... Estäkää Henkinen Väkivalta Työpaikoilla, Työpaikkakiusaaminen ...

#28: Työpaikkakiusattu naisvaltaisella alalla - Re: yksi monista kiusatuista 22

Onnittelut, että uskalsit hypätä tyhjän päälle! Olen ollut nykyisessä työpaikassani reilut neljä vuotta. Nyt olen ollut muutaman viikon sairaslomalla diagnoosina toistuva keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuus. Kiusaamiseni alkoi vähitellen ja hyvin pian aloittamiseni jälkeen. Aluksi en edes tajunnut, että kysymyksessä on kiusaaminen; oli vain jostain syystä ahdistava olo, joka kasvoi vuosien myötä. Kiusaajana on esimeiheni, joka on myös yrityksen toimitusjohataja ja suurin osakas. Henkilökuntaa on kymmenen henkeä, luottamusmiestä ei ole.

Aluksi luulin, että minussa on jotain vikaa ja tunsin syyllisyyttä, en vain tiennyt mistä minun piti syyllisyyttä tuntea. Ajan kuluessa sain ilmapiiriä tunnustelemalla ja keskustelujen kautta pidempään yrityksessä olleiden kanssa tietää, että esimehelläni on kautta aikojen ollut aina joku silmätikkunaan. Kaksi aikaisempaa työntekijää paikaltani oli saanut burn outin ja pari muuta esimies oli saanut käytöksellään savustettua ulos. Sain myös tietää, että minä todellakin olen esimeheni "erityistarkkailun alla". Syytä en tiedä. Työni olen kyllä hoitanut ja ajoissa töihin tullut. Muistan haikeudella "edellistä" elämääni, kun töihin meno tuntui vielä kivalta ja sai tehdä töitä normaalissa työyhteisössä.

Jo vuosi sitten minulle suositeltiin lääkärillä sairauslomaa psyykkisten oireiden vuoksi. Myös fyysiä vaivoja on ollut, mm. pahoja migreenikohtauksia. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin vuosi sitten. En uskaltanut jäädä kuitenkaan sairauslomall. Viimeisen vuoden aikana aloin toivoa sairastuvani vakavasti, jotta voisin jäädä pois töistä. Kuoleman jatukset alkoivat olla pävittäisiä, sillä kuolemakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin pysymynen työpaikassani. Näiden mustien ajatusten vuoksi menin alkusyksystä työpsykologille, joka kiireesti pasitti minut psykiatrille. Lääkäri määräsi muutaman viikon sairauslomalle ja aloitin uudestaan mielalalääkkeet. Rauhoittavia lääkkeitä olen syönyt lähes kolme vuotta, sillä ahdistus kasvaa joskus liian suureksi kestää "selvin päin". Nyt, kun työhön paluu häämöttää edessä, ahdistus taas puristaa rintaa ja herään öisin miettimään ratkaisua. Jos uskaltaisin, sanoisin itseni irti - ja siitähän seuraa karenssi eikä pienipalkkaisella säästöjä ole kovin pitkäksi aikaa. Tiedän, että työpaikalla ei mikään muutu. Päinvastoin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, esimieheni keksii kyllä tavan kostaa sairauslomani. Olen epätoivoinen ja tulevaisuus pelottaa.