Siihen nähden, kuinka marginaalisena ilmiönä monet pyöräilyä pitävät, tuntuu se herättävän melko väkeviä tunteita. Monilla kommentoijilla on ehkä jo pidemmän aikaa ollut jotain pyöräilijöitä vastaan, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kiukku suuntautuu kyllä hieman väärään paikkaan.

On nimittäin niin, että sen paremmin lehmuksien poisto kuin raitiovaunupysäkkien sijainnin muuttaminenkaan ei johdu Mechelininkadulle tulevista pyöräteistä. Asia selviää mm. liikennesuunnittelupäällikkö Ville Lehmuskosken kirjoituksesta
http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Py%C3%B6r%C3%A4ilyn+lis%C3%A4%C3%A4minen+edellytt%C3%A4%C3%A4+sujuvia+v%C3%A4yli%C3%A4/a1359436563331

Pyöräily tuskin on muutenkaan ollut Mechelininkadun suurimpia ongelmia tähänkään asti. Toki ongelmien olemassaolo riippuu tarkastelunäkökulmasta. Jos ajatellaan liikenteessä olijoiden selvää enemmistöä, jalankulkijoita, niin heidän näkökulmastaan Mechelininkadun suurin ongelma on ehdottomasti jalkakäytäville pysäköidyt autot. Tämä ilmiö on kovin helsinkiläinen ja suomalainen. Vai onko kukaan kommentoijista törmännyt vastaavaan ilmiöön muualla Länsi-Euroopassa? Jos ei ole vähään aikaan tullut kävelleeksi Mechelininkadulla, voi alla olevasta linkistä ladata muutaman valokuvan. http://rapidshare.com/files/2949816834/M.rar

#142: Keijo - Vihreän pyöräilijän taakka 

 Pyörätiet ovat kuin energiansäästölamput, jotka maailman kaikkien asioiden joukossa ovat myös aika marginaalinen, mutta jotka lanseerattiin EU:ssa niin, että se herätti hyvin voimakkaita tunteita ja kiivasta keskustelua. Nyt kun sopimattomat valaisimet on kodeissa vaihdettu ja kirkkojen antiikkiset kruunutkin saatu varustetuksi kalsein loisteputkilampuin odotellaan tietoa siitä, millainen notkahdus Euroopan kokonassähkönkulutuksessa ja hiilidioksidipäästöissä operaation seurauksena tapahtui, mutta sitä ei ehdittäne selvittää ennenkuin kansa on siirtynyt ledeihin.

Mechelininkadulla ärtymystä aiheuttaa se, että vossikka-aikaan suunniteltuun katutilaan tungetaan koko ajan jotain lisää, lisää autoja ja lisää kaistoja, ja kun jotain sitten vähennetään, se otetaan pois kadunvarren asukkailta. Iltapysäköinnin poistuminen kadulta on yksistään iso kiusa monille, kun alueella käydään kovaa skabaa parkkipaikoista. Pitkältä matkalta poistettiin bussipysäkit ja nyt poistetaan kadun vilkkain ratikkapysäkkikin. Jalkakäytäviäkin kavennetaan. Ja sitten ankeutetaan vielä miljöötä kaatamalla lehmukset. Aikaisemmin Helsingissä ei vanhaa lehmuskujaa ole kaadettu kerralla ennenkuin pari vuotta sitten Kaivopuistossa. Onko tässä siis tapahtunut periaatteellinen suunnanmuutos, jolle voin kuvitella hyviä perusteita tehokkuus-kustannus -linjalta, ja varmasti joku puustonhoidollinenkin löytyy: kasvualusta voidaan parantaa kerralla ja puista tulee samanpituisia ja tasalaatuisia. Katsokaa vaikka, miten nättejä tasalaatuiset talousmetsätkin ovat.

Muilla kuormitetuilla kaduilla kuten Mannerheimintiellä tai Runskilla punaiset pyörätiet on helpompi nähdä vain piristävänä ympäristötaiteena, kun niillä on bussi- ja ratikkaliikennettä ja pysäkkejä vaikka muille jakaa.

On aika naiivia sanoa, että miksi ette luovu autosta niin ette tarvitse parkkipaikkaa tai miksi ette vaihda joukkoliikenteen vaikeutessa pyörään, kun kadulle kerran saadaan erinomaiset pyörätiet. Ensinnäkään kaikki eivät koskaan pysty liikkumaan pyörällä, eikä kukaan aina ainoastaan pyörällä, eikä autoilun mukaiseksi tehtyä yhteiskuntarakennetta muuteta muutamassa vuodessa. Vähempiautoiseen kaupunkiin pääseminen edellyttää kilpailukykyistä joukkoliikennettä. Kööpenhaminassa, joka aina mainitaan esimerkkinä pyöräilykaupungista, tämä on tajuttu ja Tukholmassakin on melko toimiva julkinen liikenne.