#38500: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Nyt kun vielä esität ne kohdat, missä se kritiikki on pielessä. Tässä tapauksessa on erittäin huonoa politiikkaa mennä professorin auktoriteetin taakse. Laitan tuyohon alle blogin kritisoimat kohdat, joita voit nyt sitten kritisoida:

Lähdeviite Prof. Don Browning & Elizabeth Marquardt (2006). Viite ei liity; viittaus epätarkka; viite ei tieteellinen; viitatut henkilöt ovat teologeja – eivät esimerkiksi sosiologeja, eikä heidän esittämänsä näkökantoja tai asiantuntemustasoa ole perusteltu tekstissä. Kirja, jossa tämä essee esiintyy, on eräänlainen amerikkalaisten kristilliskonservatiivien yritys koota näennäistieteellinen tiiliskivi, jotta voisivat (valheellisesti) väittää vastustavansa homoliittoja tiedemaailma takanaan.

Lähdeviite Frank Furstenberg et al (2003:48); viittaus harhaanjohtava, koska viitattu teksti ei tee vertailua samaa sukupuolta olevien avioliittojen ja eri sukupuolta olevien avioliittojen välillä, vaan vertailee heteroavioliittossa kasvaneita lapsia yksinhuoltajien ja kenties sosiaalihuollon kasvattamiin lapsiin. En ota kantaa väitteeseen biologisen vanhemmuuden mahdollisesta edusta, koska en ole evoluutiobiologian ja sosiologian tutkija. Puolimatka toki haluaa ottaa kantaa.

Lähdeviitteet Brown (2004), Manning et al (2004), McLanahan & Sandefur (1994); kuten yllä, ei liity käsiteltävään aiheeseen. Liittyisi, jos lakiesityksessä määrättäisiin lapset pakkohuostaanotettaviksi syntymästä lähtien. Näin ei nyt satu olemaan.

Lähdeviitteet Moore (2004) ja Manning & Lamb (2003); McLanahan & Donahue & Haskins (2005); Park 2003; Wilcox & Doherty & Fisher et al (2005); kuten yllä – viite ei liity siihen, mitä sillä yritetään todistaa, koska vertailu ei kohdistu Puolimatkan ilmaisemalla tavalla. Manning & Lamb vertailee adoptioperheiden avo- ja avioliittostatuksia, mikä ei taaskaan liity käsiteltävään aiheeseen (oikeus avioliittoon). Moore:n ei liity aiheesen myöskään mitenkään. Artikkeli löytyy sitäpaitsi ChildTrends:in koosteesta, jonka ensimmäisellä sivulla lukee isoin kirjaimin:

”..no conclusions can be drawn from this research about the well-being of children raised by same-sex parents or adoptive parents.”

Silti Puolimatka haluaa käyttää sitä juuri noin.

Lähdeviite Marriage and the Public Good: Ten Principles, jota Puolimatka kehuu todelliseksi tieteentekijöiden suurkuoroksi ei ole tieteellinen julkaisu vaan poliittinen manifesti , joka liittyy amerikkalaiseen konservatiiviliikkeeseen. Niinsanotun ”Princeton Principles” -teoksen julkaisujuhlien kunnianavieraana oli George W. Bush.

Lähdeviite McLanahan & Sandefur (1994) analysoi yksinhuoltajuuden ongelmia; ei liity käsiteltävään aiheeseen.  Ellis & Bates & Dodge et al (2003); voi olla, että kasvaminen ilman miespuolista lähiomaista mm. varhaistaa naisten seksikokeiluja, mutta yleensä ns. ”puuttuvan isän” teoriaa kritisoidaan tutkimusotoksen kohdistumisesta suppeasti länsimaalaisiin hyväosaisiin, joissa stigma on huomattavasti vahvempi. Samalla elän käsityksessä, että Yhdysvalloissa yleinen ja problematisoitu ilmiö teiniraskaudesta ei ole samalla tavalla ongelma Suomessa, koska täällä on seksuaaliterveystiedon opetus näiltä osin kunnossa – monen amerikkalaiskonservatiivin pettymykseksi.

