#22: - yksi monista kiusatuista 22 

 

hei, kuulostaa tutulta ja minä olen ollut 11vuotta työpaikkakiusattu ja kertonut aina ajoissa esimiehille kiusaamisesta ja ottanut yhteyttä työsuojeluun kunnassani sekä pyytänyt kiusaajia lopttamaan jne. Kaikki keinot on kokeiltu, mutta apua en ole saanut. Kaikki neuvottelut on käty kolmikanta yms. Tulos että minä uuvuin ja olen nyt eläkkeellä 52 vuotiaana masennuksen takia, koska kiusaajat kieltävät aina kaikki ihan pokkana ja minä sitten olen heidän mielestään luulosairas/tai käsittänyt kaiken väärin, mutta itse tiedän mitä olen kokenut ja ne on tosia. Harmi vaan kun vain yksi tuli todistamaan ja hänkin uskalsi tulla siksi, kun ei ollu enään siellä töissä. Auttoiko se että oli todistaja esimiehille? Ei auttanut, mutta kiitos hänelle rohkeudesta, koska kovin moni ei tule todistamaan kiusaamispelon vuoksi. Kiusaajat oli noin pari kuukautta hissukseen, mutta sitten alkoi kosto toimet ja tiimin esimieskin mukana. Esimies kertoi valheita koko toimiston päällikölle ja minua ei uskottu sekä olin yksin ja eristetyksi muista/asioista joita ei kerrottu minulle. Aloin sairastelemaan kun en enään jaksanut ja kehoni ei jaksanut, sitten menin työterveyshuoltoon masennuksen/uupumuksen vuoksi. Minulle tehtiin kaikenlaisia muisti-yms. testejä ja lääkäri kirjoitti pitkän sairaslomat ja eläkkeelle lausunnon. Minä kyllä itse pyysin eläkkeelle pääsyä, koska en jaksa enään työelämässä. Voin kertoa että kotona olen todella onnellinen perheeni kanssa! Jos olisin saanut terveemmän työyhteisön , niin olisin vieläkin töissä, mutta lukuisista työpaikkahakemuksista, joita tein en päässyt yhteenkään, koska olin yli 40vuotias eli liian vanha mihinkään hakemaani uuteen työpaikkaan, siis eli ei ole helppo saada työpaikkaa. Jotkut sanoi että vaihda työpaikkaa, mutta ei se ole niin helppoa! Olin aluksi katkera kun joudun kiusatuksi, mutta aika nopeasti halusin sen unohtaa ja nyt nautin eläkepäivistä ja olen onnellinen vaikka eläke on pieni, mutta, raha ei ole minulle enään tärkeää, vaan luonnossa liikkuminen ja siitä nauttiminen eri vuoden aikojen mukaan ja se ei maksa mitään se on ilmaista sekä perheen/ystävien kanssa harrastaminen. Voimia kaikille kiusatuille ja toivottavasti pääsette eläkkeelle ja voitte unohtaa sairaat työyhteisöt, niin kuin minäkin teen ja ajattelen että kiusaajat ne vasta sairaita ovat ja onneksi minun ei tarvitse olla samanlainen. Kokoajan ne muistot menee etäämmälle, onneksi ja en tarvitse lääkitystä masennukseen, jota liian herkästi lääkärit tarjoaa.

#28: Työpaikkakiusattu naisvaltaisella alalla - Re: yksi monista kiusatuista 22

Onnittelut, että uskalsit hypätä tyhjän päälle! Olen ollut nykyisessä työpaikassani reilut neljä vuotta. Nyt olen ollut muutaman viikon sairaslomalla diagnoosina toistuva keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuus. Kiusaamiseni alkoi vähitellen ja hyvin pian aloittamiseni jälkeen. Aluksi en edes tajunnut, että kysymyksessä on kiusaaminen; oli vain jostain syystä ahdistava olo, joka kasvoi vuosien myötä. Kiusaajana on esimeiheni, joka on myös yrityksen toimitusjohataja ja suurin osakas. Henkilökuntaa on kymmenen henkeä, luottamusmiestä ei ole.

Aluksi luulin, että minussa on jotain vikaa ja tunsin syyllisyyttä, en vain tiennyt mistä minun piti syyllisyyttä tuntea. Ajan kuluessa sain ilmapiiriä tunnustelemalla ja keskustelujen kautta pidempään yrityksessä olleiden kanssa tietää, että esimehelläni on kautta aikojen ollut aina joku silmätikkunaan. Kaksi aikaisempaa työntekijää paikaltani oli saanut burn outin ja pari muuta esimies oli saanut käytöksellään savustettua ulos. Sain myös tietää, että minä todellakin olen esimeheni "erityistarkkailun alla". Syytä en tiedä. Työni olen kyllä hoitanut ja ajoissa töihin tullut. Muistan haikeudella "edellistä" elämääni, kun töihin meno tuntui vielä kivalta ja sai tehdä töitä normaalissa työyhteisössä.

Jo vuosi sitten minulle suositeltiin lääkärillä sairauslomaa psyykkisten oireiden vuoksi. Myös fyysiä vaivoja on ollut, mm. pahoja migreenikohtauksia. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin vuosi sitten. En uskaltanut jäädä kuitenkaan sairauslomall. Viimeisen vuoden aikana aloin toivoa sairastuvani vakavasti, jotta voisin jäädä pois töistä. Kuoleman jatukset alkoivat olla pävittäisiä, sillä kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin pysymynen työpaikassani. Näiden mustien ajatusten vuoksi menin alkusyksystä työpsykologille, joka kiireesti pasitti minut psykiatrille. Lääkäri määräsi muutaman viikon sairauslomalle ja aloitin uudestaan mielalalääkkeet. Rauhoittavia lääkkeitä olen syönyt lähes kolme vuotta, sillä ahdistus kasvaa joskus liian suureksi kestää "selvin päin". Nyt, kun työhön paluu häämöttää edessä, ahdistus taas puristaa rintaa ja herään öisin miettimään ratkaisua. Jos uskaltaisin, sanoisin itseni irti - ja siitähän seuraa karenssi eikä pienipalkkaisella säästöjä ole kovin pitkäksi aikaa. Tiedän, että työpaikalla ei mikään muutu. Päinvastoin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, esimieheni keksii kyllä tavan kostaa sairauslomani. Olen epätoivoinen ja tulevaisuus pelottaa.