Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Maahanmuuttajien tuet.
vääränvärinen |
#1826 Re: Re: Re: Re:21.10.2013 10:40#1818: KÄYRÄTORVI - Re: Re: Re: Tässä maassa asuu maanpaossa 27000 suomalaista, joilta kaikilta on tarkistettu tulot ja varat, ennenkuin ovat päässeet maahan asumaan. Jokaisen pitää pystyä kustantamaan oma elantonsa. Ja pystyväthän he, sillä suurin osa oli korkeasti koulutettuja johtohenkilöitä tai yrittäjiä synnyinmaassaan Suomessa. Me tunnumme olevan feministiyhteiskunnan vihollisia Suomessa, mutta hyvin tervetulleita muualla luomaan uusia työpaikkoja ja aviomiehinäkin arvostettuja. Mamuiksi meitä ei ole ennemmin haukuttukaan, joten siinä nähtiin taas tämänkin foorumin kirjoittajien asenteet ja henkinen taso. Niitä punaviherfeministejä tulvillaan tuntuu olevan, siis niitä samoja, jotka ajavat Suomea yhä syvemmälle suohon. Suomi astui ilmeisesti tuhon tielle jo silloin, kun naisillemme annettiin äänioikeus. Totuus on totuus, vaikka kipeää tekisikin, hyvät naiset! En ole käyttänyt senttiäkään tämän maan verovaroja, mutta tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Se on niin paljon, että tämä asuinvaltiomme on täysin velaton, sillä täällä ei aivoton akkavalta juhli mamuelätteineen. Esimerkiksi Kreikkaan ei ole lähetetty senttiäkään tukena eikä takuina. Tässä maassa on tiettävästi yksi musta, joka on USAsta palkattu huippu-urheilija. Ei siis yhtään mamua täällä. Saisi Suomi ottaa oppia, mutta eihän akkaväki missään järkeä käytä. |
Vieras |
#1827 Re: Re: Re: Re: Re:21.10.2013 11:01#1826: vääränvärinen - Re: Re: Re: Re: Miljonääri taas vauhdissa. No, eipä rasistit ole tunnettuja täysjärkisyydestään. Menepä taas ottamaan vähän lisää kiljua jos vaikka miljoonatkin muuttuisi biljooniksi. |
KÄYRÄTORVI |
#1828 Re: Re: Re: Re: Re:21.10.2013 12:03
Minä esimerkiksi en ole saanut hätätilanteissa koskaan muuta kuin vihaa sosiaalitoimistoista. Lisäksi ovat ottaneet lapseni laittomasti huostaan ja jättäneet heidät heitteille. Näin, koska olen ns hankala ihminen, kun olen yrittänyt pitää oikeuksistani kiinni. Veroja olenmaksanut miljoonia, mutten ole saanut itselleni yhteiskunnalta kuin kiusaamista ja vihaa . Siksi elänkin nyt ulkomailla, missä on mm tosihyvä ilmainen terveydenhoito. Suomessa eläkeikäiset miehet tapetaan tai ainakin yritetään tappaa julkisessa "terveydenhoidossa Me tunnumme olevan feministiyhteiskunnan vihollisia Suomessa, mutta hyvin tervetulleita muualla luomaan uusia työpaikkoja ja aviomiehinäkin arvostettuja. En ole käyttänyt senttiäkään tämän maan verovaroja, mutta tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Mamuiksi meitä ei ole ennemmin haukuttukaan, joten siinä nähtiin taas tämänkin foorumin kirjoittajien asenteet ja henkinen taso ARVOISA AVIOMIEHENNÄ ARVOSTETTU,