Lähdeviite Wilcox & Doherty & Fisher et al (?); viite epätarkka; viite ei tieteellinen. Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli tai tutkimus, vaan avioerovastaisen Institute for American Values:in ideologinen manifesti. Blackman & Clayton & Glenn et al (2005) analysioi vain amerikkalaisten tummaihoisten avioitumiskäyttäytymistä; ei liity käsiteltävään aiheeseen.

Lähdeviite David Popenoe (1996); ei liity; väärinkirjoitettu muotoon ”Papenous”; ei tieteellinen artikkeli vaan kirjallisuusviitteellinen ideologinen pohdiskeleva essee, jossa sosiologi Popenoe esittää pohdintojaan äitien ja isien ominaisroolien hyvistä ja huonoista vaikutteista lapsen kasvuun. Hieman mieskriittinen näkökulma. Käsittääkseni alun perin julkaistu populaariaikakausilehti Reader’s Digest:issä, jonka suomenkielinen vastine on nimeltään Valitut Palat.

Lähdeviite Bradford Wilcox (2005); sama kuin Wilcox & Doherty & Fisher et al.

Lähdeviite Loren Marks (2012); Marksin kritiikki tutkimusten otosten pienuutta kohtaan on perusteltua, mutta Marks vaikuttaa virheellisesti tulkitsevan sen todisteeksi tieteellistä konsensusta vastaan – tämä on ns. muodollinen päättelyvirhe. Se, että Kalle ei voi todistaa omistavansa Ferraria, ei tarkoita, että minä sen sijaan omistan Lamborghinin. Otosten pienuuteen vaikuttaa homovanhempien määrän vähäisyys ja kenties otantojen suppeuteen se, että homovanhemmuus ihan lisääntymisteknisistä syistä painottuu  suunniteltuihin lapsiin ja hyvin toimeentuleviin perheisiin, päinvastoin kuin heterovanhemmilla, jossa keskiarvo on selvästi huonompi. Kyseessä ei siis välttämättä ole viallinen otanta, vaan tutkittavan populaation ominaisuus. Puolimatkan ”APA-niminen järjestö” -ilmaisu antaa ymmärtää, ettei Puolimatka tiedä American Psychological Association:in olevan maailman suurin ja merkittävin psykologian alan tutkimusjärjestö, eikä mikä vain homosaation ajatuspaja. Girgis et al (2012); kuten yllä.

Puolimatka kirjoittaa ”Yksikään APA:n tai Solantauksen viittaamista samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuutta koskevista tutkimuksista ei täytä korkeatasoisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen vaatimuksia: joukossa ei ole yhtään pitkittäistutkimusta, jossa olisi käytetty suurta, edustavaa satunnaisotantaa”

Jos analysoin tätä väitettä koko artikkeliin ja tämän viitteisiin nähden, yrittää Puolimatka tällä puolustaa kolmea metodologisesti sabotoitua suuren otannan roskatutkimusta – kyseessä ovat Sarantakos (1996), Regnerus (2012) ja Allen (2012), joihin hän viittaa myöhemmin todisteina homojen kelvottomuudesta.

Puolimatkan ongelma on Marks:in tavoin, että hän haluaa tulkita (tiedemaailman konsensusta vastaan) vastapuolen tutkimusten vähäisyyden todisteeksi omalle päinvastaiselle mielipiteellee, jolle ei taas löydy vertaisarvioitua tukea. Onkin tavallaan huvittavaa, että Puolimatka kirjoittaa korkeatasoisista yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista, kun hänen siteeraamansa viitteet eivät joko liity käsiteltävään aiheeseen, ovat metodologisesti metsässä tai ovat epätieteellisiä poliittisia esseitä.

