Rakentavan keskustelun puolesta ev.lut. kirkossa


Vieras

/ #30 Re: Rakentavasta keskustelusta

03.04.2011 19:15

En tarkoittanut, etten itse tiedä, mitä synti on. Otin aikaisemmin puheeksi ihmisten vieraantuneisuuden kristinuskosta ja tarkoitin tällä lähinnä, että heille pitäisi avata ihan peruskäsitteitä, ennen kuin uskon ammattilainen alkaa puhumaan kansankirkkomme jäsenille. Myöskään en ottanut kantaa siihen, kenen pitää kirkosta lähteä, jos sieltä joku lähtisi. Puhuin vain näiden kahden sangen vaikeasta yhteensopimattomuudesta. Pähkinä purtavaksi on, miten sanotaan kauniisti, että Jumala on tarkoittanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi, ketään loukkaamatta. Toivoisinpa itse Kristusta paikalle!

Paavalin kohdan tulkitsen tästä asiasta näin: koska ihminen on langennut, seurauksena syntyy olosuhteita, joissa pääsee kehittymään erilainen sukupuolisuuntautuneisuus. Ne jotka sen saavat, eivät ole millään tavalla siihen itse syyllisiä, paremminkin on kyse tragediasta. Näin synti = ei Jumalan tahto, ei Jumalan tarkoittama tragedia tälle ihmiselle. Luterilainen uskonto on jalat maassa järkiuskonto. Se ei tunnusta Jumalan voimaa muuttaa asioita (olen kyllä itse luterilainen). Näin ollen alkuseurakunnan ihmeparantamiset on kokonaan jätetty. Jos halutaan niin ison asian muuttumista kuin sukupuolisen suuntautumisen vaihtuminen, siihen tarvittaisiin todellakin näitä ihmeparantajia. (Olen muuten itse hetero.)

Olen tehnyt niin paljon syntiä elämässäni ja epäonnistunut monissa kohdin, että pidän Kristusta turvaverkkona, johon voin pudota siltä varalta, että koska epäonnistuin ja erehdyin ja mahdollisesti sain vähän huonot kortit käsiin, ja joillakin on asiat jopa niin huonosti, etteivät edes kadu, joten kaikki tyhmyydet on varmuudelta sovitettu. Se ei poista omaa eikä muitten vastuuta. Sitä tarkoitin, että kuka saa Jumalalta millaisiakin lahjoja ja kykyjä ja voimaa seurata Jeesusta. Eivät kaikki synny samanlaisiin olosuhteisiin. Ei kaikilla ole hyvät lähtökohdat, ei kaikilla ole samanlainen luonne jne. Kaikilla ei ole sitä onnea, että Jumala jotenkin johdattaisi luokseen. Vaikka myönnän, että hengellisesti laiskojahan me täällä länsimaissa aletaan olemaan.