Olet muuttanut Suomesta toiseen valtioon asumaan. OLET SIELLÄ KIISTATTA MAAHANMUUTTAJA ELI MAMU. Näin se vaan on. Suomessa olet räyhännnyt ja häiriköinnyt sosiaalitoimistossa hakiessasi mm toimeentulotukea. Kerrot kuitenkin maksaneesi VEROJA Suomeen miljoonia. Uudessa asuinmaassasi olet jo ennättänyt eläkeläisenäkin maksamaan valtion kassaan miljoonia. Kuitenkin olet katkera ruikuttaja, jonka aivot suoltaa jatkuvasti täyttä soopaa eri nimimerkeillä. USKOKOON KEN USKOO!!! | ||
KÄYRÄTORVI |
#1829 Re: Re: Re: Re: Re:22.10.2013 21:40#1826: vääränvärinen - Re: Re: Re: Re: tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Se on niin paljon, että tämä asuinvaltiomme on täysin velaton, sillä täällä ei aivoton akkavalta juhli mamuelätteineen ARVOISA AVIOMIEHENÄKIN ARVOSTETTU! (Lisäys edelliseen. Unohtui.) KERROT ITSE MAKSANEESI MILJOONIA JA MUUT KALTAISESI KYMMENIÄ MILJARDEJA EUROJA VEROINA UUDELLE ASUINVALTIOLLESI. KYMMENIÄ MILJARDEJA TARKOITTAA USEITA KYMMENIÄ MILJARDEJA, JOTEN SUMMAN TÄYTYY SILLOIN OLLA VÄHINTÄÄN 30 - 40 MILJARDI EUROA, JOTKA UUSI VALTIO ON SAANUT TEILTÄ VEROTULOINA. TÄMÄ ON TÄYTTÄ VALETTA, NIIKUIN KAIKKI MUUTKIN KERTOMUKSESI. OLET HIEMAN ALLE 70-VUOTIAS VIROON MUUTTANUT ELÄKELÄINEN. VIRON VALTION BUDJETIN SUURUUSLUOKKA ON NOIN SEITSEMÄN (7) MILJARDIA EUROA. SIIS 7 MRD. KUINKA ON MAHDOLLISTA, ETTÄ SINÄ JA SINUN KALTAISESI SUOMALAISET OVAT MAKSANEET VIRON VALTION KASSAAN KYMMENIÄ MILJARDEJA? KERTYNEISTÄ VEROTULOISTA YLIVOIMAISESTI SUURIN ON ALV. TEHTÄVÄ ON MAHDOTON!!! VIRON BKT:KIN ON 17 MILJARDIN SUURUUSLUOKKAA.EIKÄ VIRON VALTIOKAAN OLE VELATON. PÖYRISTYTTÄVÄÄ!!!!! EI KUKAAN USKO SINUN KIRJOITUKSIA, VAIKKA MUUTAISIT JATKUVASTI NIMIMERKKIÄ, JOITA ON NYT JO KERTYNYT USEITA. YMMÄRRÄ EDES SEN VERRAN.
|
sossu |
#1830 Re: Ei ne nyt niin paljon saa...23.10.2013 05:34#5: hanne lahtela - Ei ne nyt niin paljon saa... Naurettava tämä adressi =D Ei mitään faktatietoa ja ,elkeen 50.000 allekirjoittanutta =D Ei ne maahanmuuttajat einakaan meidän kunnassa saa yhtään sen enempää rahaa kuin muutkaan. Ja tilastollisesti ainakin täällä vähemmän sosiaalietuuksia hakevatkin kuin kantaväestö. |
Vieras |
#183123.10.2013 09:45Naapurin mamuperheellä ei ole autoa, ei nahkakalusteita, ei merkkivaatteita. Pitäähän minun silti heitä vastustaa ihan periaatteesta, eikös vaan persfinnit? |
Vieras |
#1832 Asiat saadaan aina näyttämään miltä vain.23.10.2013 18:05Esimerkiksi Suomi saattaa olla terrorismin rahoittaja juurikin maahanmuuttajille maksettujen avustusten kautta, joita avustusten saajat voivat välittää eteenpäin terroristeille. Tuntuu pahalta ajatella, että minä teen työtä ja saamani palkan vero-osuudella terroristit voivat ostaa aseita ja räjähteitä, joilla tapetaan ihmisiä maailmalla. Toivon ettei ole näin, mutta voi helposti olla totta. |
KÄYRÄTORVI |
#1833 MITÄTÖN ADRESSI VIETÄVÄKSI EDUSKUNTAAN23.10.2013 19:13
|
Vieras |