Lähdeviite Bos & Balen & Van den Boom (2007); vihdoin ensimmäinen muodolliselta rakenteeltaan tieteelliseltä artikkelilta näyttävä viite kaikenmaailman esseiden seasta. Se tosin ei sano kuin pari sanaa liittyen Puolimatkan toteamuksiin otantojen valikoitumisesta, kts. Marks.

Lähdeviite Sirota (2009); ei  liity. Theodora Sirotan tutkimusta on siteerattu useissa homovastaisissa medioissa todisteena homovanhempien kelvottomuudesta; tutkimus itsessään ei kuitenkaan tutki tätä, vaan siinä tutkitaan lapsia, jotka ovat kasvaneetheteroavioliitossa, jossa isä on paljastunut biseksuaaliksi tai homoseksuaaliksi. Sirota itse on todennut, ettei tutkimuksen aineisto sovellu konservatiivipiireissä siitä tehtyihin johtopäätöksiin.

Lähdeviite Sarantakos (1996) on yksin vastaan huomattavasti suurempaa tutkimusten joukkoa, ja on tunnettu sen vakavista metodologisista puutteista, jotka ennustettavalla tavalla johtavat tulosten vääristymään. Esimerkiksi se, ettei siinä ollut minkäänlaista sokkoutusta ja aineisto perustuu epäneutraalien osapuolten subjektiivisiin raportteihin homovastaisessa ympäristössä, jolloin sosiaalinen stigma pääsee vaikuttamaan tutkimusta harhaanjohtavalla tavalla.  Se, että Puolimatka haluaa siteerata Sarantakosta kertoo jotain.

Puolimatkan ylpeästi siteeraama Regnerus, Mark (2012) on tunnettu roskatiede-esimerkki, jossa toteutettiin suuri kyselytutkimus, jonka viattomaksi puetut ainoat vastausvaihtoehdot kysymykseen vanhempien parisuhdekäyttäytymisestä tarkoittivat Regnerus:in mielestä:
A: Olen rikkinäisestä perheestä koska äitini on joskus rakastunut naiseen
B: Olen rikkinäisestä perheestä koska isäni on joskus rakastunut mieheen
C: Olen terveestä heteroavioperheestä

Tästä ilmiselvästä ansasta huolimatta sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat linkittelevät tutkimusta innoissaan minkä ehtivät tueksi huuhaalleen.

Lähdeviite Douglas W. Allen (2013); metodologisesti virheellinen lähde. Jälleen on esimerkki ideologisesta roskatieteestä, jossa on suuri satunnaisotanta, mutta tahallinen metodologinen virhe; se nimittäin laskee homovanhempien ei-vielä-valmistuneet lukiolaisopiskelijat koulukeskeyttäjiksi, vaikka he eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja valmistuakseen.

Puolimatka jatkaa toistamalla johtopäätöstään, että koska heterojen orpolapset ja yksinhuoltajien kasvattamat lapset ovat tilastollisesti huonommassa asemassa kuin biologisten heteroavioliittojen lapset, homoliittojen lapset voidaan jotenkin rinnastaa orpoihin. Ajatuskulku ei yksinkertaisesti toimi, ja on kaukana tieteellisestä argumentista.

Vaikka miten yhdistelisi avioero- ja yksinhuoltajatilastoja, ei niistä voi tehdä ennusteita eheästä homoavioliitosta. Brown (2004), Manning & Smock & Majumdar (2004),Girgis & Anderson & George (2012: 61−62). –”–

”On selvää, että yksittäinen homoisä tai -äiti voi kasvattajana olla omistautuneempi ja tiedostavampi kuin heteroisä tai -äiti keskimäärin. Nykytilanteessa homoparit ovat tietynlaisessa pioneerivaiheessa, jossa tällaisen perhemuodon omaksuneet ja kenties adoptiolapsia hankkineet parit ovat keskimääräistä tiedostavampia ja omistautuneempia.”

