Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#28235 Re: Ajatonta vai aikaan sidottua Lutheria? Ja muitakin mietteitä asian tiimoilta

13.02.2014 13:49

#19070: -

Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.  Matt.6:9-10

 

 

Kun Jumala kuulee nämä kolme ensimmäistä pyyntöä eli pyhittää nimensä meissä, hän asettaa meidät valtakuntaansa ja vuodattaa meihin armonsa, joka ryhtyy tekemään meistä hurskaita. Sama armo ryhtyy pian toteuttamaan Jumalan tahtoa, mutta silloin se kohtaa vastahakoisen Aadamin. Niinpä armo huutaa ihmisen sydämessä Jumalalta apua tuota Aadamia vastaan ja sanoo: "Tapahtukoon sinun tahtosi", sillä ihminen on itse itselleen raskas taakka. Kun Jumala tuon huudon kuulee, hän tahtoo auttaa rakasta armoaan ja jatkaa alkamaansa työtä. Siksi hän käy vakavasti ja voimallisesti pääveijarin, vanhan Aadamin, kimppuun, aiheuttaa hänelle kaikenlaista onnettomuutta, tekee hänen suunnitelmansa tyhjiksi, sokaisee ja häpäisee hänet kaikella tavalla. Näin tapahtuu, kun hän lähettää meille kaikenlaisia kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Tätä tarkoitusta joutuvat palvelemaan pahat kielet, pahat, uskottomat ihmiset ja siellä, missä ihmiset eivät riitä, myös _erkele, jotta meidän tahtomme tukahdutettaisiin kaikkine pahoine taipumuksineen ja Jumalan tahto tapahtuisi. Päämäärä on se, että armo saisi omakseen valtakunnan ja että siellä vallitsisi vain Jumalan ylistys ja kunnia.  (Martti Luther, Tienviittoja, sivu 15)

Vastaukset


Vieras

#28236 Päivän tilasto: kirkosta eroamiset

2014-02-13 15:23:02


Vieras

#28239 Re: Re: Ajatonta vai aikaan sidottua Lutheria? Ja muitakin mietteitä asian tiimoilta

2014-02-13 15:58:02

#28235: - Re: Ajatonta vai aikaan sidottua Lutheria? Ja muitakin mietteitä asian tiimoilta

Lihan ja Hengen, vanhan ja uuden ihmisen, välinen taistelu. Vaeltakaa Hengessä.

"Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan."  Gal.5:17