Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #12303 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.02.05.2013 07:09#12300: Chief inspector - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista. No, tässä taas oiva esimerkki, miten asia kuin asia nähdään vastakkainasetteluna. Eipä siitä muuta.
Tässäpä toinen aivan tuore vertailukohde ruodittavaksi. Eilen vapun päivänä marssivat Helsingin keskustassa osittain lähes rinta rinnan 20-vuoden ikään päässyt Jeesus-marssi Espan ympäri ja perinteinen työväen vappumarssi Suurkirkon ohitse kohti Hakista. Kumpienkin jono oli suurin piirteinen samanpituinen. Eivät he toisiaan karsastaneet-iloista vilkuttelua puoliin ja toisiin. Jeesus-marssia edeltäneessä tilaisuudessa kuunneltiin rukouksia ja puheita Suomen keskeisimmällä ja historiallisimmalla paikalla eli Senaatintorilla niin tori kuin kirkon rappuset täysin kansoitettuna . Puheenpitäjänä mm. eduskunnan puhemies, joka totesi kristittyjen ja työväen aatteiden yhteenkuuluvaisuuden- ja sai raikuvat taputukset. Kun parikymmentuhantinen vapunviettoväki seurasi kulkueita, voitiin todeta upeat marssijoiden rivit. Ihmiset olivat iloisia, innostuneita, kauniita ja uskoa herättäviä lauluja laulelevia, hyvin pukeutuneita isiä, äitejä ja lapsia. Meillä Suomessa on mm. pitkien perinteiden myötä yhteen puhaltava enemmistö, joita ei hetkauta ajan saatossa silloin tällöin ilmaantuvat pienet töytäisyt ja tölväykset. Jeesus siunatkoon ja varjelkoon Suomen kansaa-Amen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16445 Luotu: 31.12.2012
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
489 Luotu: 31.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
336 Luotu: 03.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
193 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
209 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
189 Luotu: 19.12.2024
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
255 Luotu: 19.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15976 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101609 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6428 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
402 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
24 Luotu: 07.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17695 Luotu: 16.10.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
452 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1809 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023