Samalla kommenttina viesteihin #23668 - #23670.
Kysymys ei ole loppupeleissä siitä, millaisia vanhempia homot ovat, eikä edes siitä, millaisiksi heidän lapsensa kehittyvät. Toki myös se on tärkeätä, mutta asia on yhteiskuntatasolla paljon laajempi. Yritän valottaa tätä tässä alla, mutta ensin pari kommenttia näistä esitetyistä tutkimuskoosteista.
Tämänhetkinen lähtökohta kentällä on tämä: “There’s considerable disagreement among sociologists as to what the consequences are of raising a child in a…single-sex family, whether that is harmful to the child or not” (ote artikkelista "Gay parents are as good as straight/BU"). Yksimielisyyttä asiasta ei ole, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että erillisiin tutkimustuloksiin vetoaminen ei tästä syystä ole vielä tässä vaiheessa erityisen mielekästä, vaan ratkaisuja on tehty ja tullaan tekemään hatarien tietojen pohjalta.
Kuten aiemminkin olen todennut, näiden tutkimusten otokset ovat väkisinkin hyvin vaatimattomia, sillä sateenkaarilapsia on suhteessa vähän, ja vielä harvemmat heistä vielä saavuttaneet aikuisuutta. On silti helppoa saada asiat näyttämään hyvältä, ja aivan samoin voisi heteroperheistä erikoisryhmiä luomalla saada loistavia tuloksia, vaikka kaikki tietävät, että erittäin huonoja kasvatustuloksia esiintyy myös heteroperheissä. Tutkimukset perheidensisäisistä kasvatustuloksista eivät siis lopultakaan ole edes relevantteja koko asiassa. Olennaista on nähdä, miten "tasa-arvoinen" avioliitto avoimine adoptio-oikeuksineen vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla yhteiskuntaamme.
Ruotsista voi, kuten tuolla aiemmin joku kirjoitti, tosiaan saada aavistuksia suunnasta ja vaikutuksista. Kun homoudesta tulee arkipäivää kaikille, se muuttaa arkipäivän olemusta kuten maahanmuuttajat tai mikä tahansa muu uusi elementti. Siksi esim. Ruotsin esikouluissa on ohjeistettu kasvattajia "sukupuolineutralisointiin", mikä käytännössä tarkoittaa, että lapsilta riisutaan oikeus olla poikia ja tyttöjä, ja heistä tehdään mieleltään sukupuoletonta massaa.
Parhaimmillaan tämä voisi olla sitä, että lasten annetaan olla sitä, mitä ovat, eikä väkisin muokattaisiin pojista vaikkapa "kovia" ja tytöistä "hempeitä" tms., mutta jo käytetty termi ("könsneutralisering") kuvastaa hyvin perimmäistä ajatusta, kuten myös se, että jossakin jo korvataan "han" ja "hon" sanalla "hen" (suomeksi tuo on jo toki valmiina "hän").
Tämä kuulostaa harmittomalta, ja hyvin toteutettuna se voisi toki myös olla sitä, mutta yhtä kaikki yhteiskunta tulee joutumaan asennoitumaan vastaanottamaan uudet tulokkaansa myös sukupuolimaisemassa - aivan samoin kuin mamukysymyksessä täytyy adaptoitua vastaanottamaan uusia kulttuurisia ilmentymiä poistamalla omia vallitsevia erityispiirteitä ja hyväksymällä uusia. Homosuhteet ja -perheet täytyy siis tuoda esiin opetussuunnitelmissa ja -materiaalissa, ja muilla tavoin adoptoida kansalliseen mielikuvaamme. 1)
Voi olla, että homous ei jätä jälkiä homojen lapsiin (ainakin tätä nyt kovin vakuutellaan tämän vaatimattoman otannan pohjalta, mikä yleensä ei ole tieteellisessä tutkimuksessa tapana), mutta jo tällä tavalla se vaikuttaa koko yhteiskunnan yleiseen sukupuoli-identiteettiin. Tästä voisi ihan oikeastikin saada aihetta moneen tutkimukseen. Mies ja nainen -painotteinen yhteiskunta muuttuu reilun askeleen kohti androgyynistä olemusta, kun homoliitoille tehdään tilaa. Se muuttuu siis ihan konkreettisesti. On melko optimistista todeta, etteikö tällä voisi olla hiljattaista vaikutusta ihmiskunnan yleiseen identiteettikokemukseen samaan suuntaan, kun tiedämme, miten voimakkaasti sukupuoli-identiteettiset rooliesikuvat muuttavat lapsia.
Tällaisia "ennakoimattomia" vaikutuksia ei ole tietääkseni myöskään missään vielä tutkittu.
Mielenkiintoinen on myös ajatus siitä, mistä ja millä perusteilla tullaan "tuottamaan" lapset näihin homoperheisiin, jos saavat luvan avoimeen adoptioon. Sillä jos poisluetaan huonoista oloista turvaan adoptoidut lapset, kaikki muut homosuhteisiin potentiaaliset lapset on jostakin joko "irrotettava" tai muuten valmistettava.
Adoptoiduksi joutuminen on aina jonkin tasoinen kriisi lapselle, sillä se rikkoo turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden ketjun (paitsi ehkä hyvin varhain adoptoiduilla vauvoilla). Näitä seurauksia ovat kokeneet mm. sotalapset aikoinaan, vaikka olisivatkin hyviin perheisiin sijoitettuja. Se aiheuttaa aina eroahdistusta, mikä tunneperäisesti kytkeytyy sisäiseen "minä en kelpaa" tai "en voi luottaa" kaltaiseen kokemuskenttään. Kyllä sen yli yleensä pääsee elävänä ja näennäisen terveenä, mutta se voi jättää sisäisiä jälkiä, joilla saattaa olla vaikutusta elämiseen myöhemmin, ja usein onkin.
Siksi olisi ensisijaisen tärkeätä, että lapsia tekevät vanhemmat eivät joutuisi tilanteeseen, jossa joutuisivat luopumaan lapsestaan. Erokin on lapselle kriisi, vaikka usein parempi ratkaisu kuin ainainen eripura perheessä. Päämääränä pitäisikin olla, että perustettava lapsiperhe koostuisi itsenäisistä ja kypsistä vanhemmista, josta jo olenkin kirjoittanut aiemmin.
Erityisen järkyttävää mielestäni on, jos lapsia ihan "tehtaillaan" homo- tai muille perheille "tilauksesta", kuin lapset olisivat jotakin aikuisten leikkikaluja tai hyödykkeitä.
"Tasa-arvoiseen" avioliittolakiin sisältyy siis paljon muutakin kuin mitä pinnalta katsottuna vaikuttaa, enkä varmasti ole saanut tähän kaikkea olennaista. Mutta kuten näemme, kyse on siinä paljon muusta - itse asiassa kokonaan muusta - kuin homojen tasa-arvosta. Kysymys on koko elinpiirimme ja olemassaolomme huomattavasta muutoksesta.
Olemmeko tekemässä ratkaisumme ajatuksella ja todelliseen asianlaitaan perustuen, vai ihan vain tunnepohjaisten mielikuvien perusteella?
1) http://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:423564/FULLTEXT01.pdf