KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
H Vieras |
#579 Yksi kokemus24.01.2011 21:13Itsellä on kokemus Kanervon toiminnasta n. muutaman vuoden takaa, kun Tampereen Tammelassa oli vapaana kissa pentuineen ratapihalla. Ilmoitin asiasta Kanervolle, joka ei oikein tiennyt kenelle minun olisi pitänyt asiasta ilmoittaa, kertoi vaan, että kaupungilla on joku mies, jonka pitäisi loukuttaa, kun villikissat kuulemma kuuluvat kaupungille. Kaivoin puhelinluettelosta miehen numeron, puheluuni ei kuitenkaan koskaan vastattu, eikä soitettu takaisin. Kanervo myös KÄSKI minun käydä ostamassa kissoille ruokaa ja KÄSKI käydä kissat ruokkimassa, viemässä vettä ja vaihtamassa vedet. Olin juuri lähdössä viikonlopuksi reissuun, mutta tätä hän ei halunnut ymmärtää, vaan kyseli vaan ,että mihin olen menossa ja onko menoni niin tärkeää. Kanervo kysyi ainoastaan ikäni (silloin 30v) ja sen kerrottuani, kysyi, voinko ottaa kissat kotiini. Tässä vaiheessa kerroin, että minulla on kotona kolme kissaa, joten se ei millään onnistu. Tämänkin vuoksihan juuri asiasta ilmoitin! Keskustelun loppuun Kanervo sitten tokaisi, että Pirjohan niitä on tykännyt loukutella, että sinne kai se on hänen sitten soitettava. Tämä siis sen jälkeen, kun minä, tuntematon, en muutaman minuutin puhelun perusteella suostunut hänen juoksutytökseen. Kävin kuitenkin puhelun jälkeen katsomassa, olisiko kissat mahdollista saada kiinni, mutta en päässyt ratapihalle sisään ja em syistä ei ollut ketään, kuka minut sinne olisi päästänytkään, kun ei oikeaa tahoa Kanervon kautta löytynyt. Tien viereen en uskaltunut ruokaa jättää, koska pelkäsin, että se houkuttelee kissat tielle. Myöhemmin alkuviikosta käydessäni katsomassa kissoja ei näkynyt, mutta Tamperelaisesta helpotuksekseni luin, että kissat oli ilmeisesti saatu talteen.:) Muistan miettineeni, että olipas aikas töykeä ja auttamishaluton/osaamaton täti, mutta nyt lueskeltuani muiden kirjoituksia, en ole niinkään tyrmistynyt. En muista, soitinko silloin vielä itse sinulle, vai jäikö asia kiireen vuoksi vain mietinnän tasolle, mutta muistan sen epävarman olon, joka puhelun jälkeen jäi, että meniköhän asia nyt mitenkään perille ja oikeaan osoitteeseen. Kokemustani saa käyttää esimerkkinä, mikäli siitä hyötyä on tässä taistelussa kissojen ja ihmistenkin oikeudenmukaisen kohtelun puolesta! Sukunimeäni en kuitenkaan halua julkiseksi. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#580 Re: Yksi kokemus2011-01-24 23:26:54Kuvailemasi kokemuksesi kuulostaa kovin tutulta. Sinä toimit aivan oikein ja vastuullisesti mutta taho jolle soitit ei toiminut yhtä vastuullisesti tuossa tilanteessa. Kyllä hänen jo sen yli 30v. kokemuksella pitää tietää nämä kuviot ja tahot miten toimitaan, ja ihan jo asemansa velvoittaa! Ainoa oikea vastaus Kanervolta sinulle OLISI ollut tuossa tilanteessa: Kiitos kun soitit ja ilmoitit! Selvitämme tilanteen ja hoidamme kissat sieltä pois, turvaan. Voitte olla huoletta ja kiitos vielä kun ilmoititte. Oli häneltä täysin väärin sälyttää vastuuta sinulle niistä löytyneistä kissoista, väärin oli pompottaa sinua. Mutta se on hänen tapansa toimia ja tällaisen "käyntikortin" hän antaa itsestään yhdistyksen edustajana niille ihmisille, jotka ottavat häneen yhteyttä. Ja varsin törkeää oli udella henkilökohtaisia menojasi tai elämääsi, ne ei kuuluneet hänelle pätkääkään tuossa tilanteessa, jossa kyse oli löytyneistä kissoista eikä sinun elämästäsi!!! Uskomattoman härskiä oli tunkeutua asioihisi ja alkaa laittaa menojasi tärkeysjärjestykseen. Tosi kurjaa, että jouduit kokemaan tuon, mutta yhdistyksessä toimii kuitenkin todellisia kissojen auttajia jotka toimivat toisin, asiallisesti ja vastuullisesti, myös löytökissojen ilmoittajiakin kohtaan. Kanervon mainitsema Pirjo on on Pirjo Peltoniemi, yksi näistä asiallisista ja vastuullisista henkilöistä. Ja Pirjohan on asettunut puheenjohtajaehdokkaaksi, joka ystävällisellä asenteellaan ja omistautumisellaan tehtäväänsä parantaisi yhdistyksen profiilia, joka on vuosien saatossa tahraantunut ja pahasti pinttynyt.
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18081 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4283 Luotu: 30.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
302 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
289 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
284 Luotu: 22.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13420 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2691 Luotu: 13.01.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14891 Luotu: 20.10.2022
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
69 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4775 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1460 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1371 Luotu: 08.05.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
439 Luotu: 13.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10987 Luotu: 13.12.2020
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
40 Luotu: 23.09.2024
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
455 Luotu: 28.08.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
559 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
781 Luotu: 13.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
66 Luotu: 28.06.2024