Yllä oleva Puolimatkan ajatus onkin se mielenkiintoisin kysymys koko asiassa; ovatko nykyiset homovanhemmat eräänlaisia tilastollisia supersankareita (ns. pioneerit) juuri siksi, että he yrittävät tietoisina suurennuslasin alla olosta muita enemmän?

Asiaan on vaikea vastata mitään, mutta näen kolme vaihtoehtoa:

1. Nykyiset homovanhemmat näkyvät tilastoissa hyväosaisina ja pärjäävinä siksi, että he tietoisesti pyrkivät vaikuttamaan imagoonsa – kunnes stigma poistuu, ja ylimääräinen yrittäminen aikojen saatossa loppuu.
2. On homovanhemmuuden ominaisuus olla hyväosainen ja pärjäävä; lapset tulevat usein pitkän suunnittelun tuloksena eikä niitä hankita ilman vakaata taloudellista asemaa.
3. Tiedemaailmassa on suuri paljastumaton salaliitto, joka pyrkii aktiivisesti salaamaan homojen vanhemmuuskelvottomuuden. Motiivi epäselvä.

Puolimatka jatkaa saman ajatuskulun toistamista; lapsi tarvitsee biologisen isän ja äidin aviosuhteessa, ja kaiken muun täytyy olla väärin koska se nyt vain on niin, ja siksi sukupuolineutraali avioliittolaki on väärin. Tämän lisäksi hän kauhistelee moniavioisuutta, avioeron sallimista ja sitä, ettei lapsille ehkä tulevaisuudessa opeteta heteroavioliiton instituutiota ainoana normina. Tätä seuraa pitkä julistus heteroavioliiton kriisistä, kun ihmiset nykyään eroavat. Aasinsilta sukupuolineutraaliin avioliittoon jää hämäräksi.

Blankenhorn (2007); ei ole tutkimus tai artikkeli vaan vapaamuotoinen essee, joka julistaa amerikkalaiskonservatiivista avioliittokäsitystä. Kuulemma mies on sittemmin muuttanut mieltään (2012). Samoin Girgis et al (2012); teosnimi on ”What is marriage? Man and Woman: A Defence”.

Puolimatka siirtyy spekuloimaan siitä, oppivatko lapset enää miten lapsia tehdään jos s.p.-neutraali avioliitto sallitaan. Tämän jälkeen kauhistellaan taas heterojen avioerotilastoja. Relevanssi jälleen epäselvä.

2. Normatiivisen rakenteen erilaisuus synnyttää erilaisen juridisen säätelyn tarpeen

Puolimatkan argumentti, että heteroavioliitto on jotenkin sitoutuneempi kuin homoavioliitto vain ja ainoastaan lasten saamisen riskin vuoksi on yksinkertaisesti perustelematon, eikä ota huomioon lasten hankkimista varten solmittuja homoavioliittoja. Väite siitä, että avioliiton ainoa juridinen funktio on tuottaa lapsia on tuulesta temmattu; avioliitossa on etuja jos lapsia hankkii, muttei se ole sen ainoa funktio. Muita funktioita ovat mm. juridinen yhteistalous sekä lähiomais- ja perintöasiat.

Tämän jälkeen seuraa pari kappaletta julistusta, jotka eivät perustu mihinkään ja josta puuttuu kokonaan viitteet tai viitteet eivät kerro sitä, mitä Puolimatkan saate antaisi ymmärtää.  (Ei ole mikään uutinen, että samaa sukupuolta olevien suhteissa henkilödynamiikka on erilainen kuin heterosuhteissa. Samaa sukupuolta olevissa pareissa voi olla jopa huomattavia etuja tietyissä osa-alueissa kun kulttuurisesti tai biologisesti sukupuolittuneet tarpeet kohtaavat paremmin ja konflikteja on näillä alueilla vähemmän.)

