Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Maija Perälä suomenjoki |
#10107.03.2007 20:04Mun mielestä voisi olla sellainen kokeilu jakso, jossa myytäisiin kannabista. Ikärajana vois olla joku 25---> koska sen ikäiset osaa luultavasti päättää mitä tekee omalle elämälleen. |
Nina - Oulu |
#10207.03.2007 21:44Olin ennen myös hyvin kielteinen kannabista ja muita huumeita kohtaan, mutta silloin en tiennyt oikeastaan niistä muuta kuin mitä oli lapsena peloteltu huumeiden vaaroista.. kyllä siinä omakin mielipide hiljalleen muuttui kun kerran tutkaisi asiaa. vanhimmainen poika entinen alkoholisti, aloitti pilven polton eikä sen jälkeen ole koskenut alkoholiin muuta kuin korkeintaan juhlatilaisuuksissa. sanoo itsekkin voivansa paremmin! ei riehu kännipäissään enää ja elämänilo palannut jälleen. en tietenkään tarkoita että näin muka kävisi jokaisen kohdalla, mutta joillekkin kannabis voi olla siirtyminen vaarattomampaan päihteeseen! t: Kolmen lapsen äiti |
jesse ruuskanen espoo |
#10309.03.2007 19:01on se kyllä varmasti paskamaista jos jää pilven poltosta kiinni työpaikalla tai polisiille. lainkuuliaisuus kärsii varmasti. ja jos valtio käyttäis vähänki järkee nii se vois saada melkein kaikki ne tuotot mitä nykyään kannabiksesta menee rikollisille. (lukuun ottamatta tietenkin kotikasvatusta) toivottavasti ei mene enää kauaa että kannabiksen käytöstä ei enää rangaistaisi (omaan käyttöön) |
Nicholas Stewart Rovaniemi |
#10412.03.2007 14:49Kyllä nuista vastustajien kommenteista näkee jo kirjoittajan iän ja sen että onko asiaa selvitetty yhtään. "Painukaa pilviveikot Hollantiin asumaan saatana." - ei tollasia varmaa kukaa ihan täyspäinen yli 18v henkilö kirjota. Suosittelisin lisäksi vastustajien ottamaan selvää asiasta esimerkiksi jostaki virallisesta tutkimuksesta ennenkuin kirjoitatte tänne. |
Henri Hokka Lappeenranta |
#10512.03.2007 16:021972 Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa ARPA ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, joka hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta – 80 vastaan. eipä ole kaukana ollut laillistaminen suomessakin. vielä tuohon "narkit hollantiin" kyllä se on monessa muussakin euroopan maassa sallittua, monet eivät vain sitä tiedä! Belgia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi. Aikuisten käytöstä ja pienien määrien hallussapidosta ei rangaista. (Alle 3 gramman tai yhden kasvin). Britannia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta sen käytöstä ja pienien määrien hallussapidosta ei käytännössä rangaista. Kannabis on nykyään C-luokan huume (miedoin luokitus). Espanja: Kannabiksen käytöstä yksityisissä tiloissa ei rangaista. Myös pienien määrien kasvattaminen omaan käyttöön on dekriminalisoitu Italia: Kannabis ja vahvemmat huumausaineet ovat nykyään selvästi eroteltu Italian huumausainelaissa. Kannabiksen käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei käytännössä rangaista. Portugali: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta käytöstä ja hallussapidosta ei rangaista Saksa: Berliinissä, Bremenissä, Hampurissa, Baden-Wurttembergin osavaltiossa, Baijerin osavaltiossa, Hessenin osavaltiossa, Saarlandin osavaltiossa, Schleswig-Holsteinin osavaltiossa ja Baden-Wurttembergin osavaltiossa kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käyttö