Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Vlk

/ #11903 Re: Re: Re: Arvokeskustelun avaus

28.04.2013 16:16

#11866: taku - Re: Re: Arvokeskustelun avaus

"Ennen sotia Suomi oli nykytilanteeseen verrattuna lähes paratiisi."

 

Juupa: esim vuonna 1923 kansalaisodan jäljiltä meillä oli yli 20 000 lasta jotka olivat menettäneet ainakin toisen vanhempanas. Espanjantauti oli tappanut ihmisiä yhtä paljon kuin ko. sota. Lapsikerjäläisten laumat olivat ongelma kaupungeissa.

Olisit kulkenut 12-vuotiaana jo töissä maataloissa piikana tai renkinä ja erilaiselle hyväksikäytölle alistettuna. Huutolaispojan poikana olisit nukkunut puulaatikon päällä porstuassa ja syönyt muiden tähteitä ja sianruokaämpäreistä.

Lasten huutokaupat kiellettiin vuoden 1923 alussa, mutta huutolaislapsia oli vielä 1930-luvulle asti.

 

Vuonna 1923 esim. henkirikokset olivat kolme kertaa yleisempiä kuin nyt!

 

Jos haluat taku tutustua miten ennen oli "niin hyvin" niin luepas tuossa yllä olevasta HS:n kuukausiliittestä (no: 4) lainaamastastani artikkelista hieman faktaa ennen kuin tulet tänne moisia puhelemaan.

Tai sitten vain jatkat tuota tunnepohjaista mölinää hamaan loppuun asti.