Puolimatka nostaa avointen suhteiden olemassaolon esimerkiksi kaikkien homosuhteiden epäonnistumisesta, ikään kuin kontra heterosuhteet. Vertailu ei ole rehellinen, koska heterosuhteissa ja -avioliitoissakin on erilaisia avoimuuden ja polyamorian muotoja, myös lasten kasvattamisen yhteydessä. Näitä on lukumäärällisesti todennäköisesti monikymmenkertainen määrä homovanhempien vastaaviin nähden ihan siksi, että heteroita on runsaasti enemmän. Puolimatka sekoittaa kuvioon pettämisen, joka on eri asia kuin avoin suhde. Heterosuhteissa tilastollisesti petetään säännöllisesti; suhteen ulkopuoliset seikkailut vain ovat heterosuhteessa vahvempi tabu, jolloin niitä ei juurikaan näe kuin nimettömissä kyselytutkimuksissa. Pettämisen yleisyys vaihtelee välillä 20-50%, tutkimuksesta riippuen. Muistelen suomalaista tutkimusta, jossa todettiin aviopuolisoiden syrjähyppytoleranssin kasvavan iän funktiona.

Lähdeviite Andersson, Gunnar (2004) – Puolimatka ei ole lukenut tutkimusta johon viittaa. Tutkimus ei tue hänen väitettään niin kuin hän sen haluaa esittää.

Lähdeviite Allen, Douglas (2010); viittaus epäselvä; ei-tieteellinen lähde. Puolimatka ei täsmennä mihin kohtaan viittaa. Kyseessä on pitkä julistuksellinen kirjallisuusviitteellinen essee, jossa Douglas vastustaa homoavioliittoja. Kyseessä on sama Douglas, joka myöhemmin loi tahallisesti vääristellyn tilaston homovanhempien lasten lukiovalmistumisasteesta.

Päinvastoin kuin Puolimatka yrittää antaa ymmärtää, ei sukupuolineutraalin avioliittolain esityksessä ole mitään sellaisia muutoksia, jotka heikentäisivät esim. heteroavioliittojen juridista asemaa tai oikeuksia, koska Suomen avioliittolaki sen verran suppea. Saarna sukupuolierojen tärkeydestä jää hämäräperäiseksi.

3. Hyödyttääkö avioliitto homoseksuaalisia pareja?

Osuus alkaa epämääräisellä spekuloinnilla, jonka ajatuskulkuna ilmeisesti on ”ei voida tietää mitä tapahtuu kulttuurillemme jos homot saavat avioitua, joten ei pidä edes kokeilla”.

Ensimmäiset viitteet eivät liity väitteeseen. Jälleen Andersson (2004); käsittelee lesbo- ja homoavioliittojen eroamisasteita. Puolimatka ei ole lukenut tutkimusta, koska jos olisi, hän huomaisi relevantin kohdan jossa anomaliaa käsitellään.

Yleisesti ottaen Puolimatkan kolmas tekstin osa perustuu olettamukseen, että avioliiton ainoa funktio on sosiaalinen status (minne katosi ”vain lasten hankkiminen”?). Avioliitto pelkkänä sosiaalisen statuksen tuojana on erittäin suppea tulkinta, eikä heijastu Suomen lainsäädännössä mitenkään. Status liittyy enemmän kirkkovihkimiseen, johon lakiesitys taas ei koske. Näin ollen hänen kritiikkinsä kohdistuu johonkin aivan muuhun kuin lakiesitykseen, jota häntä pyydettiin kommentoimaan.

4.  Hyödyttääkö sukupuolineutraali avioliittolaki homoseksuaalisten parien lapsia?

Puolimatkan muotoilu antaa ymmärtää, että homoavioliitoissa ei ole biologisia vanhempia. Lapsenryöstäjiksikö Puolimatka homoja epäilee? Homojen avioliitossa yksi vanhemmista on perinteisesti biologinen vanhempi, eikä toisen biologisen vanhemman säilyttäminen kuvioissa ole harvinaista.

Lähdeviite La Sala (2002); artikkeli ei edes käsittele homomiesten avioliittoja; ei liity käsiteltävään aiheeseen.  Andersson (2004) on jo käsitelty yllä pariin otteeseen.

