Maahanmuuttajien tuet

Kommentoitu viesti

KÄYRÄTORVI

#1828 Re: Re: Re: Re: Re:

21.10.2013 12:03

vääränvärinen

#1826 Re: Re: Re: Re:

21.10.2013 13:40

Minä esimerkiksi en ole saanut hätätilanteissa koskaan muuta kuin vihaa sosiaalitoimistoista. Lisäksi ovat ottaneet lapseni laittomasti huostaan ja jättäneet heidät heitteille. Näin, koska olen ns hankala ihminen, kun olen yrittänyt pitää oikeuksistani kiinni. Veroja olenmaksanut miljoonia, mutten ole saanut itselleni yhteiskunnalta kuin kiusaamista ja vihaa . Siksi elänkin nyt ulkomailla, missä on mm tosihyvä ilmainen terveydenhoito. Suomessa eläkeikäiset miehet tapetaan tai ainakin yritetään tappaa julkisessa "terveydenhoidossa

Me tunnumme olevan feministiyhteiskunnan vihollisia  Suomessa, mutta hyvin tervetulleita muualla luomaan uusia työpaikkoja ja aviomiehinäkin arvostettuja.

En ole käyttänyt senttiäkään tämän maan verovaroja, mutta tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten  kaltaiseni  suomalaisten kanssa olemme  tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot.

Mamuiksi meitä ei ole ennemmin haukuttukaan, joten siinä nähtiin taas tämänkin foorumin kirjoittajien asenteet ja henkinen taso

ARVOISA AVIOMIEHENNÄ ARVOSTETTU,

 

Olet muuttanut Suomesta toiseen valtioon asumaan. OLET SIELLÄ KIISTATTA MAAHANMUUTTAJA ELI MAMU. Näin se vaan on.

Suomessa olet räyhännnyt ja häiriköinnyt sosiaalitoimistossa hakiessasi mm toimeentulotukea.

Kerrot kuitenkin maksaneesi VEROJA Suomeen miljoonia. Uudessa asuinmaassasi olet jo ennättänyt eläkeläisenäkin maksamaan valtion kassaan miljoonia. Kuitenkin olet katkera ruikuttaja, jonka aivot suoltaa jatkuvasti täyttä soopaa eri nimimerkeillä.

USKOKOON KEN USKOO!!!

Vastaukset


Vieras

#1844 Re: Re: Re: Re: Re: Re:

2013-10-24 17:54:06

#1828: KÄYRÄTORVI - Re: Re: Re: Re: Re:

Täällä kun kaikki sekopäät ja voi kirjoitella mitä huvittaa,uskokoonken tahtoo, mamu on mamu vaikka voissa paistaisi ja yhteiskunnan ja suomalaisten elätti.