#183423.10.2013 19:26YLE UUTISET 25.9.2013 klo 13:57 | päivitetty 25.9.2013 klo 14:34 Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä. Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä. Hyvin yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajalle maksetaan korkeampi elintaso kuin vastaavassa tilanteessa olevalle suomalaiselle. Esimerkiksi maahanmuuttajien tukia suomalaisten tasolle vaativa nettiadressi on saanut yli 40 000 allekirjoitusta. Maahanmuuttajan sosiaaliturva ei kuitenkaan ole niin avokätistä kuin yleensä luullaan, sanoo Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti. - Se stereotypia ei vastaa todellisuutta, hän sanoo. - Minulla on sellainen yleiskuva, että ei näillä sosiaalietuuksilla kukaan, ei maahanmuuttaja eikä suomalainen, ylläpidä ihan huoletonta elintasoa. Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. - Heikki Ervasti Samaa mieltä on Turun ulkomaalaistoimiston johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola. Hän miettii pitkään tilannetta, jossa maahanmuuttaja voisi saada suomalaista enemmän sosiaaliturvaa. - Lähinnä tulee mieleen pimeä työ, mutta kyllä suomalaisetkin pimeitä töitä tekee, Mikkola sanoo viitaten tilanteeseen, jossa tuen hakija valehtelee tulonsa. Oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Sosiaaliturva ei erottele maahanmuuttajaa ja suomalaista, mutta esimerkiksi alle kolme vuotta suomessa olleen työmarkkinatuki ja toimeentulotuki maksetaan kotoutumistuen nimellä. Huhut suurista tuista johtuvat usein väärinkäsityksistä Maahanmuuttajille maksettavista tuista on liikkeellä paljon huhuja. Johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola veikkaa yhdeksi huhujen lähteeksi niin sanottua alkuavustusta, joka voidaan myöntää kiintiöpakolaiselle tai vastaanottokeskuksesta omaan asuntoon muuttavalle. - Se on hyvin niukka. Ei sillä sohvakalustoa tai telkkaria osteta. Se on tarkoitettu alkuun pääsyyn, kuten sängyn ja astioiden ostamiseen. Alkuavustus on harkinnanvarainen, suuruudeltaan kunnasta riippuen joitain satoja euroja, ja se voidaan myöntää myös esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneelle suomalaiselle. Huhuja aiheuttaa myös se, että Suomen tukijärjestelmässä lapsiperheet korostuvat: mitä enemmän lapsia, sitä enemmän lapsilisää. - Maahanmuuttajien perheet ovat usein isompia kuin suomalaisten, Mikkola toteaa. Väärinkäytökset ovat pieni ongelma Sosiaalietuuksien väärinkäytöksiä tapahtuu ajoittain. Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien tekemiä väärinkäytöksiä ei tarvitse peitellä. - Peittely on yhtä typerää kuin sinisilmäisyys. Ymmärrän hyvin, että sellainen herättää kritiikkiä. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin tarkkoja, mutta joskus käy niin, että joku on riittävän näppärä ja pääsee nyhtämään vähän reilummin. Hän muistuttaa, että väärinkäytökset ovat pieni ongelma ja vedätyksiä voi tehdä yhtä lailla suomalainen tuen hakija. Enemmän tapahtuu etuuksien alikäyttöä, eli ihmiset eivät saa niitä tukia, joihin heillä on oikeus. - Siitä väärinkäytöstä on vaan niin helppo nostattaa moraalista paniikkia. Sitähän muistaakseni Hannu Karpo joskus teki, että kierrätti henkilöä eri kuntien sosiaalitoimistoissa ja saikin niistä muutaman satasen ihan ilman perusteita, Ervasti sanoo. - Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. Jos esimerkiksi mentäisiin sille linjalle, että heidän toimeentulonsa olisi merkittävästi huonompi kuin suomalaisten vastaavassa tilanteessa olevien, niin se varmasti poikisi sellaisia ongelmia joita me emme halua yhteiskuntaamme TÄMÄ ON TODELLINEN TILANNE. LOPETTAKAA JO NUO ÄLYTTÖMÄT SATUILUNNE. LUULETTEKO, ETTÄ NIITÄ KUKAAN JÄRKEVÄ IHMINEN USKOO? |