Puolimatka syvenee tämän jälkeen avioliiton tarveharkintamatematiikkaan;

jos amerikkalaisten tilastojen mukaan 1/200 lapsesta elää samaa sukupuolta olevien vanhempien talouksissa, ja arvataan 50% avioitumisprosentti näissä suhteissa; tällöin sukupuolineutraali avioliittolaki koskettaisi 1/400 lapsesta. Jos oletetaan heteroavioliittojen eroprosentti 50%, niin 1/800 lapsesta kokisi vakaan avioliiton lakimuutoksen myötä. (Tässä vaiheessa matematiikka epäonnistuu; 50% ei eroa elämänsä aikana vaan 50% avioliitoista hajoaa; todellisuudessa toteutuneiden erojen määrää ei voi juontaa tästä prosenttiluvusta, koska erojen määrä on avioliittojen määrän funktio). Puolimatka jatkaa oletuksella, että 80% näistä lapsista olisi aiempien heterosuhteiden hedelmiä, jolloin uudelleenavioitumisella ei olisi lapsen kannalta etua suhteessa yksinhuoltajuuteen Puolimatkan siteeraamien viitteiden perusteella. Tämä laskee Puolimatkan luvun 1/4000 lapseen, eli n. 224:een alle 15-vuotiaseen suomalaiseen lapseen (census 2013).

Tämän päättelyketjun tuloksena Puolimatka toteaa, ettei homojen avioliitolle ole tarvetta, koska se koskettaisi vain pientä määrää lapsista kun tehdään pitkä ketju villejä arvauksia.

Sen sijaan Puolimatka toteaa kylmästi perustelematta, että 98% lapsista kärsisi sukupuolineutraalin avioliittolain käyttöönotosta, perustelematta asiaa mitenkään. En tiedä onko Puolimatka edes lukenut kansalaisaloitetta jos hän näkee siellä jotain radikaaleja rakenneuudistuksia.

5. Johtaako sukupuolineutraali avioliitto epätasa-arvoon ja avioliiton merkityksen trivialisoitumiseen?

Puolimatka avaa pelin toteamalla, että avioliittolaki ”jo ON tasa-arvoinen”, koska kuka tahansa voi astua heteroavioliittoon. Höhö. Kansanedustaja Oras Tynkkynen on esittänyt vastaesimerkiksi kysymyksen, olisiko se tasa-arvoinen avioliittolaki jos miehet saisivat mennä naimisiin vain miesten kanssa ja naiset vain naisten, muttei ristiin? Aika moni ymmärtää, ettei olisi.

Puolimatkan keskeinen argumentti on, että avioliittolain muutaman sanamuodon muuttaminen sukupuolineutraaliksi (kontra sukupuolittuneeksi) jotenkin yhtäkkiä sortaisi heteroavioliitossa olevia. Mitään perusteita tälle ei toki esitetä, eikä ajatusta avata.

Jatko lähtee raiteelle, jossa Puolimatka ilmeisesti haluaisi avioliittolain säätävän tarkasti siitä, millaisia yhdynnän muotoja saa harrastaa ja ovat Valtion Hyväksymiä, koska muuten joku saattaisi avioitua pelkästä seksin ilosta tai ihan vaan kaveruuden vuoksi – ja kohta vielä sisaruksetkin. Mieleeni palautuu lukutuokiot Niilopedia -satiiritietosanakirjasta.

Prioriteetit käyvätkin selviksi, kun aiempi lapsimatematiikka lakkaa yhtäkkiä olemasta relevantti; ei ole väliä miten harvinaisia Puolimatkaa ärsyttävät suhdemuodot ovat, niitä täytyy vastustaa periaatteellisella tasolla ja tähän tarvitaan valtion byrokratia turvaksi.

Puolimatkan ABCDE-kooste koostuu mielipiteistä, joille ei tekstissä ole pitäviä perusteita.