ja hallussapito (maksimissaan 30 grammaa Schleswig-Holsteinissa ja Hessenissä, 6-10 grammaa muissa edellä mainituissa paikoissa) on dekriminalisoitu Slovenia: Kannabiksen käyttö ja pienien määrien hallussapito/osto ei ole rikos Sveitsi: Kannabiksen käyttö on kielletty laissa, mutta käytännössä siitä ei rangaista kovin helposti. Sveitsissä kannabiksen jakelu on sallittu. Myös pienimuotoinen kannabiksen kasvattaminen omaan käyttöön on sallittua, mutta isoihin farmeihin suhtaudutaan kielteisesti Tšekki: Kannabiksen myyminen on kiellettyä, mutta pienen määrän hallussapito ja käyttö ovat sallittuja. Viranomaisilla ei ole oikeutta antaa sanktioita käytöstä. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut lainsäädännön epämääräisyys, sillä lainsäädännön tarkoittamaa pientä määrää ei ole tarkkarajaisesti määritelty Viro: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käytöstä ja hallussapidosta ei rangaista, mikäli siihen ei liity mitään muuta rikollisuutta. |
Henri Hokka Lappeenranta |
#10612.03.2007 16:04jäi huomaamatta taas että tuo oli jo kirjoitettu tuonne:) mutta,LEGALIZE!! |
Rasmus Rajasalo Helsinki |
#10715.03.2007 14:52VOI VITTU HERÄTKÄÄ!! Suutuin kun oikein luin tätä adressia, olisiko se kivaan kun 10-16 vuotiaat kakarat polttaisivat kannabista välituntisin ja menisi tunnille. Mielummin vaikka nuuska lailliseksi! STNA! Jukka Morkkis (Pori, 12.2.2007 22:33) Aika harva aloittaa tupakoinnin tai/ja alkoholin juomisen 10 vuotiaana. Tosiaan nuuskahan se kaikista terveellisintä on. Nuuskaa kaikille ilmaisiksi, olisihan se hyvä idea, että nuo 10-16 vuotiaat käyttäisivät nuuskaa. Voit tehdä siitä vaikka adressin. Näillä sivuilla se onnistuu. |
- - - |
#10815.03.2007 19:08"Suutuin kun oikein luin tätä adressia, olisiko se kivaan kun 10-16 vuotiaat kakarat polttaisivat kannabista välituntisin ja menisi tunnille. Mielummin vaikka nuuska lailliseksi! STNA!" Niin, lapsethan juo viinaa välituntisin, niinkö? |
aatee jeah kuopio |
#10916.03.2007 23:00jeah, lailliseks vaan... |
Jan-Patrick Bollström Tampere |
#11017.03.2007 22:10Kannabis ei aiheuta muutakuin psykologista riippuvuutta, THC:n varastoitumista aivoihin ei olla todistettu millään tavalla vaaralliseksi ja ainut uhka olisi siis psykologiset sairaudet (skitsofrenia jne.), joita voitaisiin vähentää esimerkiksi 'kahviloissa' pyydettävät terveystarkastuspassit (?) tai jotain... |
- - - |
#11118.03.2007 01:08"Kannabis ei aiheuta muutakuin psykologista riippuvuutta, THC:n varastoitumista aivoihin ei olla todistettu millään tavalla vaaralliseksi ja ainut uhka olisi siis psykologiset sairaudet (skitsofrenia jne.), joita voitaisiin vähentää esimerkiksi 'kahviloissa' pyydettävät terveystarkastuspassit (?) tai jotain..." Tuo ns. terveystarkastuspassi voisi olla hyvä varokeino; se olisi käyttäjien omaksi parhaaksi joka tapauksessa. Coffee-barien ikäraja tulisi olla ehdottomasti K-18, kun kannabis kuten alkoholikaan, ei sovi lapsille. Outoa, miten jotkut ihmiset suhtautuvat kannabiksen dekriminalisointiin kuitenkin niin negatiivisesti. Kannabiksen laillistaminen olisi kaikkien kannalta hyödyllistä; * Kuvitellaan skenaario, jossa kannabista myydään tiukkaan valvotussa coffee-shopeissa. Koska kannabis on verotettu ja hyvin valvottu, valtio saa lisää tuloja käyttöön julkisiin palveluihin, eivätkä rahat päädy järjestäytyneen rikollisuuden haltuun. * Kannabiksen laillistaminen estää ns. 