Vieras |
#1835 Re: Asiat saadaan aina näyttämään miltä vain.23.10.2013 19:39#1832: - Asiat saadaan aina näyttämään miltä vain. Maahanmuutajille, kuten ei myöskään suomalaisille, makseta avustuksi vaan tukia. Esimerkiksi Sinun verorahoillasi ei osteta aseita.Ne menevät koulutukseen, sairaidenhoitoon, lastentarhoihin, opiskeluun, vanhustenhoitoon, teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon, maataloustukiin suomalaisten sosiaalihoitoon jne jne. Ei veroistasi riitä enään muuhun. Nykyiset aseet ovat kalliita. Kyseleppä hintoja.
|
Vieras |
#1836 Re: Asiat saadaan aina näyttämään miltä vain.24.10.2013 08:28#1832: - Asiat saadaan aina näyttämään miltä vain. Etkö mitään huonompaa keksinyt? Nyt taitaa hommalaisilta olla jutut loppu. |
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
24.10.2013 10:14- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
24.10.2013 10:20- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
24.10.2013 10:29- Poiston ajankohta: 29.05.2010
- Poistamisen syy: spam
KÄYRÄTORVI |
#1840 Re:24.10.2013 13:36#1837: - Nyt ei ole enää linkki tallella, mutta lehti kirjoitti, että maahanmuuttajat tuovat suomeen enemmän rahaa veroina kuin heille maksetaan Tätä alla olevaa artikkelia varmaan tarkoitit. Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta Tuoreen OECD:n raportin mukaan julkinen sektori jäi maahanmuutosta plussan puolelle Julkaistu 18.6. 5:42 Tapio Mainio HS Maahanmuuttajista koituvat menot ovat tuloja pienemmät, sillä kantaväestöön verrattuna ryhmä on parhaassa työiässä. Suomi on Euroopan maiden vertailussa hieman Ruotsin perässä. Molemmat maat ovat hieman keskiarvon alapuolella. OECD-maissa julkinen sektori sai maahanmuutosta keskimäärin 0,35 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaavan summan.
|
Vieras |
#1841 HV24.10.2013 16:33Ei jeesus mitä touhua voitte mennä noitten YLE proffa tutkimustenne kanssa siperiaa ei varmasti ole mitään tutkinu. Ja tämä kaikki aihe on menny suomalaisten haukkumiseksi vain.. negge on negge eikä se miksään muutu.. Ja kattoo muutenki suomen tilannetta suun muuta niin jees otetaan vaiks koko nigeria mukaan kun niin helvetin hyvin menee.. |
Vieras |
#1842 Re: HV24.10.2013 17:02Ja rasse on rasse. Jos ÄO on pienempi kuin maihinnousukengännumero niin ei siinä enää mikään auta. Heilaa sinä edelleen siellä perakamarissasi ja anna aikuisten puhua. |
KÄYRÄTORVI |
#1843 Re: HV24.10.2013 17:46Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta Tuoreen OECD:n raportin mukaan julkinen sektori jäi maahanmuutosta plussan puolelle.
Hyvä HV eli Hyvä Veli! Tämäkään raportti ei ole oikein. Vain Sinun mielipiteesi on oikea. Vai mitä? Olet varmaan harvinaisen viisas.
