Jyväskylä ei talvikunnossapidä jalkakäytäviä 1.1.2014 jälkeen
Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen 2.12.2013 äänin 54-13 luopua jalkakäytävien talvikunnossapidosta säästösyistä. Käytännössä tämä tarkoittaa että 1.1.2014 jälkeen jalkakäytävien talvikunnossapito kuuluu katuosan kiinteistönomistajille.
Päätös ei ole kaupunkilaisia tasapuolisesti kohteleva. Pääosin jalkakäytävät taajamissa ovat ainoastaan toisella puolella katua.
Valtiovallan ja mm. Jyväskylän vanhusohjelmaan sisältyy inhimillinen ajatus siitä, että iäkkäät ihmiset asuisivat mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Päätös jättää jalkakäytävät talvella auraamatta ja hiekoittamatta on vastoin tällaista periaatetta.
Valtaosa Jyväskyän valtuutetuista ei varmaankaan ollut tietoisia, mitä seurauksia päätöksestä toasiasiallisesti saattaa seurata.
Laskelmat saatavista säästöistä (400.000 eur.) eivät voi pitää paikkaansa. Kaupunki hoitaa edelleen omilta maaosuuksiltaan jalkakäytävät eli ts. kaupungin traktorit ajavat samat kadut kuin ennenkin, ainoastaan yksityisten kiinteistönomistajien kohdalla aura ylhäällä.
Entisen Jyväskylän kantakaupungin alueella oli 2000-luvun alkupuolella käytäntö, jolloin jalkakäytävien talvikunnossapito kuului kiinteistöille, mutta menettelystä luovuttiin siitä aiheutuneiden riitaisuuksien kiinteistönomistajien ja kaupungin kesken, kuin myös lisääntyneitten tapaturmien vuoksi.
Kaupungin hoitaessa jalkakäytävät, niiden kunnossapito on enemmän tasalaatuista.
Me allekirjoittaneet vetoamme Jyväskylän päättäjiin, kaupunginvaltuustossa 2.12.2013 tehdyn päätöksen muuttamisesta niin, että kaupunki edelleen 1.1,2014 jälkeen vastaa jalkakäytävien talvikunnossapidosta koko alueella.
Aimo Asikainen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |