessä). Tähän vaikuttaa tietenkin suoraan myös ympäristön käyttäytyminen (enkä suinkaan sano, että "Setalaisilla" olisi näissä tunnepohjaisissa käyttäytymismalleissa minkäänlaista monopoliasemaa!), mutta täytyy muistaa, että käyttäytyminen on pitkälti vastavuoroisuutta.

Ilottelu ja leikkisyys ovat terveitä ominaisuuksia myös aikuisella, mutta jossakin tule vastaan raja, jolloin ne muuttuvat oireellisiksi. Katsellessani sateenkaariväen kulkueita, kinkyilyä tai myös monen henkilökohtaista "lookkia", vahvoja meikkejä, pukuja ja muuta rekvisiittaa, tulee väkisin mieleeni ihmisjoukko, joka ei ole saanut toteuttaa itseään lapsina, vaan joutuvat läpielämään jotakin kadotettua vaihettaan aikuisuudessa. Koen heidän olevan pahasti eksyksissään omasta, todellisesta sisäisestä identiteetistään, ja "tälläytymällä" ja roolia vetämällä yrittävät löytää itselleen yhteenkuuluvuuden kautta omaa keinotekoista identiteettiä.

Se, mikä ehkä kuitenkin eniten ihmetyttää, on se ilmeisen pieni todellinen henkilökohtaisen tason näkyvyys, joka "Setalaisilla" julkisuudessa on, vaikka heidän olemassaoloaan ja olemustaan jatkuvasti ruoditaan. On kuin olisi joku "puolestapuhujien" joukko, joka pitää isän tai äidin lailla näiden ihmisten puolta heitä uhkaavia inhottavia setiä ja tätejä vastaan. Niin harva homo tai lesbo on astunut esiin kertomaan itsestään, kertomaan elämästään ja olemuksestaan, ja sitä kautta hälventämään ennakkoluuloja ja esimerkillään auttamalla muodostamaan joukosta positiivisen kuvan. Tai edes pitämään puoliaan ryöpytyksessä.

On kuin heidän joukossaan ei oikein olisi montaakaan, jotka voisivat tai haluaisivat itse asiallisesti edustaa itseään ja ajamaansa asiaa. Tämä pätee mielestäni ainakin niin julkisessa sanassa kuin keskustelupalstoillakin. Saatan toki olla väärässä, mutta asiaa sivusta seuraavan mielestä on kuin heitä tosiaan edustaisi joukko hurmahenkistä karnevaaliväkeä, lauma tieteilijöitä ja innokas tiedettä seuraava heteroiden kannatusjoukko. Vahvistaako tämä sitä ajatusta, että homoilla on vahva ryhmäidentiteetti, jonka kautta elävät, muttei oikein selvää yksilötason identiteettitunnetta?

Nämä mainitsemani ominaisuudet ovat juuri niitä, joiden läsnäolo tai puuttuminen ovat lasten kasvatuksessa tärkeässä asemassa: identiteetti, itsetunto, itsenäisyys ja omavoimaisuus, henkinen tasapaino ja "täysikasvuisuus". Varmasti Setalaisten joukossa on monia, jotka hyvin täyttävät aikuisuuden ja vanhemmuuden asettamat vaatimukset. Kysymys kuuluu, onko heidän kantaväestöön nähden pienessä joukossaan kuitenkin merkittävässä määrin enemmän ihmisiä, jotka eivät välttämättä täytä ihanteellisen kasvattajan odotuksia, vai onko tämä näennäisen runsas epätasaisuus vain havainnoitsijan harhaa?

Pyydän taas etukäteen anteeksi, mikäli suorasukainen "ääneen ajatteluni" tuntuu jostakusta loukkaavalta! Loukkaaminen ei ole tarkoitukseni, vaan ajatusten herättäminen. Kommentoikaa, kumotkaa väitteeni mieluummin, sen sijaan että todistaisitte spekulaationi "herkkänahkaisuudesta" oikeiksi. :)