Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Naisen ja miehen avioliiton puolesta.

#36638 Homot elävät valheessa.

21.06.2014 22:04

Homojen elämään kuuluu vain positiivisten asioitten käsittely. Kun joku sanoo ettei viemärissä kannata rypeä niin välittömästi homot sanoo että suvaitsematon ihminen. Syyttävät mielipuoliksi, tyhmäksi jne, vaikka viemärissä oikeasti on kaikki saasta tarjolla. THL on tutkinut homohivn leviämistä Euroopassa ja todenneet että homohiv leviäminen on lisääntynyt. Lisäksi Hollannissa homoparien homohiv tartunnat ovat todella korkealla. Homojen maailma on epärealistinen jossa he yrittävät puolustella homouden tekojaan kaikella. Nyt homot yrittävät peitellä homohiv hurjasteluaan avioliiton alle, jotta ei olisi niin paha olla. Avioliitolla ei paha olo lähde. Se lähtee sillä että lopettaa viemärissä rypemisen ja tekee parannuksen, niikuin monet ovat tehneetkin.

Vastaukset

Sixpack

#36641 Re: Homot elävät täällä niinkuin tekin

2014-06-21 23:45:29

#36638: Naisen ja miehen avioliiton puolesta. - Homot elävät valheessa.

Eikä homojenkaan ole pakko vastata jatkuvasti jonkun idiootin jatkuvasti esittämiin syytöksiin.Nuo jutut on jo puitu kaikki ja sinä OLET mielipuoli (et siis pelkästään ´tyhmä´) koska KAIKKEEN ON JO VASTATTU ja  kärsivällisesti ja asiallisesti  moneen kertaan selvitetty tarkkaan. Niin kuin vaikka viemärijärjestelmät,niiden nykyaikaiset saniteettimuoviputket,hiirtenkin viemäriputkeen pääsyn mahdollisuudet,jätevesiasetukset,THL:n AIDS tilastot-KAIKKI . Ja sinä olet niin suvaitsematon, ettet ole suvainnut edes lukea mitään vastauksia kaikkiin  tyhmiin epäilyihisi ja täysin aiheettomiin syytöksiisi. Tällä kaikella todistat itse omasta puolestasi olevasi tyhmä suvaitsematon ja  mielipuoli, sillä vain mielipuoli jatkaa ihmisten kanssa niin ,kuin sinä.Mutta rajansa tosiaan kaikella-vastaamisellakin...


Vieras

#36645 Re: Homot elävät valheessa.

2014-06-22 06:11:47

#36638: Naisen ja miehen avioliiton puolesta. - Homot elävät valheessa.

 

 

Nyt osuit plikka arkaan paikkaan!
Tämä on alue,  joka on voimakkaasti,  (vaikka  vaiettuna)  tässä kuviossa mukana .
Uskon tämän olevan aivan keskeinen asia,  mutta pikkusen ehkä aavistuksen verran eri vinkkelistä.

Tiedänkin tästä jotain omakohtaista.  Keväällä aikaisin oli mielessä tämä kysymys häpeästä. Uskon sillä olevan jotain tekemistä noiden tasa-arvotermien kanssa.

Ajattelen,  että on aikalailla tiedostamatonta syvää tajua siitä,   siis syvempää kuin tunnekokemus,  omantunnon 
tasolla.  Mutta jos tietoisuus Jumalasta on torjuttu,  joudutaan kamppailemaan suurta härkää ja sen sarvia vastaan.
Ihmisellä on voimakas itsepetos taipumus,  josta Puolimatkakin usein puhuu.  Tämä on meiltä aikalailla piilossaoleva asia.  Meillä kaikilla,  ei yksin jollain ryhmällä.

Ne kristityt,  jotka tulevat sinuiksi sanan ja Sanan (tark. Jeesusta Kr:sta)  kanssa,  oppivat löytämään itsestään tämän sumutuksen. Heiltäkin se välillä kätkeytyy.  Pyhä Henki kykenee avaamaan tuon todellisuuden verhon ihmisen silmiltä. (Pala palalta.)  Tosin siihen tarvitaan kaikki ne lääkkeet,  joita Jumala on antanut kasvua ja hyvinvointia varten.  Ts. sanan tutk:n,  seurakuntayhteyden (hyvän ja ruokkivan) ehtoollisen, rukouksen ym. yhteisen jakamisen.

Kätketty häpeä,  ja synnintunto,  pilkahtaa kuitenkin omilla tavoillaan joissakin kohdissa esiin  niilläkin,  joilla omantunnon elämää ei ole herätetty ja läpivalaistu.  Ja uskon,  että tämä pukeutuu syvään huonommuuden tunteeseen,  jonka yksi kompensaatio voi olla täysi överiksi heittäytyminen.  Huonommuudentunne taas on sukua hylkäämisen kokemuksille ja tässä uskon olevan sen alueen,  josta homojen itsemurhat nousevat.  J

Tahdon painottaa,  että Jeesus ei revittele kenenkään salattuja herkimpiä alueita toisten nähtäväksi,  ja hänen henkensä on erittäin hienotunteinen.