HV = HYVÄ VELI! Nämäkin alla olevat henkilöt ovat sekopäisiä! "Maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman työ- ja elinkeinoministeriöstä pitää OECD:n tulosta odotettuna." "Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Matti Sarvimäki on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa valtion isoimmat kulut tulevat vauvoista ja vanhuksista. Maahanmuuttajat tulevat maahan parhaassa työiässä." |
Vieras |
#1844 Re: Re: Re: Re: Re: Re:24.10.2013 17:54#1828: KÄYRÄTORVI - Re: Re: Re: Re: Re: Täällä kun kaikki sekopäät ja voi kirjoitella mitä huvittaa,uskokoonken tahtoo, mamu on mamu vaikka voissa paistaisi ja yhteiskunnan ja suomalaisten elätti. |
KÄYRÄTORVI |
#1845 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:24.10.2013 18:36Täällä kun kaikki sekopäät ja voi kirjoitella mitä huvittaa,uskokoonken tahtoo, mamu on mamu vaikka voissa paistaisi ja yhteiskunnan ja suomalaisten elätti. #1844: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: HV = HYVÄ VELI! Nämäkin alla olevat henkilöt ovat sekopäisiä! "Maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman työ- ja elinkeinoministeriöstä pitää OECD:n tulosta odotettuna." "Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Matti Sarvimäki on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa valtion isoimmat kulut tulevat vauvoista ja vanhuksista. Maahanmuuttajat tulevat maahan parhaassa työiässä." PS. Vaikuttaa kirjoitustesi perusteella, että juuri sinä olet meidän suomalaisten työtä vieroksuva elätti. |
Vieras |
#184624.10.2013 19:44Voi olla että ne itse perustuet ovat samat, mutta miten kummassa esim. maahanmuuttajilla on esimerkiksi uusia kalleimpia lastenvaunuja ja monet varusteet viimeisen päälle, kun normaali työtä tekevä ostaa ne käytettyinä tai jättää ostamatta? Tätä ihmettelee todella moni, eli ei ole mikään harvinainen näky. Kaverini katseli huuli pyöreänä kun odottava maahanmuuttajapariskunta kantoi lastentarvikekaupan jonoon kalleinta vermettä toisensa perään. Mutta lopuksi kaivettiinkin sos.toimiston maksu"kuponki". Suomeen muuttaville olisi opetetava, että rahaa saadaan työtä tekemällä, ja sillä ostetaan sen mukaan kun varaa on tai ei ole. Eihän ketään myöskään motivoi työnteko, jos muutenkin saa tarvitsemansa tavarat ja vielä uutena ja sen merkkisenä, joita melko harvalla töissäkin käyvällä on varaa ostaa (niin ja vaikka perheessä kävisi ihan molemmatkin töissä...) |
KÄYRÄTORVI |
#1847 Re:24.10.2013 20:20OH HOH hoijaa, haukottaa. Samat perättömät jaaritukset toistuvat jatkuvalla syötöllä. Vaihtakaa nauhaa tai mielummin lopettakaa soopan syöttäminen. Tämä maahan on kohta täynnä Luxus varusteisia uutuuttaan kiiltäviä lastenvaunuja. Mihin ne enää mahtuvat. Upouudet Mersutkin täyttävät jo kaikki pysäköintipaikat. Ai niin, kun ei ymmärrä eikä muista höpisee samat asiat aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan uudestaa uudestaan uudestaan ••••••••••• |
Vieras |
#1848 Re:24.10.2013 23:45Näitä "kavereita" jotka näkee kaikenlaista tuntuu riittävän. Mutta yhdelläkään "kaverilla" ei koskaan ole nimeä, että hänenen näkemisiään voisi joku vaikka kysellä. |
Vieras |
#1849 Re: Levittäkää adressia!25.10.2013 05:07 |
Vieras |
#185025.10.2013 05:09Kyllä on asiallinen Adressi.Vain pelkkää puppua kirjoittajat pilaavat sen.Totuus on vihapuhetta sille ,joka vihaa totuutta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024