Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
fundis |
/ #13954 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:20.05.2013 12:52#13949: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: ''Roomalaisen oikeuden periaatteita Antiikin aikana kehittynyt roomalainen oikeus on edelleen länsimaisen oikeusjärjestelmän kivijalka. Roomalaisen oikeuden ihanteisiin kuuluivat muun muassa molempien osapuolten kuuleminen, pidätetyn perusoikeudet, syyttömyysolettama sekä tiukka suhtautuminen sopimusten noudattamiseen. Roomalaisen oikeuden perustana oli 450 eKr. koottu Kahdentoista taulun lait eli leges duodecim tabularum. Tämä lakikokoelma takasi ainakin periaatteessa sen, että kaikki Rooman kansalaiset tuomittiin saman lain mukaan. Roomalainen oikeus kehittyi ja saavutti huippunsa keisari Justinianuksen aikana 500-luvulla julkaistussa Corpus iuris civilis -nimisessä teoksessa. Siitä tuli etenkin mannereurooppalaisten oikeusjärjestelmien perusta. Esimerkiksi joissakin Saksan osissa Corpus iuris civilis oli periaatteessa voimassa olevaa oikeutta vuoteen 1900 asti.'' Lainaus http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/tuomio/roomalainen_oikeus.html Roomalainen laki oli pohjana monille sen jälkeen laadituille lakikokonaisuuksille. Nykypäivän eurooppalaisten valtioiden lait pohjautuvat osaltaan vanhaan roomalaiseen edeltäjäänsä. Muutakin roomalaista kirjallisuutta on säilynyt nykypäivään asti ja ne toimivat hyödyllisinä lähteinä historiantutkijoille. http://www.nysalor.net/kirja/tavara/r2.jpg... Roomalaisten perintö ei ollut ainoastaan fyysistä, vaan henkinen perintökin näkyy. Kristinusko syntyi Rooman imperiumissa ja se jos joku on vaikuttanut valtavasti nykyaikaiseen länsimaiseen ihmiseen ja tulee vaikuttamaan vielä tulevaisuudessakin. Vaikka kristinuskoa ei välttämättä heti yhdistäisikään pääasiassa pakanalliseen imperiumiin, täytyy muistaa, että juuri Roomassa kristityille annettiin ensimmäisenä vapaus harjoittaa uskontoaan.Lainaus http://www.nysalor.net/kirja/rooma.html
Vaikka et hyväksyisikään sanontaani 'perustuu Raamattuun', laki kehittyi juuri sinä aikana vanhalta pohjaltaan kristinuskon voimakkaan leviämisen aikana ja silloin kun valtionuskonnoksi otettiin kristinusko. Eihän kristinuskon vaikutus alkanut vuonna 450 vaan jo heti sen jälkeen, kun se tuotiin Paavalin ja muiden apostoleiden opetuksilla heti noin 100 luvulla Roomaan. Vaikutusaikaa Väisälän matematiikan mukaan on noin 350 vuotta. Ymmärrän hyvin, että nykyaikainen historiantutkinta ja -selitys ei haluaisi antaa kristinuskolle sen ansaitsemaa arvoa ja merkitystä, sen ymmärtää kuka tahansa, joka näkee kristillisiä arvoja vastaan kohdistetut hyökkäykset ympärillään. Ikävää, että toista arvostava keskustelu ei sinulle onnistu, alat solvata pötypuheiksi perusteltuja argumentteja.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16391 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101584 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15959 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
445 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
388 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
290 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
182 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
181 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
164 Luotu: 19.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024