Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Edelleenkin lahkot ulos kirkosta

/ #11813

28.04.2013 06:57

"Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola kertoo esittäneensä jo 1990-luvulla, että homoavioliitot pitäisi hyväksyä.

– Kyllähän siitä aivan jumalattomasti sai turpaansa. Nyt se on kääntynyt toisin päin, Simola sanoo.

Simolan päätoimittaman Kirkko&Kaupunki-lehden keskustelupalstalla asiasta kuitenkin jatkuu iänikuinen taistelu. Muutamien mielestä avioliitto-oikeus homopareille on kauhistus. Suuren osan mielestä se olisi nykypäivää, jota evankelis-luterilainen kirkkokin elää.

Väliin mahtuu valtava joukko, jolle on aivan sama. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa konservatiivisimman vähemmistön ääni tuntuu kuitenkin kuuluvan voimakkaimmin.

Simola kutsuu tätä vähemmistöä raamattu-uskovaisiksi, jotka poimivat Raamatusta suoraan ohjeita tähän päivään sovellettaviksi.

– Yksinkertaistaen se liittyy herätysliikkeisiin, kuten evankelisuuteen, kansanlähetykseen ja lestadiolaisuuteenkin. Herännäisyys eli körttiläisyys suhtautuu vapaammin, Simola sanoo.

Yhteensä herätysliikkeet muodostavat muutamien satojen tuhansien vähemmistön yli neljän miljoonan jäsenen kirkossa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko eroaa esimerkiksi Ruotsin kirkosta siten, että Ruotsissa suuri osa herätysliikkeistä sijoittuu kirkon ulkopuolelle historiallisista syistä.

Suomessa ne ovat pysyneet sisällä ja vahvoina. Pieni ryhmä korostuu Simolan mukaan kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden joukossa.

– Päättävissä elimissä näistä ryhmistä on täydellinen yliedustus, Simola sanoo.

Yliedustus on seurakuntien lisäksi kirkkolliskokouksessa joka on kirkon ylin päättävä elin. Kirkkolain muutos pitää tehdä kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan enemmistöllä.

– Kirkolliskokouksessa on suuri vähemmistö, joka on konservatiivisen ajattelun kannalla. Se on niin suuri, että se pystyy torppaamaan monet asiat märäävähemmistösäädösten takia. Kokouksessa hyvin pieni vähemmistö on oikein liberaaleja. Suuri enemmistö on keskitien maltillisia, Simola kuvaa.

Piispakunnassa ”muutosvalmius” on Simolan mukaan vahvempi kuin kirkolliskokouksessa. Siellä ei juuri ole jyrkkiä konservatiiveja, vaan suurin osa on keskitien kulkijoita."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58642-pieni-ryhma-maaraa-kirkon-homokannan-taydellinen-yliedustus