Jyväskylä ei talvikunnossapidä jalkakäytäviä 1.1.2014 jälkeen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jyväskylä ei talvikunnossapidä jalkakäytäviä 1.1.2014 jälkeen.
Näin on |
#76 Kiinteistövero16.12.2013 14:09 #75 Re: Minä en maksa muiden kuluja Väännetään rautalangasta Vuotuinen kiinteistövero otettiin käyttöön vuonna 1993 korvaamaan hajanaista kiinteistöihin kohdistuvaa verotusta. Kiinteistövero korvasi kiinteistöjen harkintaverotuksen, asuntotulon verotuksen ja KATUMAKSUN. Samassa yhteydessä poistettiin manttaalimaksu. 4 § (15.7.2005/547) Kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Tontinomistajan velvollisuutena on kuitenkin, jollei 8 §:stä muuta johdu, pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtia liukkauden torjumisesta jalkakäytävällä ja liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisesta jalkakäytävältä. Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru lumettomana ja jäättömänä. Tontinomistaja vastaa myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta. Pyörätien sekä rakenteellisesti toisistaan erottamattoman jalankulku- ja pyörätien kunnossapito kuuluu kunnalle sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään.8 § (15.7.2005/547) 8 § (15.7.2005/547) Kunta voi päätöksellään ottaa kokonaan tai osittain huolehtiakseen tontinomistajalle 4 §:n mukaan kuuluvista kunnossapitotehtävistä yhden tai useamman tontin osalta, kaikilla asemakaava-alueilla tai asemakaavan määrätyllä osalla. Jos pientalovaltaisella alueella ei saavuteta tämän lain mukaista kunnossapidon tasoa tai jos kunnossapitotehtävät jakautuvat alueen tontinomistajien kesken erityisen epätasapuolisesti, kunnan on päätöksellään otettava kokonaan tai osittain huolehtiakseen tontinomistajille 4 §:n 1 momentin mukaan kuuluvista kunnossapitotehtävistä. Edellytyksenä kuitenkin on, että kunnossapito voidaan järjestää tarkoituksenmukaisena alueellisena kokonaisuutena ja että alue soveltuu koneelliseen kunnossapitoon. |
Tuossa sulle rautsikkaa |
#77 Re: Kiinteistövero16.12.2013 14:1314 b § (15.7.2005/547) Kunta voi vuosittain periä 8 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuista, huolehtiakseen ottamistaan, kunnossapito- ja puhtaanapitotehtävistä aiheutuneet kustannukset kyseisten alueiden yleiseen käyttöön luovutettujen katujen varsilla olevien tonttien omistajilta. |
Valitse nimimerkki |
#78 Re: Re: Re: Minä en maksa muiden kuluja16.12.2013 14:13#75: >Samaa mieltä - Re: Re: Minä en maksa muiden kuluja Maksathan sinä kuitenkin. Terveydenhuolto ynnämuut joihin verorahoja käytetään. Ei niitä sinun maksamiasi rahoja vain sinun hyväksesi käytetä. Maksaisin ennemmin lisää kiinteistöveroa, kuin maksaisin yksin kulut tienpätkän hoidosta jota en edes pihani eteen ole halunnut. Tämä asettaa kaupunkilaiset täysin eriarvoiseen asemaan, vastapäätä naapurille ei tule mitään lisäkuluja koska tie sattuu menemään meidän puolella. Samanlainen omakotitalo heilläkin on. Eikä se siitä kolaamisesta ole kiinni, käytännössä työssäkäyvän vain on mahdotonta pitää tie kunnossa arkisin.Miettikää nyt vähän. Ja jos jokainen kiinteistön omistaja yksinään maksaa huoltoyhtiölle palvelusta,on se yksittäiselle paljon kalliimpi kuin se että kerrostalossa kaikki asukkaat yhdessä jakavat kulut. Jonkilainen jaettu vastuu omakotutaloalueilla toimisi paljon paremmin ja olisi tasapuolisempi. Kyllä on taas urpoja liikneellä. |
Vieras |
#7916.12.2013 14:15Sitäpaitsi ihan samanlailla sinä niitä jalkakäytäviä käytät kuin me kiinteistön omistajatkin. Miten niin niiden kulut eivät siis kuulu sinulle? |
Vieras |
#8016.12.2013 14:17Kiinteistöverohan riippuu esimerkiksi tontin koosta, ja muista tekijöistä. Sinä maksat siis vähemmän kerrostalossa kuin me kiinteistön omistajat omakotitaloalueilla. |
ei talvikunnossapitoa |
