#3602: -  

Kommentoin omalla tavallaan tätä tyypillistä kirjoitusta (3602), jossa kirjoittaja toteaa, että "ei ole tarvinnu susia lähtä jahtaan aseen kanssa varta vasten".  Kun itse ei olla uhkatilanteessa, niin silloin ei kukaan muukaan voi olla uhkatilanteessa?  Onko tällainen kovin perusteltua ja analyyttista ajattelua, vai onko kysymyksessä sokeus  ja samalla äärimmäinen itsekkyys?  Pyytäisin kirjoittajaa  - ja muitakin - ajattelemaan asiaa syvällisemmin tältä kannalta.

Ymmärrän hyvin luonnonsuojelun - oikean ja tarpeeseen tulevan suojelun.  Varmaankin tekemistä riittää ilmastonsuojelussa, vesistöjen suojelussa jne.  Sademetsiä (ilmaston keuhkot ja eroosion este) tuhotaan surutta, kaivosteollisuus  (esim. Talvivaara) on tuhoamassa Oulujoen ja Vuoksen vesistöjä (puoli Suomea!), Raahessakin lirautellaan uraanivesiä puroon, Suomenlahtea saastutetaan  fosforilla Lugajoella enemmän kuin ovat  koko Suomen vastaavat  teollisuus-, yhdyskunta- ja maatalouspäästöt yhteensä, Amerikoissa (etelä ja pohjoinen) kasvatetaan lihakarjaa hormoneilla, antibiooteilla ja "räjäytystekniikalla" (räjähdysmäisen nopea painonnousu) kaupallisten intressien vuoksi (meillä Suomessa maailman eettisin tuotantoeläintalous), kaupunkien globaali hiilijalanjälki on 3/4 kokonaisuudesta (vastaava väestö 1/2) ja silti pyritään edistämään kaupungistumista (missä on vihreä luonnonsuojelu, joka pyrkii tätä urbanisaatiokehitystä suosimaan hinnalla millä hyvänsä?), turvetta ei voitaisi käyttää Suomessa lämmitykseen (tuodaan samaan aikaan enemmän saastuttavaa kivihiiltä - pitkät kuljetuskustannukset - maailman ääristä), ja samalla mm. Saksa, Japani ja ennen kaikkea Intia pukkaavat kivihiiltä uuniin ennätystahtia.  Käytetty turvesuo - riittävällä vesiensuojelulla toimiva - muuttuu käytön jälkeen hiilinieluksi, kun sinne istutetaan metsää, jota muutoinkaan ei Suomessa  kansainvälisten ilmastosopimusten (Durban) mukaan katsota tosiasioita vastaavasti hiilinieluksi todellisen kasvun ollessa isompaa kuin laskennallinen ja päästöoikeuksissa hyvitettävä kasvu.

Adressin teemaan palatakseni pihasusien suojelupyrkimys toimii tavoitettaan vastaan, pyritään edesauttamaan eläinlajia, mutta tehdään sille enemmän hallaa asenteita kärjistämällä (ihmisten itsepuolustustarve ei poistu! jopa kirjoittaja 3602 suorastaan pilkkaa "paniikkiin ei ole tarvetta", kirjoittajan kommentti: minkä cityn ytimestä tämä syvällinen ajatus on lausuttu); toinen halla on eläinlajin käyttäytymisen muutoksella (ei vihollista vastoin luonnon lakeja!), jossa kehityskulussa villisusi väistyy ja populaatio muuttuu ajan oloon roskisdyykkarisusiksi, sillä ihminenhän  on niin saastuttava laji, että ruokaa kyllä löytyy läheltä kaatopaikoilta ja "mäkkäreiden" nurkilta ihan riittämiin. Tätäkö halutaan?  Onko vieraannuttu oikeasta luonnosta?

Olisi hyvä, jos asiasta pystyisi muodostamaan kokonaisnäkemystä (opinkappaleiden, dogmien ja uskonnon sijasta) ja suuntaamaan energiaa tarpeelliseen luonnonsuojeluun, jossa kysymyksessä on todellinen hätä ja suojelijoita tarvitaan.  Vai ollaanko niin mukavuudenhaluisia, että tyydytetään omatunto näennäissuojelulla ja jätetään olennaiset asiat oman onnensa nojaan?

Olisi kyllä hyvä, jos pystyttäisiin näkemään ortodoksisten teorioiden ohi käytännön tasolle, parempi luonnon kannalta positiivisesti vaikuttavat kompromissit ja neuvottelut  kuin yksityiskohtiin ulottuva ehdottomuus, joiden asianajajia kyllä riittää (tämäkin palsta sen todistaa), toivottavasti enemmistö luonnonsuojelijoista (johon olen lukenut itseni yli 40 vuotta)ymmärtäisi keskittyä olennaiseen ja vaikuttavaan suojeluun.

Mikä on siis se vaikutin, että täysin paikalliseen pihasusikysymykseen löytyy kompetenssia ja vaikutushalua pääasiassa kaupungeista ja jopa satojen kilometrien päästä, mutta olennaisiin valtakunnallisiin ja globaaleihin suojelukysymyksiin - joiden vaikutuspiirissä ja asianosaisia ovat myös kaupunkilaiset ja kaikki "pallon matkustajat", ei tunnu olevan mitään otetta armon vuonna 2012 maassa, jossa ympäristöministerin salkku on luonnonsuojeluorientoituneella poliitikolla.