Rakentavan keskustelun puolesta ev.lut. kirkossa

Pieni lisäys vielä edellä sanomaani. Rakentavaan keskusteluun tulee kyllä ilman muuta pyrkiä.
Se on kuitenkin homosuhteiden kohdalla vaikeaa, koska erilainen kanta koetaan helposti niin uhkaavana, ettei kestetä edes kuulla miten toinen asian ymmärtää.

Toisella kannalla olevat pitävät Raamattuun sitoutuvia muitta mutkitta seksuaaliseen syrjintään ja kiusaamiseen syyllistyvinä. Tv:n homoillan ja Annin tarinan synnyttämä reaktio oli niin raju, ettei ole helppoa tulla edes kuulluksi homosuhteet hyväksyvien parissa.

Toisille tämä kysymys liittyy puolestaan siihen, onko Raamattu meille ylipäänsäkään ohjeellinen eettisissä kysymyksissä. Ei ole helppo käydä rakentavaa keskustelua, kun panoksena on tavallaan se, heitetäänkö Raamattu menemään vai ei.

Kirkossa on peräänkuulutettu suvaitsevaa moniäänisyyttä, mutta käytäntö on muuta. Virkakysymyksessä "moniäänisyys" toteutettiin niin, että on lupa olla henkilökohtaisesti perinteisellä kannalla, mutta se ei saa näkyä eikä kuulua toiminnassa. En usko, että suhtautumisessa homosuhteisiinkaan tyydyttäisiin vähempään, kun suhteiden hyväksynnällä on jo hegemonia. Jos hegemonia olisi raamatullisella kannalla, tultaisiin epäilemättä myös tekemään kaikki mahdollinen, että homosuhteiden kannattaminen saataisiin kitkettyä pois kirkon elämästä.

Se, mikä ymmärretään totuudeksi, ei siedä rinnallaan sitä, mikä käsitetään vääräksi. Positiivinenkin tunnustautuminen johonkin Jumalan tahdon mukaiseen asiaan pitää sisällänsä myös sen, että sanoudutaan irti sen vastaisesta asiasta.

Puhe suvaitsevaisuudesta ja moniäänisyydestä on usein vain keino oman kannan voittoon viemiseksi. Käytännössä asiat ratkaistaan usein enemmistöäänillä vähemmistöön jäävien kannasta paljoa välittämättä. Toisaalta olisi myös vaikea kuvitella kuoroa, jossa suvaittaisiin millainen äänenkäyttö tahansa. Sellainen olisi melkoisen sekasortoinen esitys. Kuoro, jossa kukin laulaisi mitä laulua huvittaa, olisi jo lähellä loppuansa.

Moniäänisyydellä ja suvaitsevaisuudella on rajansa. Sille, joka ottaa todesta Raamattunsa, menee raja siinä, mitä Jumalan sana opettaa. Sen vastaiselle opetukselle ei ole mahdollista tunnustaa kotipaikkaoikeutta kirkossa. Siinä, missä Jumalan sana ei meille sen sijaan ohjetta anna, voidaan olla hyvinkin suvaitsevaisia.