#81 Re: ketä koskee16.12.2013 14:46Pelkästään Keihäsmiehenkadulla , Kypärämäessä koskee n.10 taloutta. Eli varmastikin enemmällä kuin 80 taloudella tämä ongelma. |
Vieras |
#82 Re:16.12.2013 14:49Asun kerrostalossa ja kävelen tyytyväisenä kolaamianne jalkakäytäviä,se on aivan totta. Haluan maksaa vain sen mikä minulle lain mukaan kuuluu,tämä maksu ei ole sellainen. Lain ja nämä kunnalliset päätökset ovat teidän rakkaat poliitikot aikaansaaneet. He tekevät päätökset ja niiden perusteellä adressit. Sillä varmistaa kannatuksen taas seuraavissa vaaleissa. |
Vieras |
#8316.12.2013 15:03Mutta sitä en ymmärrä,miksi juuri kiinteistölliset ihmiset olisivat velvollisia huolehtimaan kaduista, eiväthän he niistä mitään hyödy, sen enempää kuin kerrostalollisetkaan. Ja kyllähän hultoyhtoyhtiöt pyytänevät lisämaksuja lisätöiden takia myös kerrostaloilta. Miksi kiinteistön omistaja on vastuussa tiestä jota ei millään tapaa itse omista saatika siihen ole halunnut. Eivätkö jalkakäytävät ole ns. Kaikkien yhteisiä ja näin ollen niiden hoitamisesta tulevat maksutkin yhteisiä? |
Tutkija |
#84 Päätöksen valmistelijat16.12.2013 17:27Tämä päätös on valmisteltu kaupunkirakennelautakunnassa osana Jyväskylän kaunpungin talousarvion valmistelua. |
Vieras |
#8516.12.2013 17:47En pysty jalkakäytävän lumitöitä hoitamaan. Taivaalta tulevat lumet ehkä saisin vielä pois, mutta en koneiden jalkakäytävälle sairaampia lumivalleja. Olen ostanut Vahverontieltä omakotitalon sillä tiedolla, että kaupunki hoitaa jalkakäytävät. Eli joudun myymään talon pois, jotta voin jatkaa työssäkäyntiä ja vältyn vahingonkorvausvaatimuksilta. Kaupunki on asukkaitaan varten olemassa ja veroja maksetaan sen vuoksi, että kapunki järjestää palvelut. Nyt kaupunki mahdottomilla vaatimuksilla ajaa minut pois kodistani. Mitä varten kiinteistöveron olen maksanut? Vahverontiellä asuu paljon vanhempia asukkaita, olen huolissani myös heidän puolestaan. |
Mikä pyllähdys |
#86 Epätasa-arvoista kohtelua16.12.2013 19:06Tätä samaa asiaa on puitu muissakin kaupungeissa, mm. Kuopiossa. http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kaupunki-toimii-laillisesti/1268022 Vielä en ole löytänyt paikkakuntaa, jossa olisi päädytty näin epäkäytännölliseen ja kokonaisuuden kannalta toimimattomaan järjestelyyn kuin nyt Jyväskylässä. |
Päättäjiin pettynyt |
#87 Re: Päätöksen valmistelijat16.12.2013 19:50#84: Tutkija - Päätöksen valmistelijat Uskomatonta, että esitys on tehty jo 24.9.13. Suosittelen kaikkia meitä jalkakäytävän puolella omakotitaloissa asuvia lukemaan kaupunkirakennelautakunnan jäsenten nimet ja antamaan heille palutetta päätösesityksestään. Tiesivätkö he mitä päätös merkitsee niille vanhuksille ja vähätuloisille, jotka eivät pysty itse enää kolaamaan jalkakäytävää tonttinsa kohdalta.Maksettava kiinteistövero on kuintenkin sama kuin kadun toisella puolella asuvallakin, vaikka heille ei tule 1.1.2014 alkaen mitään velvoitteia tai kustannuksia kadun jalkakäytävän hoidosta. |
Etelän hetelmillä erilaista? |
#88 Re: Lainvastaista?16.12.2013 21:15#2: liikuntarajotteinen minua surettaa - Lainvastaista? Saahan sitä epäillä perustuslainvastaiseksi, mutta ei taida Suomen perustuslaissa olla paljonkaan puhetta jalkakäytävien aurausvastuista. |
Asiakas |
#89 Re: Re: Lainvastaista?17.12.2013 06:53#88: Etelän hetelmillä erilaista? - Re: Lainvastaista? Tuohan tuntuukin järkevältä tavalta hoitaa asiaa. Voisiko kaupunki panna toimeksi ! Ensi alkuun olisi hyvä informoida asukkaita mikä olisi laskun suuruus (arvio), sen perusteet jne. Sen jälkeen tarjous tonttien omistajalle tarjous palvelusta saatteella, että kun tämän allekirjoitat, niin "katumaksusi" on nn euroa ja yhtiö/kaupunki hoitaa katusi. |
Vieras |