'porttihuumeutumisen.' Koska kannabis on mieto verrattuna todella vaarallisiin huumeisiin (mm. heroiini ja PCP)käyttäjä saattaa kannabista kokeiltuaan kuvitella että muutkaan aineet eivät ole kai sitten vaarallisempia kuin kannabiskaan, koska yksipuolisessa huuemvalituksessa kaikki huumeet on niputettu saman nimikkeen alle. Tämän vaikutukset on huomattu Hollannissa; kyselyjen ja tutkintojen mukaan kannabiksen laillistaminen laski huomattavasti,kyselyjen ja tutkintojen perusteella, kovien huumeiden käyttäjien määrän alemmas. * Kannabis on terveellisempi vaihtoehto alkoholille tai tupakalla. Mikään terveystuote se ei silti ole, vaikkakin sillä on lukuisia lääketieteellisiä käyttötarkoituksia, esimerkiksi lieventämään syöpäpotilaiden pahoinvointia sekä masennuslääkkeenä. Hampun potentiaalia kuituna ja mahdollisesti jopa myös tulevaisuuden ekologisena polttoaineena tulisi myös tutkia myös enemmän. Hamppu on C4-kasvi, (muita C4-kasevja mm. maissi ja sokeriruoko) joten se sitoo hiilidioksidia (hiilidioksidi on yksi tärkeimmistä ilmastonmuutosta aiheuttavista kaasuista.) ilmasta noin 4 x tehokkaammin mitä sama määrä puustoa keskimäärin, sekä hamppu tuottaa suuremman sadon, esimerkiksi paperia varten, mitä sama hehtaarimäärä puustoa. Kannabiksen laillistaminen siten ratkaisisi helposti muutamia yhteiskunnallisia ongelmia. Valitettavasti, jotkut ihmiset eivät suostu edes yrittämään tutustua aiheeseen yhtään tarkemmin, vaan toteavat yksitotisesti "kannabis on huume ja piste." On ikävää, ettei Suomessa kyetä puhumaan aiheesta tarpeeksi laajasti. Tämä adressi siten on tärkeä tälle asialle, ja tämän adressin avulla voimme kyetä vaikuttamaan tulevan eduskunnan lakipäätökseen ja järkeistämään päihdepolitiikan kannabiksen osalta. Kiitos lämpimästi jos luit tämän, allekirjoittanut kiittää teitä. - Matti - Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Cannabis_(drug) http://hemp.net/ http://www.votehemp.com/ http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?a=1219&id=9192 http://www.hemp.co.uk/ http://en.wikipedia.org/wiki/Hemp http://www.hempnation.com/ |
- - - |
#11218.03.2007 01:09Pahoittelen kirjoitusvirheideni määrää. |
Eveliina Söderström Turku |
#11318.03.2007 11:05Kuules,ei se tule. Huumenkäyttäjät on perseestä! |
Tapio Peltonen Turku |
#11418.03.2007 13:14Edelliselle kommentoijalle: Olivat "huumeiden" käyttäjät sitten "perseestä" eli eivät, kannabiksen laittomuudesta ei ole hyötyä kenellekään muille kuin laittomien huumeiden salakuljettajille ja kauppiaille. |
Janne Suhonen Kouvola |
#11518.03.2007 14:35Tuossa joku mainitsi, että thc varastoituisi aivoihin ja kannabis aiheuttaisi skitsofreniaa, näin ei ole. Ainoastaan thc:n hajoamistuotteet jäävät kehoon pidemmäksi aikaa, sillä ne ovat rasvaliukoisia. Kannabis ja sen vaikuttavat aineet eivät aiheuta skitsofreniaa, ainoastaan nopeuttavat sen puhkeamista sille valmiiksi alttiilla yksilöillä. |
markus saunamaa ähtäri |
#11618.03.2007 22:17No jösse onpa adressi...täytyy singeerata |
hessu kesä hellsinki |
#11719.03.2007 19:27hah! kaikki kommentit lukeneena pakko kysyä että miks nää kaikki ns,idioottivastaukset tulee niiltä ketkä vastustaa tätä hommaa ? luulis et me "pilvenpolttajat" oltas niitä juntteja ketkä ei osaa kaiken sen vaarallisuuden ja haitallisuuden takia keskustella asiallisesti ?!?! näin se vaan ei ole ! iso joo multa tähän hommaan! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
