Suomi, hyvinvointi valtioko. Minua kiusattiin seiskaluokalla 80- luvulla kun muutimme kaupungista toiseen. Suuri koulu pienessä kunnassa osottautui melkopian sisäänpäin kääntyneeltä. Minua alettiin kiusaamaan pelkästään siksi että olin asunut kaupungissa. En tuntenut ketään enkä seiskalla saanut kavereita. Musiikkiopisto , kuoro ja ystävät jäivät vanhaan kaupunkiin. Vanhemmat ryyppäsivät aikalailla siihenaikaan ja koulussa alettiin tönimään. 9Luokan pojat ottivat oikein silmätikukseen ja sain haluamattani haukkumanimen. Koko koulu oli kimpussani lukuun ottamatta joitakin oppilaita joista osasta tuli myöhemmin ystäviäni. Kiusaaminen oli niin henkistä kuin fyysistäkin. 7-Luokan tyttöä ringissä paiskoneet usein viisi isoa poikaa sai aikaan melkosen suuret vammat, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Välitunnilla tuli usein uhkailuja koulunjälkeen tapahtuvasta hakkaamisesta. Luultavasti joku puhui perättömiä juttuja minusta koulun kovisjengille koska itse en kertonut kellekkään mitään, en puhunut juuri mitään. Olin hiljaa ja eleetön.Päätin että käyn koulua vaikka minut tapettaisiin koulumatkalla. Jääpallosta kun tuli nenään ja vedet silmiin pelkästään kivusta,vei joku tuntematon minut opopn luo joka hoiti koulukiusaus juttuja myös. Tämä silloin tuntematon tyttö kertoi minun puolesta millaista elämäni on ollut koulussa kaksi kuukautta. Opo totesi vain ettei mahda tilanteelle mitään? Sillä hetkellä ajattelin että toivottavasti tuon ukon elämä on hirveää. Kiersin koulusta kotiin kilometri kaupalla peläten mopojengiä. Pyörä oli aina rikottu ja kotiin melkein viisikilometria. Poika jengin lisäksi kiusaamista oli muiltakin joka päivä. On viety poikien vessaan ja uhattu vaikka millä. Kerr an kysyin miksi? Potkittu, hakattu yms. vaatteita sotkettu ym s. Yksi perjantai ruokapöydässä vanhemmat riiteli, taas. Iskin haarukan pöytään pystyyn. Sain hirveät huudot. Totesin vain että menen nyt tappamaan itseni. Kukaan ei tullut perääni. Olin myöhään ulkona metsässä. En tappanut itseäni. päätin käydä koulua . Päätin etten ikinä itke. Kiusaaminen loppui . 18 vuotiaana olin baarissa parin pojan kanssa. muutama vanha kiusaaja sattui paikalle. otin asian puheeksi. Poikia alkoi pelottamaan. Osat olivat kääntyneet.Se riitti minulle. Anteeksi kuului jonkun suusta.Minu sta kasvoi taisteilija luonne. Jotain hyvää jos etsin tästä , en pelkää ihmisiä, niitä ylimielisiä työpaikan ilkeilijöitäkään.pelkään kyllä omaa suorasanaisuuttani. Olen toisinaan liiankin vahva. Ihmettelen perusopetusta . Jotkut asiat eivät etene koskaan. Miettikää. Koko koulu kimpussa , koko seiskaluokan. Ei ystäviä samassa kaupungissa. Vanhemmat eivät reakoineet ja koulun Opo ei halunnut puuttua koko asiaan. Ysiluokalla olin jo saanut kavereita. Vielä joku urpo yritti nimitellä. Sanoin aina takaisin ja as ia jäi siihen. Osanotto adressin aloittaneelle. Voisi olla että minuakaan ei enää olisi jos olisin antanut periksi. En ole katkera mutta tosiaan sairastunut vahvuuteen. Menestynyt kohtalaisesti. Opettanut lapsille että kiusaaminen on typerää ja lopulta kertoo kiusaajan tyhmyydestä.

#235: opettajille sosiaalikasvatusta. kouluille poliisit? - kiusaajan naama ei unohdu koskaan.. 

 Mulle on käynyt vähän samalla tavalla. Paha sisu ja kovuus kasvaneet. Enää ei satuta oikeastaan mikään. Olen jollain tapaa kääntänyt kiusaamisen sellaiseksi "vittuuntumisenergiaksi", siinä on jopa jotain positiivistakin...