#9017.12.2013 07:30Kun saataisi kaupungilta edes joku tiedote asiasta, itsekään en tästä tietäisi ilman naapuriani. Meille ei tule keskisuomalaista enkä käy säännöllisesti lukemassa kaupungin sivuja. Jos tosiaan näin on tarkoitus tapahtua vuoden alusta, pitäisi ihmisillä olla vähän etumatkaa niiden hiekkojen ja huoltoyhtiöiden hankkimiseen. |
Vieras |
#91 Auraus17.12.2013 07:39On kaksi vaihtoehtoa: vähentäkää kunnossapito kustannukset kiinteistöveron määrästä, tai älkää maksako ollenkaan vaan "säästäkää" se myös omista kuluista... |
Vieras |
#92 Ongelmia17.12.2013 08:05Olipa mielipide mikä tahansa niin ongelmia tuosta päätöksestä syntyy varmasti. Itse ainakin alan kolaamaan jalkakäytävää ihan omatoimisesti. Kolaan sen juuri silloin kuin se minulle sopii. En siis herää yhtään sen aikaisemmin kuin ennenkään vaan hoidan jalkakäytävän kunnossapidon vasta töiden jälkeen n. klo 17. Valitettavasti mikään muu aikataulu ei minulle sovi. Mikäli työpäivän aikana sataa lunta yli tuon 2cm niin ihmisten pitää vain oppia kävelemään varovasti. Otan myös käyttööni tuon "Ei talvikunnossapitoa" -kyltin. |
Vieras |
#93 Re:17.12.2013 08:40Kaupungilla on velvoite lakiin pohjautuen tiedottaa KIRJEELLÄ niitä kaupunkilaisia joita asia koskee. Tiedoksianto katsotaan vastaanotetuksi 7 päivän kuluttua sen lähettämisestä. Velvoitteesta on siis tiedotettava muutenkin kuin vain netissä tai puskaradiossa. |
Vieras |
#94 Re: Ongelmia17.12.2013 08:44Tämä on ehdottoman oikea asenne. Altek tulee ilmeisimmin lähestymään kadunhoitotarjouksilla ongelmakatujen (=katujen joilla liikennettä on paljon) kiinteistönomistajia. Ketään ei voi palvelun hankintaan pakottaa ja kadunkäyttäjien on ymmärrettävä se, että työnjälki on erilainen kolalla kuin pyöräkuormaajalla tehden. 400 000 euron "säästö" perustunee suurilta osin siihen olettamukseen, että kiinteistöt ryhtyisivät jatkossa vastaanottamaan Altekilta laskuja 400 000 euron edestä. Kaupungin menopuoleen tämä säästöpäätös tuskin näin suuresti vaikuttaa. Hoidetaan hommat itse omalla aikataululla, autetaan naapurin eläkeläistä ja annetaan kadunkäyttäjien valittaa huonosta talvikunnossapidosta. |
Vieras |
#95 Joka tapauksessa17.12.2013 08:59Ihan perusasia: kaupunki tekee jalkakäytävät/pyörätiet, mihin haluaa ja millaisina haluaa. Ei mitenkään voi olla oikein, että se talojoukko, jonka puolelle jalkakäytävä tehdään, joutuu vielä maksamaan ekstrahintaa siitä, että sivulliset ihmiset kulkevat niillä, metelöivät, heittelevät roskia, rikkovat aitoja ja maalailevat tägejä (kaikista näistä on käytännön kokemuista!). Kustannukset kaikille, jotka ovat joskus jalkakäytävillä kävelleet tai aikovat niillä kävellä... |
Vieras |
#9617.12.2013 09:32Kohtuutonta taloyhtiöille muutenkin kohonneiden asumiskustannusten vuoksi. Varsinkin Jyväskylän kaupunki on nostanut kaikilla tahoilla taksojaan. |
Vieras |
#9717.12.2013 12:43Mikäli kaupunki luopuu nykykäytännön mukaisesta jalkakäytävien talvikunnossapidosta, ainoa oikea tapa on jakaa kustannukset tasapuolisesti kaikkien käyttäjien kesken katumaksuna. Kaupunki hoitakoon kuitenkin edelleenkin kaikkien jalkakäytävien aurauksen ja hiekoituksen. |
Ihmisyys kunniaan |
#98 Paha mieli17.12.2013 18:27Minä en kylläkään edes kehtaisi kulkea sellaisen vanhan miehen ohi joka vähillä voimillaan yrittää lykkiä kolalla sitä lumi/sohjo/jääpaljoutta. |
Vieras |
#9918.12.2013 04:24OHOH, KAAMEAMPAA OLE vielä kuullut, vetää VERTOJA Pol Potin Kauksille ! |
Vieras |
#10018.12.2013 07:41Kaupungin päättäjät tehneet hyvin hätiköidyn mukamas rahaa säästävän päätöksen. Kiinteistöjen omistajat asetetaan hyvin eriarvoisiin asemiin katujen ja kevyenliikenteen väylien perusteella. Kiinteistöveron pitäisi riittää, ei ylimääräisiä maksuja. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101418 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
359 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15648 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024