19.03.2007 23:27- Poiston ajankohta: 29.10.2010
- Poistamisen syy:
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
19.03.2007 23:32- Poiston ajankohta: 29.10.2010
- Poistamisen syy:
Janne Sova Helsinki |
#12020.03.2007 12:06Morpheys xXx taitaa olla hiukan vajaa kaveri... Eiköhän nuo kytät ota jo nykysin tien päällä ratsioissa syljestä huumetestejä... En ala tässä kummemmin kommentoimaan, paitsi että oli se laillista tai ei ni tötsyttelen jokatapauksessa. Olishan se hienoa jos se olis laillista... |
Janne Suhonen Kouvola |
#12120.03.2007 15:48Morpheys xXx, HAHA. "En tartte mitään tietoa kuinka vaarallinen joku aine on kun sanoohan sen jo järkikin että EI" Vittu miten idioottimainen asenne. Järki saattaa sanoa aika montaakin asiaa, mutta olekto varma, että järkesi aina sanoo oikein. Sanot, että järkesi sanoo jo kuinka paha kannabis on, vaikka et ole juttujesi perusteella ottanut asiasta paskan vertaa selvää. Edessäsi on tutkimustuloksia ja muita todisteita kannabiksen vaarattomuudesta, mutta kuitenkin kieltäydyt lukemasta niitä, koska "olen oikeassa, edes tiede ei ole mitään verrattuna minun tietoihini". Hienoa, aivan helvetin hienoa. Tuohon tokaan viestiisi, kannabis ei aiheuta läheskään yhtä paljon vaaratilanteita ym. liikenteessä kuin alkoholi. Ja jokuhan tuossa sanoikin, että poliisit jo nykyään ottavat sylkitestejä liikenteessä. Sitäpaitsi, niissä paikoissa joissa kannabis on laillistettu ei ole tietääkseni tullut ongelmaa sen kanssa että ihmiset ajaisivat pilvessä ja sen takia sattuisi onnettomuuksia ym. Ja miksi ihmeessä työpaikoilla mitään virtsanäytteitä tarvitsisi ottaa sen takia että ihmiset olisivat pilvessä töissä, eiväthän ihmiset nykyäänkään tule kännissä kouluun. Ja tutkitaanko päihteettömissä tilaisuuksissa esim. ihmisten juomapullot, etteivät ne vaan sisällä alkoholia? Vaikka tutkittaisiinkin, niin ei tämän kanssa ole mitään ongelmaa tullut. Kerro vain, että mitä niitä "aukkoja" vielä on, ehkä niitä on, mutta ne kannabiksen tuomat negatiiviset asiat ovat kuitenkin paljon pienempiä kuin alkoholin tai tupakan. |
Janne Suhonen Kouvola |
#12220.03.2007 15:50Ääh, kännissä töihin* |
- - - |
#12320.03.2007 17:36"Parahin "-- --" mikälie, mun ei varmaan hirveesti tarvii perustua johonki kannabikseen yms. mihinkään muuhunka huumeeseen tajutakseni et se ei edistä asioita millään tavalla ja kaikinpuolin järkevintä olis pitää se edelleen laittomana." - Perustele väitteesi. Minulla on tämän- ja viime vuosisadan puolelta, lukuisia eri tutkimuksentuloksia kannabiksen haitoista, sekä hyödyistä. Niitä voit halutessasi etsiä kirjastosta tai internetistä. Minulla on myös esimerkkinä ainakin 11 Euroopan maata, jossa kannabiksen käytön ja kasvatuksen rankaisemisesta on luovuttu, positiivisin seurauksin. Mitä sinulla on? Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla perusteluja kriminalisoinnin jatkamiseksi. "Sini Saustamo ehkä en puhu kovin "siveellisesti" mut sanon asiani niinku se on enkä jaksa kaunistella tälläst asiaa koska sehän nyt olis aika turhaa, kiitos." - Kykenethän keskustelemaan asiallisesti ilman toisten ihmisten loukkaamista. Kykenetkö? "Nicholas Stewart satun olemaan yli 18 vuotias henkilö ja tietääkseni aivan normaali, ja niinku sanoin ni ei tarvii lukee mtn tutkielmia ja raportteja jostain huumeen vaarallisuudesta yms. koska sen nyt sanoo jo järkikin et EI" Jos et lue tutkielmia tai raportteja, sinun on siinä tapauksessa täysin turhaa tulla valistamaan meitä tuolla 'informaatiollasi.' Se ei johda mihinkään, ei etenkään realistiseen kannanottoon aiheesta. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
26.03.2007 10:57- Poiston ajankohta: 29.10.2010
- Poistamisen syy:
- - - |
#12526.03.2007 23:55"monen asian voi korjata mut ilmeisesti ei asennevammaa, eli mitäköhän teijän kans pitäis tehdä" Asennevamma? Omistamme järkevän ja täyteen johdonmukaiseen logiikkaan perustuvan mielipiteen kannabiksen dekriminalisoinnin tuomista eduista, ja olemme siten asennevammaisia? Tässä taas huomataan miten et osaa taaskaan perustella argumenttejasi. "jos aineen kanssa olis joku ongelma ni ehkä sitä ei olis koskaan kielletty, mut tehkää mitä tykkäätte ku niin hyvin näytätte kaiken tietävän :D:D" Alkoholi oli 1900-luvun alussa laitonta myös Suomessa. Ainoa syy, miksi alkoholi, maailman viidenneksi (!) vaarallisin huume, on Suomessa laillista on se, että tällä aineella on niin pitkät kulttuurilliset juuret, että sen kriminalisointi aiheuttaisi Suomessa saman ilmiön mitä 1900-luvun alussa. Puhut jatkuvasti alkoholin puolesta. Kerrohan, miksi? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkk...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonHaljastennokkaa ei saa myydä
Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 3. maaliskuuta päättänyt lisätä Haljastennokan asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelmaan. Julkisluontoisessa käytössä ollut Haljastennokka muuttuisi asemakaavoituksessa yksityisalueeksi. Jos Haljastennokan tontti muuttuu kaavanmuutoksessa asuintontiksi, tällöin julkinen pääsy huvilalle estyy. Kaavamuutoksen kohde on lähellä kuntakeskusta, aivan Lempäälän kanavan suulla. Sinne pääsee kävellen, autolla ja jopa bussilla. Tällaista lähivirkitys/majoituspaik...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1763 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19856 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
407 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
207 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2832 Luotu: 05.05.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
937 Luotu: 13.12.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
102 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
379 Luotu: 01.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
90 Luotu: 13.04.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
90 Luotu: 08.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
84 Luotu: 13.04.2025
Papinjärventien kunnostus ja Papinjärvelle laituri
144 Luotu: 03.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
77 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
560 Luotu: 22.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1814 Luotu: 18.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
35 Luotu: 12.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
768 Luotu: 28.01.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
977 Luotu: 10.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.